terhikoulumies – Terhi Koulumies

Työttömyys ei johdu siitä, että työttömät olisivat laiskoja

Nyt kun rasismikeskustelu on takana, pitäisi alkaa puhua ikärasismista työmarkkinoilla. Työttömyys johtuu siitä, että työpaikkoja ei riitä kaikille halukkaille ja varsinkin yli 50-vuotias on todella vaikeaa saada töitä. Vaikeaa työnsaanti on kyllä nykyään muillekin, kuten perheenperustamisiässä oleville naisille ja ensimmäisten töiden saaminen nuorille. Ylipäätään työpaikat ovat nykyään kiven alla.

Tunnen useita ihmisiä pk-seudulla, jotka ovat hakeneet jos jonkinlaista työtä, mutta he eivät pääse edes haastatteluun tai saa edes vastausta hakemuksiin. He ovat hakeneet kaikenlaisia töitä alkaen kauppojen hyllyntäyttäjistä muihin matalapalkkatöihin, eivät ole saaneet työpaikkaa. Mm. ratikkakuskiksi haki tänä syksynä Helsingissä satoja halukkaita ja heistä vain 28 valittiin.

Työttömyys ei siis johdu siitä, että työttömät olisivat laiskoja, vaan siitä, että työpaikkoja ei ole tarpeeksi. Tämä päälle vyörynyt taantuma ei helpota tilannetta. Jotta työttömyyttä voisi vähentää, pitäisi parantaa yritysten mahdollisuuksia palkata uutta henkilöstöä. Vaikka sosiaaliturvaa kuinka leikattaisiin, niin se ei johda työllisyden kohenemiseen, jos yritykset eivät palkkaa ihmisiä töihin.

Hämmentävästi kauppakamarit tekivät jäsenyrityksilleen pari vuotta sitten kyselyn, jonka tulokset viittasivat työmarkkinoilla kovaan työvoimapulaan. Kyselyn mukaan kolme neljästä yrityksestä koki pulaa työvoimasta ja melkein 70 % yrityksistä arvioi, että pula osaavasta työvoimasta oli rajoittanut niiden kasvua. Suomen Yrittäjien gallupin mukaan työvoimapula tuli joka paikassa vastaan ja hidasti yritysten kasvua. Kuitenkin moni työtön kertoi samaan aikaan ettei saanut töitä, vaikka oli niitä hakenut.

Työpaikat ja työnhakijat eivät tunnu kohtaavan. Tämä ongelma alkoi voimistua 2010-luvulla ja ikävä kyllä rakenteellista työttömyyttä on vaikea ratkaista helposti. Olisi kuitenkin hyödyllistä saada vähintään lisätietoa siitä, millaisesta osaamisesta työnantajilla on pulaa, kun ne ilmoittavat rekrytointivaikeuksista. Osaamisvajeiden ja osaamistarpeiden tunnistamiseen tarvittaisiin enemmän työkaluja.

Työ- ja elinkeinotoimistojen ammattibarometrin mukaan työntekijäpula on jo vuosia kohdistunut tietyille toimialoille ja ammattipätevyyksiin. Työvoimapulan painopiste on edelleen terveys- ja sosiaalialan ammateissa. Onkin ymmärrettävää, että jos pula työvoimasta kohdistuu hoivatyön lisäksi esimerkiksi puheterapeutteihin, sosiaalityöntekijöihin tai erityisopettajiin, niin ilman ammatillista pätevyyttä niihin ei kuka tahansa voi työllistyä.

Epämääräisemmin yksilöitävä syy siihen, että työnantaja ei palkkaa työnhakijaa avoimena olevaan työhön, olivat barometrin mukaan hakijan ”henkilöön liittyvät syyt”.

TEM:n julkaisussa ”Työvoiman hankinta toimipaikoissa” kysyttiin työnantajilta rekrytointiongelmista el siitä,i mitkä olivat heidän käsityksiään, miksi työpaikkaa oli vaikea täyttää. 90% työnantajista sanoi syynä olevan ”hakijan osaamiseen liittyvät puutteet”.

