Kuukausi: marraskuu 2019

Loppu koulukiusaamiselle

MLL:n ja Vaasan yliopiston toteuttama ja Kunnallisalan kehittämissäätiön rahoittama Pelastakaa koulukiusattu -tutkimuksen mukaan Suomen peruskouluissa toistuvan kiusaamisen kohteiksi joutuu keskimäärin 6–10 prosenttia oppilaista päivittäin. Suomalainen oikeusjärjestelmä ja koulujen kyky puuttua ongelmiin on koulukiusaamisen kohdalla puutteellista.

Keskimääräistä yleisemmin viikoittaista kiusaamista kokevat kouluterveyskyselyn mukaan nuoret, joiden äidin koulutustaso on enintään perusaste, jotka ovat ulkomaalaistaustaisia, joilla on jokin fyysinen tai kognitiivinen toimintarajoite ja jotka on sijoitettu kodin ulkopuolelle. Tulosten mukaan vaikuttaa siltä, että fyysinen väkivalta koulukiusaamisen muotona on jopa hieman kasvussa, myös esimerkiksi rahaa tai tavaraa varastetaan tulosten mukaan aiempaa useammin.

Vakavimmissa tilanteissa pitäisi puhua koulukiusaamisen sijasta kouluväkivallasta. Kiusaaminen on rikollista toimintaa, kun se täyttää lainsäädännössä rikokselle asetetut tunnusmerkit. Kiusaamiseen voidaan soveltaa mm. kunnianloukkaukseen, laittomaan uhkaukseen, lievään pahoinpitelyyn ja pahoinpitelyyn liittyviä lainpykäliä. Myös kiusaajan rikoskumppanina, avunantajana ja yllyttäjänä toimiminen ovat lain mukaan rangaistavia tekoja. Lisäksi ”koulu”-liite sanassa on myös harhaanjohtava, sillä kiusaaminen voi tapahtua myös esimerkiksi koulumatkoilla tai muuten koulutilojen ulkopuolella.

Koulussa kiusatuksi tulleet oppilaat kertovat, että aikuiset eivät aina ole puuttuneet kiusaamiseen. Opettajat tarvitsisivat lisää keinoja kiusaamisen havaitsemiseen ja kiusaamisen ehkäiseminen vaatii pitkäjänteistä työtä ja yhteistyötä koulun, kouluterveydenhuollon ja kodin välillä. Myös muut oppilaat voivat saada kiusaamisen loppumaan. Kun pieni, mutta arvostettu ryhmä oppilaita siirtyy kiusatun puolelle, on mahdollista, että muutkin avaavat silmänsä.

Erään koulukiusatun lapsen isä soitti minulle ja kertoi, että hänen kokemuksensa mukaan koulukiusaamisesta kannattaa tehdä rikosilmoitus, sillä vain poliisien juttutuokio kiusaajien kanssa oli saanut kiusaamisen loppumaan. Lisäksi hän kiinnitti huomiota siihen, että KiVa koulu-ohjelman portaat puuttumiselle ovat liian moninaiset ja lievät ja että jämäkämpiin toimiin pitäisi ryhtyä jo aikaisemmassa vaiheessa. Hän toivoi myös, että kiusaajan vanhemmat pitäisi voida velvoittaa osallistumaan koulun palaveriin kiusaamisesta, he eivät välttämättä saavu niihin paikalle ollenkaan. Lopuksi hän toivoi, että olisi mahdollisuus erottaa kiusaaja koulusta rehtorin päätöksellä edes määräajaksi, kuten vaikka kahdeksi kuukaudeksi.

Nykyiset kurinpitotoimet erittäin raaoissa kiusaamistapauksissa ovatkin riittämättömiä tekijän kannalta, eivätkä ne korjaa uhrille aiheutunutta vahinkoa tai anna uhrille riittävää suojaa. Äärimmäisissä tilanteissa, joissa ainoaksi toimivaksi ratkaisuksi on nähty siirtää oppilas toiseen kouluun, on lähtijä yleensä ollut uhri. Se asettaa jo ennestään vaikeassa asemassa olevan uhrin kohtuuttomaan tilanteeseen, kun hän joutuu siirtymään täysin uuteen sosiaaliseen ympäristöön. Olisi oikeudenmukaisempaa, että koulua joutuisi vaihtamaan kiusaaja. Se antaisi niin uhrille kuin koko yhteisölle oikeanlaisen signaalin ihmisarvon kunnioittamisesta ja sosiaalisesta kanssakäymisestä.

