Avainsana: koulu

Kirjallinen kysymys suomalaisten koulujen tilanteesta

Jätin eduskunnalle kirjallisen kysymyksen suomalaisten koulujen tilanteesta. Kysymyksen sisältö on luettavissa alta.

Koulujen levoton ilmapiiri herättää jatkuvaa keskustelua kansalaisten parissa. Huolestuneita ovat niin vanhemmat, opettajat, lapset kuin tutkijatkin.  

Yhdeksi selittäväksi tekijäksi nykyiselle kouluilmapiirin levottomuudelle on pidetty inkluusiota ja erityisluokkien lakkauttamista. Inkluusiota puolustellaan julkisuudessa sillä, että se toimisi, mikäli resurssit olisivat riittävät. Herää kysymys, mikä on se määrä resursseja, jotta inkluusio toimisi paremmin kuin aiemmat erityisluokat? Jos inkluusion edistäminen on ollut hallituksen mielestä tärkeää, miksi sitä ei ole toteutettu tällä hallituskaudella? Miksi resurssit on sen sijaan ohjattu siihen, että hyvätuloisten perheiden lapset saavat maksuttomat lukiokirjat? 

Tuen tarve lisääntyy jatkuvasti. Jos nyt tarvitaan 200 miljoonaa euroa pysyvää rahoitusta, niin mikä on tilanne viiden tai kymmenen vuoden kuluttua? Olisi ensiarvoisen tärkeää puuttua ongelman juurisyihin, muuten inkluusiosta saadaan loputon kuluerä. Sen toimimattomuutta voidaan muuten aina perustella riittämättömällä rahoituksella ja sen toimimattomuus heijastuu yhä laajempaan joukkoon lapsia ja nuoria, kun oppitunnit muuttuvat koko ajan levottomimmiksi.  

Tilastokeskuksen (8.6.2021) mukaan joka viidennes oppilaista sai joko tehostettua tai erityistä tukea syksyllä 2020. Määrät ovat kasvussa ja tämä on huolestuttava ilmiö, jota ei voi selittää vain sillä, että oppimisen vaikeudet havaitaan aiempaa helpommin. Koulutuspoliittisia päätöksiä tulisi tehdä lasten etu edellä, ei tiettyyn ideaaliin lukkiutuen. On tärkeää kuunnella asiassa alansa ammattilaisia, jotka tekevät käytännön työtä. Opettajien viesti inkluusiosta on melko yksiselitteinen.  

Inkluusion lisäksi suomalaisissa kouluissa haastetta tuo liialliseen itsenäisyyteen painottuva opetussuunnitelma. On epärealistista ajatella, että keskiverto peruskouluikäinen lapsi tai nuori pystyisi itseohjautumaan ja vastaamaan omasta oppimisestaan. Se on vaikeaa jopa monelle korkeakoulussa opiskelevalle aikuiselle ja vaatii vahvan perustason osaamisen sekä itsetuntemuksen. Peruskoulun tulisi olla paikka, jossa tämä perustaso saavutetaan eikä oppiminen jää kiinni siitä, ovatko oppilaan itsensä johtamisen taidot vielä hyvät. On aikuisen tehtävä ohjata ja asettaa rajoja ja lapsen tulisi saada keskittyä oppimiseen, eikä oppimisen opetteluun.  

Lapset ja nuoret altistuvat nyky-yhteiskunnassa jatkuvalle ärsyketulvalle. Älylaitteet ja sosiaalinen media tuovat jatkuvia keskeytyksiä ja opiskeluun on vaikeaa syventyä. Luokassa oleva levottomuus, opetuksen jatkuvat keskeytymiset ja erilaiset käytöshäiriöt keskeyttävät opiskelun monta kertaa oppitunnin aikana. Jatkuvien keskeytysten ja liiallisten aistiärsykkeiden tiedetään vaikuttavan negatiivisesti ihmisten muistiin ja keskittymiskykyyn sekä johtavan jopa uupumiseen. Näitä oireita aiheutuu myös aikuisille ihmisille ja on erityisen huolestuttavaa, että lasten kehittyvät aivot altistuvat tällaiselle kuormitukselle.  

Helsingin Sanomat uutisoi 27.11. Lauttasaaren yhteiskoulusta, jossa puhelimien epäasiallinen käyttö oppitunneilla kiellettiin. Uutisen mukaan oppilaiden keskittymiskyky on sen jälkeen parantunut, eikä tulos yllätä. Tällaisesta käytännöstä pitäisi ehdottomasti tehdä valtakunnallisesti sitova. Ei ole yhdenvertaisuutta lisäävää, että lasten ja nuorten mahdollisuus häiriöttömämpään koulutyöhön riippuu kunkin koulun omista käytänteistä. Kaikille pitää pyrkiä tarjoamaan mahdollisimman samanlaiset puitteet koulutyölle.  