Kun TEM selvitti työnantajilta työvoiman saatavuusongelmien syitä, melkein puolet mainitsi syyksi jättää työnhakija palkkaamatta hänen henkilökohtaisiin ominaisuuksistaan johtuen. Hakija ei ole esimerkiksi vaikuttanut aloitekykyiseltä, motivoituneelta tai oppimiskykyiseltä. Onko noin oikeasti ollut vai ei, on vaikea ulkopuolisen sanoa, koska nämä hakijasta tehdyt arviot ovat niin subjektiivisia ja tulkinnanvaraisia.

TEM:n kyselystä ei käynyt ilmi sitä tärkeää tietoa, että oliko avoimena olevaa työpaikkaa yleensäkin hakenut joku työhaluinen. Toisin sanoen – johtuiko työvoimapula siitä, että työpaikkaan ei ollut tarjolla kerta kaikkiaan ketään, vai siitä, että hakija oli työnantajan näkökulmasta vääränlainen? Jotkut työpaikat voivat näyttää olevan auki pitkään, mutta siitä ei voi vetää johtopäätöstä, etteikö niihin olisi kukaan hakenut töihin. Monilla suomalaisilla on kokemus, että heiltä ei puutu työhaluja, vaan työpaikkoja ei ole tarjolla riittävästi.

Avoimiin työpaikkoihin tehdyistä hakemuksista ei kerätä systemaattista seurantatietoa työvoimahallinnossa. Työnantajilta ei erikseen tiedustella paikkaa hakeneista, eikä tietojärjestelmistä saada seurantatietoa siitä, onko avoimiin työpaikkoihin tullut hakemuksia työntekijöiltä, vai eikö niistä ole kukaan ollut kiinnostunut. Tietoa on saatavilla vain siitä, kuinka paljon avoimiin työpaikkoihin on tehty työtarjouksia.

Arvioitaessa rakenteellista työttömyyttä, sen syitä ja toimivia ratkaisuja siihen, olisi suuri hyöty tiedosta, tuleeko avoinna oleviin työpaikkoihin työhakemuksia paljon, vai ei ollenkaan. Jos paikkoja haetaan runsaasti, niin työvoimapulan taustalla ei ole työnteon kannustimien puute vaan jotkin muut tekijät. Olisi erittäin tärkeää hankkia seurantatietoa siitä, kuinka paljon avoimiin työpaikkoihin tulee hakemuksia. Vain siten saisimme tietää, eivätkö työttömät oikeasti hae avoinna olevia paikkoja, vai ovatko työnantajat vain todella valikoivia rekrytoinnissaan.

Kirjoitus on julkaistu alunperin Verkkouutisten blogissa.

Kirjallinen kysymys koirahyökkäyksiin puuttumisesta

Eduskunnan puhemiehelle

Koirien ihmisiin ja toisiin eläimiin kohdistamat hyökkäykset ovat olleet kesän aikana jälleen otsikoissa. Etelä-Saimaa uutisoi 21.8.2023 tapauksesta, jossa lemmikkikoiraan kohdistunut hyökkäys oli johtanut koiranomistajan sydänkohtaukseen. Hyökkäyksen kohteeksi joutunut lemmikkikoira oli kuollut hyökkäyksessä saamiinsa vammoihin. Vastaavanlaisia tapauksia on uutisoitu tasaiseen tahtiin.

Koirahyökkäys voi johtaa vakaviin vammoihin ja jopa koirien kuolemaan. Vaikka koira selviäisi hengissä hyökkäyksestä, voi edessä olla pitkä hoitojakso, mikä on koiranomistajalle sekä henkisesti että taloudellisesti raskasta. Koirahyökkäykset kohdistuvat myös ihmisiin. Koiran purema voi aiheuttaa ihmisellekin vakavia vammoja, ja lisäksi puremat tulehtuvat helposti. Yksittäisestä tapauksesta voi aiheutua hyvin pitkäkestoisia seurauksia koirahyökkäyksen uhriksi joutuville.