Selvitettäessä ratkaisua siihen, kumman osapuolista on tarpeen vaihtaa koulua, pitää tavoitteena olla uhrin paluu mahdollisimman normaaliin arkeen. Pitää huomioida ja painottaa uhrin toive joko jäädä nykyiseen kouluun tai siirtyä uuteen kouluun, ja sen toiveen tulee olla pohjana korjaaville toimenpiteille. Lähtökohtaisesti, jos katsotaan, että koulunvaihto on ratkaisu, pitäisi koulunvaihtajan olla kiusaaja.

Niinpä tein eduskunnassa toimenpidealoitteen siitä, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin lainsäädännön korjaamiseksi siten, että oppilaan opetuksen järjestämispaikkaa voidaan perustellusta opetuksen järjestämiseen liittyvästä syystä vaihtaa, jotta hänen toiselle koulun oppilaalle aiheuttamansa merkittävä ruumiillinen tai henkinen vahinko saadaan loppumaan. Oppilaalle ja hänen vanhemmilleen on varattava tilaisuus tulla asiassa kuulluksi ja mahdollisesta uuden koulupaikan määräämisestä on ilmoitettava kunnan sosiaalihuollon viranomaisille.

Kirjoitus on alunperin julkaistu Iltalehden blogissani.

Lisää viherrakentamista Helsingin katukuvaan

Tein kaupunginvaltuustossa aloitteen, että Helsinki lisäisi kasvillisuuden määrää katujen varrella yhteistyössä muiden toimijoiden, kuten yritysten ja järjestöjen, kanssa. On tutkittu, että puiden istuttaminen on eräs tehokkaimmista keinoista torjua ilmastonmuutosta. Viheralueet lisäävät myös ihmisten viihtyvyyttä kaupunkioloissa ja vähentävät katupölyn määrää. Kukkaistutukset tuovat lisäksi elinmahdollisuuksia hyönteisille ja monipuolistavat kaupungin ekosysteemiä.

Helsingin katukasvillisuuden lisäämisen voisi toteuttaa kannustamalla taloyhtiöitä ja muita rakennuksia lisäämään julkisivuihinsa viherelementtejä esimerkiksi Lontoon mallin mukaan. Kivijalkakauppoja voisi kannustaa sijoittamaan liikkeen sisäänkäynnin viereen kukkaistutuslaatikon. Kaupunki voisi selvittää mahdollisuudet lisätä jalkakäytäville viherrakennelmia, istuttaa kaupunkiin lisää puita esimerkiksi yhteistyössä yritysten ja hyväntekeväisyysjärjestöjen kanssa ja muuttaa paikoittain nurmikkopeitteitä kukkiviksi luonnonkasviniityiksi.

Lontoon kaupunki uutisoi syyskuussa lahjoittavansa asukkaille maksutta viherkasvien istutussettejä yhdessä hyväntekeväisyystyötä tekevien yritysten kanssa. Tavoitteena on, että lontoolaiset istuttaisivat kaupunkiin enemmän viherkasveja ja kukkia ja auttaisivat tekemään Lontoosta vehreämmän asuinympäristön. Istutussetit pitävät sisällään istutuspurkin ja kasvin, joka soveltuu kasvamaan esimerkiksi ikkunalaatikossa tai ovensuussa.

Lontoo tiedotti myös lisäävänsä kaupunkiin jopa 95 000 uutta puuta tänä syksynä tavoitteena luoda kaupungille asema ”kansallispuistokaupunkina”. Sen tiimoilta hyväntekeväisyysorganisaatio lahjoittaa kymmeniä tuhansia puuntaimia paikallisten yhteisöjen ja esimerkiksi koulujen istutettavaksi. Syksyllä järjestetään myös ”istuta puu”- teemaviikon tapahtumia.

Puiden istuttaminen on keskeisessä asemassa myös Baker Streetin kaupunginosan ”katuarboretumissa”. Kaupunginosahanke sisältää puiden ohella myös muunlaista viherrakentamista, kuten pensaiden ja pikkukasvien lisäämistä katukuvaan. Kukkaruukut ovenpielissä ja ikkunoiden alla tuovat kasvillisuutta katutiloihin, joissa puut eivät mahdu kasvamaan. Rakennusten julkisivuihin toteutetaan viherseiniä julkisivusta irti rakennettavan kehikon varassa kiipeävillä köynnöskasveilla.