Siinä, missä Suomi oli koulutuksen mallimaa 15 vuotta sitten, katseet ovat kääntyneet nyt Viroon. Kun tarkastellaan Viron menestystä PISA-tuloksissa, nousevat esille perinteinen opetustapa sekä opettajien ja koulun arvostus ja usko siihen, että kouluttautuminen kannattaa. Virossa kouluvuoden ensimmäinen koulupäivä on juhlapäivä, joka heijastelee yhteiskunnallista ilmapiiriä koulutuksen ympärillä. Nämä ovat asioita, jotka ovat valitettavasti suomalaisessa yhteiskunnassa viime vuosina menettäneet merkitystään.  

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Miten suomalaisen koulujärjestelmän toimivuus palautetaan,

miten suomalaisen yhteiskunnan asenneilmapiiriä myönteisemmäksi koulua ja koulutuksen merkitystä kohtaan ja

mihin perustuu oletus siitä, että 200 miljoonan pysyvät lisämenot inkluusioon tekee siitä erityisluokkia toimivamman järjestelyn?

Helsingissä 14.12.2022 

Terhi Koulumies kok 

Suomen kielen osaamista on vaadittava kaikilta

Tänä vuonna Suomessa on havahduttu aseita kantavien ja väkivaltaa käyttävien nuorten tai nuorten aikuisten jengiytymiskehitykseen. Ilmiö on tullut aiemmin tutuksi Ruotsista, missä se on päässyt kehittymään pidempään. Ilmiössä on kyse aikuisista ihmisistä, joille on muodostunut vahvasti lainvastainen ja yhteiskuntaa halveksiva maailmankatsomus.

Jengiväkivaltaan on Suomessa kiire puuttua ja sen pahenemista on ehkäistävä ennalta. Ennaltaehkäisy tehdään kodeissa ja kouluissa, eikä rikosoikeudellisten keinojen piirissä.

Suomen tai ruotsin kielen oppiminen ja osaaminen on yksi keskeisimmistä keinoista torjua syrjäytymistä ja sitä kautta jengiytymistä. Kieli on ainoa keino päästä mukaan osaksi yhteiskuntaa sen täysivaltaisena jäsenenä. Jos ei opi kieltä, ei pärjää koulussa, jatkokoulutus on mahdotonta, töitä on vaikeaa saada eikä yhteiskunnan korkeisiin tehtäviin pysty hakemaan.

Tällaisessa tilanteessa jengi ja eläminen yhteiskunnan reunalla voi tuntua nuorelle ainoalta keinolta vaikuttaa omaan elämäänsä.

Olemme tehneet karhunpalveluksen niille lapsille ja nuorille, jotka on päästetty koululuokalta toiselle ilman riittävää luku- ja kirjoitustaitoa. Vaatimalla kaikilta kielen osaamista takaamme sen, että nuoret ovat koulunsa päättyessä varustettuja mahdollisimman tasa-arvoisin eväin. Meillä tulee olla tiukemmat raamit sille, mitä peruskoulunsa päättäneen nuoren tulee osata. Nykytilanteessa olemme, ehkä hyvää tarkoittaen, alentaneet rimaa vieraskielisiltä lapsilta tavalla, joka vaikuttaa negatiivisesti koko heidän tulevaisuuteensa.

Emme nykyään edellytä myöskään vanhemmilta riittävää kielen osaamista, vaan viestimme lukuisilla erilaisilla kielillä, antaen samalla sen mielikuvan ettei suomen tai ruotsin osaaminen ole tarpeen. Kun kotona ei saa apua koulunkäyntiin, on inhimillistä, että lapsi turhautuu eikä välttämättä jaksa enää opiskella. Kielitaidottomuus tekee kaikesta monin verroin vaikeampaa. Jos vielä vietetään aikaa vain omaa äidinkieltä puhuvien seurassa eikä arjessa käytetä suomen kieltä, voi lapsen olla todella vaikeaa oppia kieltä.

Kyse ei ole siitä, etteikö ihminen saisi arvostaa ja puhua omaa äidinkieltään. Päinvastoin, se on rikkaus ja sitä pitää vaalia! Kyse on siitä, että pärjätäkseen yhteiskunnan täysivaltaisena jäsenenä on yksinkertaisesti osattava siinä puhuttua kieltä. Kieli ei ole vain sanoja tai väline asioida pankissa tai kaupassa. Se on ovi koko kulttuuriin, sen tapoihin, historiaan ja yhteiskunnan rakenteisiin. Ilman kielitaitoa jää aina osittain yhteiskunnan ulkopuolelle ja paitsi epävirallisesta tiedosta, ystäväporukoista ja vaikutusmahdollisuuksista.