Pienet viheristutukset ympäri kaupunkia torjuvat ilmastonmuutosta, vähentävät katupölyä ja lisäävät viihtyisyyttä. Kasvit monipuolistavat myös kaupungin ekosysteemiä ja tarjoavat elinympäristöjä perhosille ja muille hyönteisille. Helsinki on jo nyt vehreä kaupunki, mutta voisimme olla sitä vieläkin enemmän. Helsingin kannattaisi lisätä viherrakentamista ja kukkaloistoa varsinkin alueilla, joilla katupölyn määrä on suuri.

Hiljaisuus perheväkivallan ympäriltä pitää rikkoa – YK:n ja UN Womanin maailmanlaajuinen kampanja naisiin kohdistuvan väkivallan lopettamiseksi

Alkuun on hyvä selventää, mitä lähisuhdeväkivalta tarkoittaa. Sitä on esimerkiksi puolisoon tai lapseen kohdistuva väkivalta ja kunniaväkivalta. Väkivalta voi olla fyysistä, kuten tönimistä tai kiinnipitämistä, lyömistä ja kuristamista, tai henkistä, kuten kontrollointia, pelottelua, nimittelyä ja alistamista. Väkivalta voi olla myös seksuaalista tai taloudellista. Perheväkivalta ei liity mihinkään sosioekonomisiin tekijöihin, vaan sitä on kaikenlaisissa perheissä riippumatta esimerkiksi kulttuurista tai perheen taloudellisesta asemasta.

Vuoden 2014 EU:n laajuisen selvityksen mukaan Suomi on naisille yksi Euroopan väkivaltaisimpia maita. EU:n perusoikeusviraston selvityksessä mitattiin naisten kokemaa fyysistä ja seksuaalista väkivaltaa. Nykyisen tai entisen kumppanin tekemänä väkivaltaa oli kokenut suomalaisista naisista: 5 % viimeisen vuoden aikana ja 31 % elämänsä aikana (15-vuotta täytettyään). Vaikka Suomi onkin monella mittarilla turvallinen maa, mutta meillä on Euroopan toiseksi vaarallisimmat perheet.

Ratkottaessa erotilanteissa lasten huoltajuus- ja tapaamiskysymyksiä pitäisi aina ottaa huomioon se, että vanhempien välillä tapahtunut väkivalta kohdistuu aina myös lapseen. Jokaisella on oikeus turvalliseen, väkivallattomaan kotiin. Jos perheessä on vanhempien välillä väkivaltaa, se kohdistuu aina myös perheessä asuvaan lapseen.

Väkivallan näkeminen ja kuuleminen aiheuttaa lapsessa samantapaisia oireita kuin fyysinen väkivalta. Väkivallan seuraaminen sivusta on lapsesta pelottavaa ja hämmentävää. Lapsi ahdistuu nähdessään, kuinka omaa vanhempaa tai sisarusta satutetaan. Hän voi myös pelätä, että joutuu itse väkivallan kohteeksi. Väkivallan kohdistuminen muihin perheenjäseniin on vaikutuksiltaan yhtä vahingollista kuin lapsi itse olisi väkivallan kohteena. Vaikka lapset eivät ole paikalla väkivaltatilanteessa, he usein kuulevat ja oppivat aavistamaan tapahtuneen.

Moni luulee, että väkivalta liittyisi huono-osaisuuteen. Siksi varsinkin ns. hyvissä perheissä lähisuhdeväkivalta on vaarassa jäädä piiloon. On ongelmallista, että merkittävä osa lähisuhdeväkivallasta jää tunnistamatta. Sitä ei voi havaita uhrin tai tekijän olemuksesta tai ulkonäöstä, vaan se tapahtuu piilossa katseilta ja korvilta yksityisessä tilassa ja jää usein salaisuudeksi. Fyysistä väkivaltaa edeltää aina henkinen väkivalta, kuten uhrin syyllistäminen tapahtuneesta. Se mutkistaa myös uhrin kykyä tunnistaa väkivaltaa. Monissa ennakkoluuloissa lähisuhdeväkivaltaan liittyy myös oletus, että uhri olisi provosoinut väkivallan tekijää.

Lähisuhdeväkivalta pitäisi oppia tunnistamaan paremmin mm. sosiaali- ja terveydenhuollossa. Moni uhri ei oma-aloitteisesti kerro kokemuksistaan, vaan ammattilaisten on osattava kysyä niistä suoraan. Vastuu perhe- ja lähisuhdeväkivallan tunnistamisessa on paitsi poliiseilla, joiden täytyy aina vakavasti puuttua tilanteisiin, joissa henkilö hakee apua perheväkivaltaan, myös neuvoloissa, kouluterveydenhuollossa ja sairaaloissa, joissa väkivallan merkit pitää tunnistaa paremmin. Myös täysin ulkopuolinen henkilö voi ilmoittaa poliisille havaitsemansa pahoinpitelyn ja vähintään auttaa uhria ottamaan asia puheeksi ja ohjaamaan avun piiriin.

Monet ihmiset pohtivat, miksi väkivaltaa kokeva ei lähde suhteesta. Siihen on monia syitä. Väkivaltaa käyttävä pyrkii hallitsemaan puolisoaan ja yhteistä arkea. Pitkään jatkuessaan väkivallan kohteen usko itseen, omiin kykyihin, mahdollisuuksiin ja voimavaroihin voi selvästi alentua. Kun omanarvon tunne ja itseluottamus on alentunut, on väkivallan tekijän helpompi hallita uhria.

Väkivallan kokemiseen liittyy vahvasti häpeä – uhrin häpeä ettei hän ole kyennyt eroamaan ja tekijän häpeä teoistaan. Uhri saattaa myös pelätä, ettei hänen kertomaansa uskota. Maahanmuuttajanaisilla kynnys hakea apua on korkea myös siksi, jos vastassa ovat kielivaikeudet, suomalaisen kulttuurin ja naisten oikeuksien heikko tuntemus ja kulttuuri, jossa perheväkivaltaa pidetään perheen sisäisenä asiana.

Päihde- ja mielenterveysongelmista kärsivien perheiden lapset tarvitsevat apua

20.11. vietetään kansainvälistä lasten oikeuksien päivää. Jokaisella lapsella on oikeus olla lapsi ja viettää turvallinen lapsuus turvallisten aikuisten kanssa. Joskus lapsuus kuitenkin loppuu liian aikaisin, kun lapsi joutuu ottamaan ikätasoonsa nähden liikaa vastuuta – pahimmillaan jopa huolehtimaan yksin perheestään. Yksi mahdollinen syy tällaiseen on vanhempien mielenterveys- tai päihdeongelma.

Mielenterveysomaisten keskusliitto FinFamin mukaan joka neljäs lapsi elää perheessä, jossa vanhempi kärsii hoitoa vaativasta mielenterveys- tai päihdeongelmasta. Tällaisissa perheissä lapsista tulee usein vanhempiensa jaksamisesta ja perheen asioista huolehtivia ”pikkuaikuisia”, joiden omat tarpeet jäävät huomiotta. Lapsi voi kokea perheen tilanteesta voimakasta häpeää ja haluaa usein peitellä kodin ongelmia viimeiseen saakka. Tämä voi entisestään lisätä lapsen riskiä sairastua itse mielenterveyden ongelmiin: mielenterveysongelmista kärsivien lapsiomaiset sairastuvat yhä nuorempana. Mielenterveysongelmat siirtyvätkin usein sukupolvelta toiselle ja vanhempien mielenterveysongelmat lisäävät riskiä sairastumiseen ja syrjäytymiseen myös heidän lastensa aikuisiällä.

Kun aikuinen saa tarvitsemaansa apua, olisi tärkeää, että koko perhettä hoidettaisiin yhdessä. Jos sairastuneen perheessä on lapsia, tulisi heidät erityisesti huomioida ja kartoittaa heidän avuntarpeensa. Lapsille on myös tärkeää kertoa avoimesti – heidän oman kehitystasonsa mukaisesti – mistä on kysymys: sairaudessa ei ole mitään hävettävää ja vanhempi on nyt avun piirissä. Omien tunteiden tunnistaminen ja sanoittaminen on joskus vaikeaa jopa aikuisille, saati sitten pienille lapsille. Sairastuneiden perheiden lasten on tärkeää saada apua omien tunteidensa tunnistamiseen ja niistä puhumiseen.