Meillä ei ole varaa antaa kenenkään syrjäytyä. On typeryyttä toistaa muiden maiden aiemmin tekemiä virheitä ja odottaa erilaista lopputulosta. Kaikki lapset on tärkeää pienestä pitäen ottaa osaksi suomalaista yhteiskuntaa.

Myös aikuisilta pitää odottaa kielen osaamista. Vanhemmat tulee vastuuttaa oman lapsensa kielen oppimisesta ja koulunkäynnin tukemisesta, yhteiskunnan pitää pystyä vaatimaan kaikilta täällä asuvilta samoja asioita.

Kirjoitus on julkaistu myös Verkkouutisten sivuilla.

Kirjallinen kysymys opettajien jaksamisesta ja työturvallisuudesta

Eduskunnan puhemiehelle

Olemme saaneet jälleen koulun alkamisen jälkeen tänä syksynä lukea mediasta opettajien kuormittumisesta ja uupumisesta työssään. Myös esimerkiksi OAJ:n selvitykset kertovat karua kieltään siitä, että opettajat ovat hyvin uupuneita. Syitä kuormittumiselle on lukuisia: työhön kuulumattomien töiden tekemiset, levoton ilmapiiri luokassa ja erityisoppilaiden integroiminen normaaliopetukseen. Kuitenkaan tarvittavaa lisätukea ei ole tuotu luokkaan erityisoppilaiden mukana. 

Opettajat nostavat esille yksittäiseksi koulutyötä häiritseväksi syyksi myös lasten älypuhelimen kasvaneen käytön. Lapset paitsi käyttävät puhelintaan paljon vapaa-aikanaan, jolloin esimerkiksi yöunet jäävät vähemmälle, mutta myös oppitunneilla. Opettajia saatetaan kuvata oppitunnilla ja heistä jaetaan halventavaa materiaalia sosiaalisen median kanavilla. Myös luokan muita oppilaita, erityisesti heitä, joita kiusataan jo muilla tavoin, kuvataan pilkkaamismielessä, ja videoita ja halventavaa materiaalia levitellään jopa satojen ihmisten nähtäville. Lisäksi puhelimen jatkuvat käyttö häiritsee oppilaiden omaa keskittymistä sekä myös muita oppilaita. Älypuhelin ja sen tuottamat jatkuvat ärsykkeet vaikuttavat heikentävästi ihmisten keskittymiskykyyn. Jopa aikuisilla on havaittu keskittymiskyvyn heikkenemistä älypuhelimen käytön takia. Lasten kehittyvien aivojen kohdalla kyseessä on vielä paljon vakavampi haitta. 

Oppitunneista iso osa menee levottoman ilmapiirin rauhoittamiseen. Tämä on turhauttavaa paitsi opettajille myös niille oppilaille, jotka haluavat keskittyä oppimiseen. He jäävät usein täysin vaille aikuisen huomiota, kun levottomat ja häiritsevästi käyttäytyvät lapset vievät kaiken aikuisen huomion. Nämä lapset joutuvat koulussa pärjäämään omillaan, sillä hyvällä käytöksellä ei valitettavasti saa huomiota. 

Opettajat kohtaavat myös aiempaa enemmän väkivaltaa työssään. Tämä näkyy muun muassa kasvaneina sairauspoissaoloina viime vuosien aikana. Väkivalta on sekä fyysistä että henkistä. Opettajat joutuvat kohtaamaan potkimista, lyömistä, halventavia sanoja ja kiusaamista. Lisäksi oppilaiden vanhemmat saattavat olla yhteydessä opettajiin vapaa-ajalla. Kun kymmenien oppilaiden vanhemmat kyselevät lastensa koulutyöstä opettajan vapaa-ajalla toistuvasti, ei opettajalle jää tarvittavaa aikaa lepoon ja työstä palautumiseen. 

Samanaikaisesti myös nuorten keskinäinen väkivalta on kasvanut, eikä koulukiusaamiseen pystytä puuttumaan kunnolla. Surullisimpina ja hälyttävimpinä esimerkkinä tästä on viime joulukuussa tapahtunut murha Helsingin Koskelassa. On hälyttävää, että lukuisat lapset ja opettajat joutuvat jopa päivittäin pelkäämään väkivaltaa koulussa — paikassa, jonne heidän on saavuttava siellä kokemastaan turvattomuudesta huolimatta. Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:Miten hallitus aikoo toimia kouluväkivallan kitkemiseksi,miten opettajille turvataan riittävät oikeudet puuttua häiriökäyttäytymiseen,miten opettajien työpaikallaan kohtaama väkivalta aiotaan poistaa jamiten opettajien sekä oppilaiden kohtaama häirintä ja kiusaaminen sosiaalisessa mediassa estetään? 

Helsingissä 14.9.2021 

Terhi Koulumies kok  

Kirjallinen kysymys vieraskielisten lasten suomen kielen oppimisesta

Jätin eduskunnalle kirjallisen kysymyksen siitä, miten hallitus aikoo varmistaa, että jokainen lapsi Suomessa oppii suomen kielen. Kysymys sivuaa myös vanhempien kielitaitoa, joka on aivan keskeisessä roolissa intergroitumisessa Suomeen.

Kirjallisen kysymyksen voi lukea kokonaisuudessaan tämän kirjoituksen alapuolelta.

Kirjallinen kysymys vieraskielisten lasten suomen kielen oppimisesta

Eduskunnan puhemiehelle

Maahanmuuttajataustaisten nuorten asema on herättänyt viime aikoina paljon keskustelua. Hyvä suomen kielen taito on yksi merkittävä tekijä yhteiskunnan aktiivisena osan toimimiseen. Kielitaito vaikuttaa paljon myös vieraskielisten lasten mahdollisuuksiin tuntea kuuluvansa suomalaiseen yhteiskuntaan.

 Maahanmuuttajataustaiset lapset ja perheet ovat etenkin pääkaupunkiseudulla keskittyneet tietyille alueille. Niinpä asuinpaikasta riippuen vieraskielisiä lapsia on paljon samoissa kouluissa ja samoilla luokilla. Tämä osaltaan hidastaa lasten suomen kielen oppimista, jos kieltä ei pääse käyttämään sitä äidinkielenään puhuvien lasten kanssa tarpeeksi usein. Jos koulupäivän jälkeenkin harrastustoiminnassa tai muutoin vapaa-ajalle vietetään aikaa ainoastaan muiden vieraskielisten lasten kanssa, ei suomen kielen kielitaito kehity. Jokainen kieliä koskaan opetellut ja opiskellut tietää, että kielitaidon edistämisen kannalta on ensiarvoisen tärkeää päästä käyttämään sitä tarpeeksi usein ja säännöllisesti.

Kouluissa, joissa on paljon vieraskielisiä lapsia, opetushenkilökunnan opetusaikaa kuluu paljon enemmän kielitaidon aiheuttamiin haasteisiin kuin opetukseen verrattuna kouluihin ja luokkiin, joissa on vähemmän vieraskielisiä lapsia ja nuoria. Vaikeudet suomen kielen kanssa voivat turhauttaa lapsen ja vievät iloa oppimisesta, jossa ei muuten välttämättä olisi mitään ongelmia. Haasteet kielen kanssa voivat kertautua ja heikentää yleisesti opiskelumotivaatiota, vaikka lapsella ei olisikaan itse opittavien aineiden sisältöön liittyviä vaikeuksia. Kielen osaamisella on vaikutus lapsen itsetuntoon ja käsitykseen hänen kyvystään oppia.

Lisäksi haasteita vieraskielisille lapsille voi aiheuttaa vanhempien puutteellinen kielitaito. Lapselle voi koitua kohtuuttomasti taakkaa oman koulutyönsä hoitamisesta, jos vanhemmat eivät ymmärrä koulusta tulevia viestejä eivätkä pysty seuraamaan lapsensa koulunkäyntiä suomen kieltä osaavien vanhempien tavoin. Vaikka jokaisella lapsella on tietynlainen vastuu omien koulutehtäviensä hoitamisesta, on vanhemmilla erittäin tärkeä rooli lastensa opiskelun tukemisessa ja he ovat viimekädessä vastuussa siitä, että lapsi hoitaa koulutyönsä.

Myös erilaisiin käytöshäiriöihin tai vaikkapa lapseen kohdistuvaan kiusaamiseen tulee voida puuttua heti ja tämän vuoksi on äärettömän tärkeää, että vanhemmat ymmärtävät koulusta tulevat viestit ja pystyvät kommunikoimaan opetushenkilökunnan kanssa erilaissa ongelmatilanteissa. Vaikka koulussa ei olisikaan ongelmia ja koulutyö sujuisi hyvin, on lapselle helpottavaa, kun hän voi luottaa vanhempiensa olevan tietoisia hänen koulunsa arjessa tapahtuvista asioista.