Sairastuneiden perheiden lapsilta ei saa sulkea silmiä, vaikka he eivät osaisi tai haluaisi itse pyytää apua. Lapsi ei myöskään aina oirehdi tavalla, joka olisi helppo huomata. Välillä huoli vanhempien jaksamisesta piilotetaan hyvään koulumenestykseen ja pärjäämiseen, niin ettei kukaan vain puuttuisi tilanteeseen, vaikka todellisuudessa lapsi kaipaisikin aikuisten huomaavan hänen hätänsä. Siksi on tärkeää, että lapset kohdataan aidosti ja heille annetaan mahdollisuus puhua tunteistaan turvalliselle aikuiselle. Lapsiomaisen ei saa antaa muuttua näkymättömäksi, vaan häneltä tulee jaksaa kerta toisensa jälkeen kysyä ”Miten menee?”, kunnes lapsi uskaltaa antaa rehellisen vastauksen.

Jokainen aikuinen voi kantaa huolta ja vastuuta ympärillä olevista lapsista.

Lapsella on oikeus olla lapsi ja meidän aikuisten on tämä turvattava. Lapset ja heidän tukemisensa tulee ottaa kiinteäksi osaksi mielenterveysongelmaisten vanhempien paranemisprosessia. Kun vanhempi saa apua, eivät lapsen kokemat traumat katoa, vaan toipuminen voi vastaa alkaa. Varmistetaan, että jokainen lapsi saa tähän toipumiseen tarvitsemansa tuen – ei siirretä mielenterveyden ongelmia seuraaville sukupolville.

Aktiivimallista keskustellaan eduskunnassa

Sanoin eduskunnassa aktiivimallin leikkurin lähetekeskustelussa, että työelämä- ja tasa-arvovaliokunta otti jo kantaa aktiivimalliin, kun se käsitteli lausuntoa hallituksen budjettiesitykseen. Me kokoomuslaiset valiokunnan jäsenet emme vastustaneet aktiivimallin leikkurin poistoa. Kokoomuksen eduskuntaryhmä ottaa aktiivimalliin kantaa ihan lähiaikoina, kun kokoomus julkistaa ehdotuksensa vaihtoehtobudjetiksi.

Henkilökohtaisesti olen tosi iloinen, että aktiivimallin leikkuri poistuu, en ole koskaan kannattanut sitä. Työttömyyshän johtuu siitä, että työpaikkoja ei ole tarpeeksi kaikille työhaluisille, eikä siitä, että ihmiset olisivat laiskoja. Leikkuri on purrut pahasti varsinkin ikääntyviin työttömiin, jotka eivät ole saaneet töitä, vaikka ovat hakeneet niitä ihan epätoivoisesti. Työmarkkinoilla on paljon ikään ja muihin ihmisten ominaisuuksiin liittyvää syrjintää.

Toivoisinkin, että omalta osaltaan myös työnantajat tarkistaisivat asenteitaan ja palkkaisivat ihmisiä töihin vähän ennakkoluulottomammin. Rekrytoijien pitäisi tajuta, että työttömyys ei tee ihmisestä yhtään sen huonompaa työntekijäkandidaattia. Myös esimerkiksi ikääntyvillä työnhakijoilla voi olla todella hyvä kunto ja arvokasta osaamista. Perheenperustamisiässä olevasta naisesta voi saada huipputehokkaan ja sitoutuneen työntekijän.

Kun hallituksen esittämiä -melko olemattomia – työllisyystoimia käsiteltiin budjetin yhteydessä työelämävaliokunnassa, kokoomus jätti valiokunnan lausuntoon eriävän mielipiteen. Totesimme, että hallituksen esittämät toimet eivät lisää työllisyyttä, vaan voivat jopa heikentää sitä. Vaadimme hallitusta välittömästi tuomaan eduskuntaan aktiivimallin korvaavia esityksiä työllisyyttä lisääviksi toimiksi.

Vai onko niitä luvattuja, korvaavia toimia edes tulossa? Hallituksen toistaiseksi julkistamat työllisyystoimet eivät tule lisäämään talouden imua ja tuomaan uusia työpaikkoja, vaan ne ovat pelkkää näpertelyä.