Maahanmuuttajataustaiset lapset voivat joutua toimimaan perheissään vanhempiensa tulkkina esimerkiksi virallisten lomakkeiden kääntämisessä ja täyttämisessä, mikäli vanhempien kielitaito ei riitä näiden asioiden hoitamiseen. Pahimmillaan lapsi voi joutua vastuuseen esimerkiksi perheen raha-asioista. Tällainen on omiaan lisäämään lasten stressiä ja henkistä kuormitusta ja asettaa vieraskieliset lapset eriarvoiseen asemaan suomenkielisiin lapsiin nähden. Lapsia tulisi suojella eikä heidän tulisi joutua ottamaan vastuuta aikuisten auttamisesta virallisissa asioissa.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Miten hallitus varmistaa, että vieraskieliset lapset oppivat suomen kielen koulussa pärjäämisen edellyttämälle tasolle? Miten vieraskielisiä lapsia ja heidän vanhempiaan tuetaan käyttämään ja oppimaan suomea myös koulun ulkopuolella? Miten hallitus aikoo toimia ehkäistäkseen vieraskielisten lasten kuormitusta, jota aikuisten virallisten asiakirjojen yms. tulkkauksesta mahdollisesti aiheutuu? Miten hallitus varmistaa, että jokaisen koululaisen vanhemmat osaavat suomen kieltä riittävän hyvin voidakseen huolehtia lastensa koulunkäynnistä ja toimiakseen yhteistyössä koulun kanssa?

Helsingissä 8.12.2020

­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­_______________________________

Terhi Koulumies kok

Tein viime vuonna eduskunta-aloitteen kiusaajan siirtämisestä toiseen kouluun – se hautautui valiokuntaan

MLL:n ja Vaasan yliopiston toteuttama ja Kunnallisalan kehittämissäätiön rahoittama Pelastakaa koulukiusattu -tutkimuksen mukaan Suomen peruskouluissa toistuvan kiusaamisen kohteiksi joutuu keskimäärin 6–10 prosenttia oppilaista päivittäin. Suomalainen oikeusjärjestelmä ja koulujen kyky puuttua ongelmiin on koulukiusaamisen kohdalla puutteellista.

Keskimääräistä yleisemmin viikoittaista kiusaamista kokevat kouluterveyskyselyn mukaan nuoret, joiden äidin koulutustaso on enintään perusaste, jotka ovat ulkomaalaistaustaisia, joilla on jokin fyysinen tai kognitiivinen toimintarajoite ja jotka on sijoitettu kodin ulkopuolelle. Tulosten mukaan vaikuttaa siltä, että fyysinen väkivalta koulukiusaamisen muotona on jopa hieman kasvussa, myös esimerkiksi rahaa tai tavaraa varastetaan tulosten mukaan aiempaa useammin.

Vakavimmissa tilanteissa pitäisi puhua koulukiusaamisen sijasta kouluväkivallasta. Kiusaaminen on rikollista toimintaa, kun se täyttää lainsäädännössä rikokselle asetetut tunnusmerkit. Kiusaamiseen voidaan soveltaa mm. kunnianloukkaukseen, laittomaan uhkaukseen, lievään pahoinpitelyyn ja pahoinpitelyyn liittyviä lainpykäliä. Myös kiusaajan rikoskumppanina, avunantajana ja yllyttäjänä toimiminen ovat lain mukaan rangaistavia tekoja. Lisäksi ”koulu”-liite sanassa on myös harhaanjohtava, sillä kiusaaminen voi tapahtua myös esimerkiksi koulumatkoilla tai muuten koulutilojen ulkopuolella.

Koulussa kiusatuksi tulleet oppilaat kertovat, että aikuiset eivät aina ole puuttuneet kiusaamiseen. Opettajat tarvitsisivat lisää keinoja kiusaamisen havaitsemiseen ja kiusaamisen ehkäiseminen vaatii pitkäjänteistä työtä ja yhteistyötä koulun, kouluterveydenhuollon ja kodin välillä. Myös muut oppilaat voivat saada kiusaamisen loppumaan. Kun pieni, mutta arvostettu ryhmä oppilaita siirtyy kiusatun puolelle, on mahdollista, että muutkin avaavat silmänsä.

Erään koulukiusatun lapsen isä soitti minulle ja kertoi, että hänen kokemuksensa mukaan koulukiusaamisesta kannattaa tehdä rikosilmoitus, sillä vain poliisien juttutuokio kiusaajien kanssa oli saanut kiusaamisen loppumaan. Lisäksi hän kiinnitti huomiota siihen, että KiVa koulu-ohjelman portaat puuttumiselle ovat liian moninaiset ja lievät ja että jämäkämpiin toimiin pitäisi ryhtyä jo aikaisemmassa vaiheessa. Hän toivoi myös, että kiusaajan vanhemmat pitäisi voida velvoittaa osallistumaan koulun palaveriin kiusaamisesta, he eivät välttämättä saavu niihin paikalle ollenkaan. Lopuksi hän toivoi, että olisi mahdollisuus erottaa kiusaaja koulusta rehtorin päätöksellä edes määräajaksi, kuten vaikka kahdeksi kuukaudeksi.

Nykyiset kurinpitotoimet erittäin raaoissa kiusaamistapauksissa ovatkin riittämättömiä tekijän kannalta, eivätkä ne korjaa uhrille aiheutunutta vahinkoa tai anna uhrille riittävää suojaa. Äärimmäisissä tilanteissa, joissa ainoaksi toimivaksi ratkaisuksi on nähty siirtää oppilas toiseen kouluun, on lähtijä yleensä ollut uhri. Se asettaa jo ennestään vaikeassa asemassa olevan uhrin kohtuuttomaan tilanteeseen, kun hän joutuu siirtymään täysin uuteen sosiaaliseen ympäristöön. Olisi oikeudenmukaisempaa, että koulua joutuisi vaihtamaan kiusaaja. Se antaisi niin uhrille kuin koko yhteisölle oikeanlaisen signaalin ihmisarvon kunnioittamisesta ja sosiaalisesta kanssakäymisestä.

Selvitettäessä ratkaisua siihen, kumman osapuolista on tarpeen vaihtaa koulua, pitää tavoitteena olla uhrin paluu mahdollisimman normaaliin arkeen. Pitää huomioida ja painottaa uhrin toive joko jäädä nykyiseen kouluun tai siirtyä uuteen kouluun, ja sen toiveen tulee olla pohjana korjaaville toimenpiteille. Lähtökohtaisesti, jos katsotaan, että koulunvaihto on ratkaisu, pitäisi koulunvaihtajan olla kiusaaja.

Niinpä tein eduskunnassa 17.9.2019 toimenpidealoitteen siitä, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin lainsäädännön korjaamiseksi siten, että oppilaan opetuksen järjestämispaikkaa voidaan perustellusta opetuksen järjestämiseen liittyvästä syystä vaihtaa, jotta hänen toiselle koulun oppilaalle aiheuttamansa merkittävä ruumiillinen tai henkinen vahinko saadaan loppumaan. Oppilaalle ja hänen vanhemmilleen on varattava tilaisuus tulla asiassa kuulluksi ja mahdollisesta uuden koulupaikan määräämisestä on ilmoitettava kunnan sosiaalihuollon viranomaisille. Aloite meni sivistysvaliokuntaan 27.9 ja ilmeisesti hautautui sinne.

Loppu koulukiusaamiselle

MLL:n ja Vaasan yliopiston toteuttama ja Kunnallisalan kehittämissäätiön rahoittama Pelastakaa koulukiusattu -tutkimuksen mukaan Suomen peruskouluissa toistuvan kiusaamisen kohteiksi joutuu keskimäärin 6–10 prosenttia oppilaista päivittäin. Suomalainen oikeusjärjestelmä ja koulujen kyky puuttua ongelmiin on koulukiusaamisen kohdalla puutteellista.

Keskimääräistä yleisemmin viikoittaista kiusaamista kokevat kouluterveyskyselyn mukaan nuoret, joiden äidin koulutustaso on enintään perusaste, jotka ovat ulkomaalaistaustaisia, joilla on jokin fyysinen tai kognitiivinen toimintarajoite ja jotka on sijoitettu kodin ulkopuolelle. Tulosten mukaan vaikuttaa siltä, että fyysinen väkivalta koulukiusaamisen muotona on jopa hieman kasvussa, myös esimerkiksi rahaa tai tavaraa varastetaan tulosten mukaan aiempaa useammin.

Vakavimmissa tilanteissa pitäisi puhua koulukiusaamisen sijasta kouluväkivallasta. Kiusaaminen on rikollista toimintaa, kun se täyttää lainsäädännössä rikokselle asetetut tunnusmerkit. Kiusaamiseen voidaan soveltaa mm. kunnianloukkaukseen, laittomaan uhkaukseen, lievään pahoinpitelyyn ja pahoinpitelyyn liittyviä lainpykäliä. Myös kiusaajan rikoskumppanina, avunantajana ja yllyttäjänä toimiminen ovat lain mukaan rangaistavia tekoja. Lisäksi ”koulu”-liite sanassa on myös harhaanjohtava, sillä kiusaaminen voi tapahtua myös esimerkiksi koulumatkoilla tai muuten koulutilojen ulkopuolella.