Hallitus luottaa lähes sokeasti palkkatukeen, vaikka sillä ei ole asiantuntijoiden mukaan mitään työllisyyttä lisääviä vaikutuksia. Se voi auttaa yksilötasolla joitakin ihmisiä saamaan töitä, mutta kyseinen työpaikka menee silloin sivu suun joltakin toiselta työnhakijalta. Palkkatukea on asiantuntijalausuntojen mukaan siis syrjäyttämisvaikutus. Se kohdistaa työpaikat toisella tavalla kuin aiemmin, eri henkilöille, jotka muuten olisivat saaneet töitä. Se ei siis lisää työpaikkojen kokonaismäärää. Jotta palkkatuessa olisi mitään järkeä ja oikeudenmukaisuutta edes yksilötasolla, se pitäisikin kohdistaa erityisesti osatyökykyisiin.

Lisäksi työttömien työnhakijoiden henkilökohtaisia palveluja pitää vahvistaa. TE-keskusten lisämäärärahat on kohdistettava työttömien työnhaun tukemiseen ja erityisesti henkilökohtaisten tapaamisten lisäämiseen.

Jotta yritysten mahdollisuudet palkata lisää työntekijöitä paranisivat, paikallista sopimista pitää edistää. Hallituksen pitäisi tehdä myös perhevapaauudistus. Missä se viipyy? Päivähoitomaksuja täytyy alentaa ja korottaa ulosoton suojaosuutta. Myös esimerkiksi työperäisen maahanmuuton lupakäytäntöjä pitäisi nopeuttaa nykyisestä.

Hallitus luottaa tällä hetkellä liikaa työllisyyden kuntakokeiluun. Ikävä kyllä työ- ja elinkeinoministeriö näyttää sössineen kokeilun käynnistämisen. Kaupungeilla olisi varmasti halukkuutta ottaa isompi vastuu työllistämisestä, mutta niille pitää turvata riittävät resurssit sitä varten.

Ministeriö on nyt pyytänyt kunnilta sitovaa tietoa siitä, osallistuvatko ne työllisyyskokeiluun. Siihen on kuitenkin mahdotonta ottaa kunnissa varmuudella kantaa, koska ministeriö ei ole määritellyt kokeilun yksityiskohtia riittävän tarkasti.

Kunnilla ei ole edes varmuutta siitä, saavatko ne tarvittavat resurssit kokeilun toteutukseen.

Rinteen hallituksella on muutenkin näköjään taipumus vyöryttää kunnille lisää tehtäviä ilman rahoitusta lisääntyneiden vastuiden kattamiseksi. Niin se tekee esimerkiksi hoitotakuun ja vanhuspalvelujen desimaalinkin osalta.

Helsingin kaupunginhallituksen elinkeinojaosto totesi eilen illalla, että saatavilla olevan tiedon pohjalta se ei voi ottaa sitovaa kantaa, lähteekö se mukaan hallituksen työllisyyskokeiluun vai ei. Kaupunki on periaatteessa kiinnostunut kokeilusta, mutta ei valitettavasti ole saanut riittävää tietoa kokeilun sisällöstä tai varmuutta valtiolta kaupungille siirtyvistä henkilöresursseista. Helsinki joutui siis antamaan TEM:n kyselyyn vastauksen ehdollisena, vaikka ministeriö pyysi sitä sitovana.

Onkohan näin muissakin kaupungeissa? Tämä on tosi paha kömmähdys työ- ja elinkeinoministeriöltä. Harmi, että ministeri Harakka ajoi karille tämän sinänsä lupaavan kokeilun käynnistämisen näin pahasti, todella huonon valmistelun vuoksi.

Paras tapa lisätä työpaikkoja olisi huolehtia terveeestä taloudesta. Edellinen hallitus onnistui siinä hyvin ja sai aikaan ainakin 45 000 uutta työpaikkaa. Kun talous vetää ja suomalaisten yritysten tuotteet ja palvelut menevät kaupaksi maailmalla, yrityksille tulee tarve palkata uusia työntekijöitä ja syntyy uusia työpaikkoja.

Valitettavasti tämä on Rinteen hallituksen pahin kompastuskivi. Hallitus on ryhtynyt lisäämään menoja holtittomaati ilman tietoa siitä, miten ne rahoitetaan. Hallitus on esimerkiksi kiristänyt verotusta, Veronmaksajien keskusliiton mukaan verotus kiristyy jo 2300 euroa kuukaudessa ansaitsevilla työntekijöillä. Tällä menolla työllisyys ei tule paranemaan, vaan se tulee jopa vähenemään. Pelkäänkin, että tällä menolla Rinteen pikavippihallitus ajaa Suomen vielä konkurssiin.

Toimenpidealoite – tiedonkeruuta koirahyökkäyksistä ja muista eläinsuojelurikoksista

Eduskunnalle

Koirahyökkäysten määrä on kasvanut vuosi vuodelta. Helsingin poliisin karkean arvion mukaan koirahyökkäysten määrä olisi lähes kaksinkertaistunut viime vuodesta. Vakuutusyhtiöiden mukaan trendi on nouseva ja koirahyökkäyksistä tulee yhtiöille useampia ilmoituksia viikoittain.

Koirahyökkäyksistä uutisoitaessa on tuotu usein esiin, että esimerkiksi Tanska on kieltänyt useita koirarotuja, Espanjassa taas riskikoirilla pitää olla kuonokoppa julkisilla paikoilla eikä omistajalla saa olla rikostaustaa. Tällä hetkellä on kuitenkin hyvin epäselvää, mikä vaikutus lemmikkieläinten pitoon liittyvillä kielloilla olisi ja mitä rotuja ja millaisia lemmikkien omistajia kieltojen oikein pitäisi koskea.

Suomessa ei ole saatavilla virallista tilastoitua tietoa siitä, mitkä koirarodut useimmiten syyllistyvät hyökkäyksiin muita eläimiä tai ihmisiä kohtaan. Tietoja, kuten koirahyökkäysten lukumäärä, koirarodut tms, ei kirjata systemaattisesti poliisin järjestelmään niin, että niistä voisi saada suoraan tilastoja, saatavilla on ainoastaan suuntaa antavaa tietoa. Näitä tietoja saa poliisiasiaintietojärjestelmästä hakemalla rikosilmoituksista sellaisia asiasanoja kuten ”koira” ja ”hyök*”.

Koirahyökkäysten rikosnimikkeenä voi olla esimerkiksi ”eläimen vartioimatta jättäminen”, mikä tarkoittaa lähtökohtaisesti, että koira on purrut jotakuta. Järjestysrikkomuksessa koiran omistaja on voinut jättää koirankakan keräämättä, pitää koiraa vapaana kielletyllä alueella. Ensimmäisestä rikoksesta tuomitaan yleensä sakkoja, mutta vammantuottamuksista asia menee yleensä tuomioistuinkäsittelyyn. Hurjimmissa tapauksissa tuomio voi olla jopa kuusi kuukautta vankeutta koiran omistajalle.

Poliisi on virallisen tilastoinnin ohella kirjannut epävirallisesti ja epäsystemaattisesti muistiin tietoja purematapauksista ja niiden perusteella purematapauksissa nousevat selvimmin esiin sekarotuiset koirat. Koirahyökkäykset painottuvat vilkkaimmin asutuille alueille eli niitä on eniten pääkaupunkiseudulla. Helsingin poliisi ilmoittikin viime vuonna perustavansa eläinsuojelurikoksiin keskittyvän yksikön.

Koirarotujen ja eläintä koskevien tietojen lisäksi olisi hyödyllistä saada tietoja omistajista, joiden lemmikit syyllistyvät hyökkäyksiin. Millaisille henkilöillä on ongelmakoiria ja keillä näyttäisi olevan suurimpia vaikeuksia lemmikkinsä asianmukaisessa kasvatuksessa ja hoidossa? Jo ennestään tiedetään, että eläinsuojelurikoksiin liittyy yleensä myös muutakin rikollisuutta kuten talous- ja verorikoksia.

Edellä olevan perusteella ehdotan, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin, joilla hankitaan systemaattisempaa tilastotietoa koirahyökkäyksistä ja muista eläinsuojelurikoksista ja pohditaan tarpeita mahdollisille lisätoimenpiteille saadun tiedon pohjalta.