Koulussa kiusatuksi tulleet oppilaat kertovat, että aikuiset eivät aina ole puuttuneet kiusaamiseen. Opettajat tarvitsisivat lisää keinoja kiusaamisen havaitsemiseen ja kiusaamisen ehkäiseminen vaatii pitkäjänteistä työtä ja yhteistyötä koulun, kouluterveydenhuollon ja kodin välillä. Myös muut oppilaat voivat saada kiusaamisen loppumaan. Kun pieni, mutta arvostettu ryhmä oppilaita siirtyy kiusatun puolelle, on mahdollista, että muutkin avaavat silmänsä.

Erään koulukiusatun lapsen isä soitti minulle ja kertoi, että hänen kokemuksensa mukaan koulukiusaamisesta kannattaa tehdä rikosilmoitus, sillä vain poliisien juttutuokio kiusaajien kanssa oli saanut kiusaamisen loppumaan. Lisäksi hän kiinnitti huomiota siihen, että KiVa koulu-ohjelman portaat puuttumiselle ovat liian moninaiset ja lievät ja että jämäkämpiin toimiin pitäisi ryhtyä jo aikaisemmassa vaiheessa. Hän toivoi myös, että kiusaajan vanhemmat pitäisi voida velvoittaa osallistumaan koulun palaveriin kiusaamisesta, he eivät välttämättä saavu niihin paikalle ollenkaan. Lopuksi hän toivoi, että olisi mahdollisuus erottaa kiusaaja koulusta rehtorin päätöksellä edes määräajaksi, kuten vaikka kahdeksi kuukaudeksi.

Nykyiset kurinpitotoimet erittäin raaoissa kiusaamistapauksissa ovatkin riittämättömiä tekijän kannalta, eivätkä ne korjaa uhrille aiheutunutta vahinkoa tai anna uhrille riittävää suojaa. Äärimmäisissä tilanteissa, joissa ainoaksi toimivaksi ratkaisuksi on nähty siirtää oppilas toiseen kouluun, on lähtijä yleensä ollut uhri. Se asettaa jo ennestään vaikeassa asemassa olevan uhrin kohtuuttomaan tilanteeseen, kun hän joutuu siirtymään täysin uuteen sosiaaliseen ympäristöön. Olisi oikeudenmukaisempaa, että koulua joutuisi vaihtamaan kiusaaja. Se antaisi niin uhrille kuin koko yhteisölle oikeanlaisen signaalin ihmisarvon kunnioittamisesta ja sosiaalisesta kanssakäymisestä.

Selvitettäessä ratkaisua siihen, kumman osapuolista on tarpeen vaihtaa koulua, pitää tavoitteena olla uhrin paluu mahdollisimman normaaliin arkeen. Pitää huomioida ja painottaa uhrin toive joko jäädä nykyiseen kouluun tai siirtyä uuteen kouluun, ja sen toiveen tulee olla pohjana korjaaville toimenpiteille. Lähtökohtaisesti, jos katsotaan, että koulunvaihto on ratkaisu, pitäisi koulunvaihtajan olla kiusaaja.

Niinpä tein eduskunnassa toimenpidealoitteen siitä, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin lainsäädännön korjaamiseksi siten, että oppilaan opetuksen järjestämispaikkaa voidaan perustellusta opetuksen järjestämiseen liittyvästä syystä vaihtaa, jotta hänen toiselle koulun oppilaalle aiheuttamansa merkittävä ruumiillinen tai henkinen vahinko saadaan loppumaan. Oppilaalle ja hänen vanhemmilleen on varattava tilaisuus tulla asiassa kuulluksi ja mahdollisesta uuden koulupaikan määräämisestä on ilmoitettava kunnan sosiaalihuollon viranomaisille.

Kirjoitus on alunperin julkaistu Iltalehden blogissani.

Toimenpidealoite: Loppu koulukiusaamiselle

MLL:n ja Vaasan yliopiston toteuttama ja Kunnallisalan kehittämissäätiön rahoittama Pelastakaa koulukiusattu -tutkimuksen mukaan Suomen peruskouluissa toistuvan kiusaamisen kohteiksi joutuu keskimäärin 6–10 prosenttia oppilaista päivittäin. Suomalainen oikeusjärjestelmä ja koulujen kyky puuttua ongelmiin on koulukiusaamisen kohdalla puutteellista.

Keskimääräistä yleisemmin viikoittaista kiusaamista kokevat kouluterveyskyselyn mukaan nuoret, joiden äidin koulutustaso on enintään perusaste, jotka ovat ulkomaalaistaustaisia, joilla on jokin fyysinen tai kognitiivinen toimintarajoite ja jotka on sijoitettu kodin ulkopuolelle. Tulosten mukaan vaikuttaa siltä, että fyysinen väkivalta koulukiusaamisen muotona on jopa hieman kasvussa, myös esimerkiksi rahaa tai tavaraa varastetaan tulosten mukaan aiempaa useammin.

Vakavimmissa tilanteissa pitäisi puhua koulukiusaamisen sijasta kouluväkivallasta. Kiusaaminen on rikollista toimintaa, kun se täyttää lainsäädännössä rikokselle asetetut tunnusmerkit. Kiusaamiseen voidaan soveltaa mm. kunnianloukkaukseen, laittomaan uhkaukseen, lievään pahoinpitelyyn ja pahoinpitelyyn liittyviä lainpykäliä. Myös kiusaajan rikoskumppanina, avunantajana ja yllyttäjänä toimiminen ovat lain mukaan rangaistavia tekoja. Lisäksi ”koulu”-liite sanassa on myös harhaanjohtava, sillä kiusaaminen voi tapahtua myös esimerkiksi koulumatkoilla tai muuten koulutilojen ulkopuolella.

Koulussa kiusatuksi tulleet oppilaat kertovat, että aikuiset eivät aina ole puuttuneet kiusaamiseen. Opettajat tarvitsisivat lisää keinoja kiusaamisen havaitsemiseen ja kiusaamisen ehkäiseminen vaatii pitkäjänteistä työtä ja yhteistyötä koulun, kouluterveydenhuollon ja kodin välillä. Myös muut oppilaat voivat saada kiusaamisen loppumaan. Kun pieni, mutta arvostettu ryhmä oppilaita siirtyy kiusatun puolelle, on mahdollista, että muutkin avaavat silmänsä.

Erään koulukiusatun lapsen isä soitti minulle ja kertoi, että hänen kokemuksensa mukaan koulukiusaamisesta kannattaa tehdä rikosilmoitus, sillä vain poliisien juttutuokio kiusaajien kanssa oli saanut kiusaamisen loppumaan. Lisäksi hän kiinnitti huomiota siihen, että KiVa koulu-ohjelman portaat puuttumiselle ovat liian moninaiset ja lievät ja että jämäkämpiin toimiin pitäisi ryhtyä jo aikaisemmassa vaiheessa. Hän toivoi myös, että kiusaajan vanhemmat pitäisi voida velvoittaa osallistumaan koulun palaveriin kiusaamisesta, he eivät välttämättä saavu niihin paikalle ollenkaan. Lopuksi hän toivoi, että olisi mahdollisuus erottaa kiusaaja koulusta rehtorin päätöksellä edes määräajaksi, kuten vaikka kahdeksi kuukaudeksi.

Nykyiset kurinpitotoimet erittäin raaoissa kiusaamistapauksissa ovatkin riittämättömiä tekijän kannalta, eivätkä ne korjaa uhrille aiheutunutta vahinkoa tai anna uhrille riittävää suojaa. Äärimmäisissä tilanteissa, joissa ainoaksi toimivaksi ratkaisuksi on nähty siirtää oppilas toiseen kouluun, on lähtijä yleensä ollut uhri. Se asettaa jo ennestään vaikeassa asemassa olevan uhrin kohtuuttomaan tilanteeseen, kun hän joutuu siirtymään täysin uuteen sosiaaliseen ympäristöön. Olisi oikeudenmukaisempaa, että koulua joutuisi vaihtamaan kiusaaja. Se antaisi niin uhrille kuin koko yhteisölle oikeanlaisen signaalin ihmisarvon kunnioittamisesta ja sosiaalisesta kanssakäymisestä.

Selvitettäessä ratkaisua siihen, kumman osapuolista on tarpeen vaihtaa koulua, pitää tavoitteena olla uhrin paluu mahdollisimman normaaliin arkeen. Pitää huomioida ja painottaa uhrin toive joko jäädä nykyiseen kouluun tai siirtyä uuteen kouluun, ja sen toiveen tulee olla pohjana korjaaville toimenpiteille. Lähtökohtaisesti, jos katsotaan, että koulunvaihto on ratkaisu, pitäisi koulunvaihtajan olla kiusaaja.

Niinpä tein eduskunnassa toimenpidealoitteen siitä, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin lainsäädännön korjaamiseksi siten, että oppilaan opetuksen järjestämispaikkaa voidaan perustellusta opetuksen järjestämiseen liittyvästä syystä vaihtaa, jotta hänen toiselle koulun oppilaalle aiheuttamansa merkittävä ruumiillinen tai henkinen vahinko saadaan loppumaan. Oppilaalle ja hänen vanhemmilleen on varattava tilaisuus tulla asiassa kuulluksi ja mahdollisesta uuden koulupaikan määräämisestä on ilmoitettava kunnan sosiaalihuollon viranomaisille.