Järkilinja ilmastonmuutoksen torjuntaan – lopetetaan ihmisten pelottelu ja aletaan puhua ratkaisuista

Ilmastonmuutoksesta keskustelu on nykyään kahden ääripään välistä kiistelyä. Osa varsinkin nuorista on todella huolissaan ilmastonmuutoksesta ja sen seurauksista maapallolle. He kokevat ilmastonmuutoksen aikamme suurimmaksi uhaksi ja odottavat päättäjiltä pikaisia ja vaikuttavia toimia sen hillitsemiseksi.

Osa ihmisistä taas kieltää koko ilmastonmuutoksen olemassa olon kokonaan. Heistä puheet lihansyönnin kieltämisestä, tai yksityisautoilun rajoittamisesta, tuntuvat ihmisten oman vapauden ja henkilökohtaisten valintojen rajoittamiselta.

Tarvitsemmekin Suomeen maltillisen keskilinjan puhetta ilmastonmuutoksen torjumisesta. Olisi hyvä esimerkiksi tunnustaa, että jos esimerkiksi suomalaista teollisuutta rajoitetaan, tuotanto siirtyy globaalissa maailmassa nopeasti muihin maihin. Siellä tuotantotavat ovat paljon haitallisempia ympäristölle. Onkin selvää, että ilmastonmuutosta on torjuttava ensisijaisesti kansainvälisellä yhteistyöllä ja kansainvälisin sopimuksin.

Tarvitsemme myös uusia näkökulmia, jotka tarjoavat positiivisia, tehokkaita ratkaisuja ilmastonmuutoksen vastaiseen taisteluun. Nyt aiheesta puhutaan lähinnä ahdistavista ja synkistä mielikuvista käsin, sellainen ei johda mihinkään, vaan pikemminkin lamauttaa ja pelottaa. Pitää alkaa kääntää katse pois ongelmien kauhistelusta ja alkaa sen sijaan puhua mahdollisuuksista ja ratkaisuista. Yksi liian vähälle huomiolle jäänyt mahdollinen ratkaisukeino on metsien valtaisia merkitys ilmastonmuutoksen torjumisessa.

Tänä kesänä julkaistiin tutkimus, jonka mukaan puiden istuttaminen on merkittävin yksittäinen keino ilmastonmuutoksen hidastamiseksi. Siis puiden kasvattaminen yksi kaikista tehokkaimmista keinoista! Sehän on hyvä uutinen, miksei siitä puhuta laajemmin? Puiden istuttamisella on hiilidioksidia sitova vaikutus ja tutkimukset näyttävät sen olevan jopa aiemmin tiedettyä tehokkaampi keino hiilidioksidin poistamiseen ilmakehästä.

Puita tarvitaan valtavasti lisää koko maailmaan. Siksi esimerkiksi Amazonin metsäpalot ovat olleet niin suuri tragedia koko maapallolle. Puiden istuttamiseksi onkin tehtävä työtä kansainvälisillä kentillä, mutta voimme panostaa siihen myös Suomessa. Meillä on siihen poikkeuksellisen hyvät lähtökohdat metsäisenä ja harvaan asuttuna maana.

Rinteen hallituksen hallitusohjelmassa todetaan, että se aikoo arvioida metsänhoidon suosituksia ja tarvittaessa päivittää niitä. Peräänkuulutankin hallitukselta siitä toimia tutkittuun tietoon perustuen. Hallitusohjelmassa todetaan myös, että ruuantuotantoon soveltumattomien peltojen sekä käytöstä poistuneiden turvetuotantoalueiden metsitystä selvitetään. Jotta tämä ei jäisi epämääräiseksi selvityssuunnitelmaksi, hallituksen on syytä esitellä pikaisesti selkeä aikataulu siitä, millä aikataululla metsittämistä ollaan aloittamassa.

Suomen pitäisi vaikuttaa ilmastonmuutoksen torjuntaan metsittämällä myös EU-tasolla. EU:n puheenjohtajuuskautemme on jo lähellä loppuaan ja ainakaan ilmastonmuutoksen torjumisen osalta Suomi ei ole onnistunut olemaan EU:ssa ”kokoaan suurempi”. Valitettavasti siinä jäi arvokas mahdollisuus käyttämättä, mutta jatkossa meidän on toimittava määrätietoisemmin. Suomen pitää alkaa näyttää muulle maailmalle esimerkkiä siinä, miten uhkaava ilmastonmuutos on mahdollista torjua metsiä vaalimalla ja puita istuttamalla.