Korona-aika lisäsi koirien määrää Suomessa. Samalla lisääntyivät erilaiset lieveilmiöt, kuten pentutehtailu. Myös koirien pitämiseen ja käytökseen liittyvät ongelmat ovat olleet kasvussa. Osin tätä selittää koirapopulaation kasvu mutta myös osaamattomien omistajien toiminta ja tietyn tyylisten koirarotujen suosio. Koira on saatettu hankkia liian kevyin perustein ja tutustumatta lainkaan kyseiseen koirarotuun ja sen tyypilliseen käytökseen. Koira- ja ihmissosiaalisuus ovat voimakkaasti periytyviä ominaisuuksia, joten genetiikalla on merkitystä siihen, miten koira osoittaa aggressiivista käytöstä, joka kohdistuu koiriin ja ihmisiin. Tällaisten koirien omistajien on tunnettava koiransa ominaisuudet ja osattava ennakoida sen kanssa arjessa, sillä näitä ominaisuuksia ei voi koiran kouluttamisella poistaa.

Koirahyökkäyksistä tarvitaan aiempaa laajempaa tilastointia. On tärkeää ennalta ehkäisevien toimenpiteiden kannalta tilastoida, mitkä rodut aiheuttavat eniten hyökkäyksiä. Myös sekarotuisten rekisteröimättömien koirien kohdalla on tilastoitava tarkemmin, minkä rotuinen tai tyyppinen koira on kyseessä. Kahden eri taistelukoirarodun risteytys ja pienten rauhallisten seurakoirarotujen risteytys tilastoidaan samalla tavoin ”sekarotuiseksi”, eikä se anna riittävää tietoa siitä, minkä tyyppiset koirat erottuvat hyökkäysten määrässä.

Koirahyökkäyksistä on saatava aina tieto viranomaisille. Nykytilanteessa sama koira ehtii usein hyökätä monta kertaa, ennen kuin viranomainen pystyy puuttumaan tilanteeseen.

Jotkin taistelukoirat, kuten pitbullrotuiset koirat, on kielletty jo Isossa-Britanniassa, Tanskassa, Norjassa, Ranskassa ja Saksassa. Kyseisiä koiria ei ole sallittua tuoda maahan eikä niitä ole sallittua omistaa.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitämme asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Millaisiin toimiin hallitus aikoo ryhtyä koirahyökkäyksiin puuttumiseksi,

aikooko hallitus arvioida taistelukoirarotujen hallussapidon ja kasvattamisen rajoittamista Suomessa tai vähintään määritellyn koulutuksen vaatimista näiden rotujen omistajilta ja

miten hyökkäyksistä saatavaa tietoa aiotaan kerätä ja hyödyntää päätöksenteossa aiempaa paremmin?

Helsingissä 25.8.2023

Terhi Koulumies kok

Mia Laiho kok

Onneksi liityimme Natoon!

Eduskunta äänesti Suomen liittymisestä Natoon ensimmäisen kerran runsas vuosi sitten keväällä ja lopullisesti tänä vuonna viime töikseen ennen vaaleja. Sen jälkeen suomalaisten turvallisuuden tunne on parantunut huomattavasti. Tuoreen Uutissuomalaisen gallupin mukaan jopa yli 70 % suomalaisista kertoo turvallisuuden tunteensa vahvistuneen jäsenyyden myötä. Tunnustan kuuluvani tähän joukkoon.

Viime vuoden alkukevät oli todella stressaavaa aikaa. Venäjä oli hyökännyt Ukrainaan, eikä kukaan tiennyt, miten nopeasti sota päättyisi. Ainakin minä luulin Venäjän armeijaa todella tehokkaaksi. Ilmeisesti maa uskoi myös itse nopeaan voittoon. Hyökkäyskalustossa oli mukana rummut ja liput valmiina eli Venäjä oli valmistautunut helppoon salamasotaan ja sitä seuraavaan voitonparaatiin.

Aika moni mietti tuolloin huolestuneena, että kun Venäjä oli hyökännyt Suomea isommankin maan kimppuun, niin mitä takeita olisi, ettei se voisi uhata myös pienempää Suomea. Mediassa käytiin läpi mahdollisuutta, että jos Venäjä olisi päässyt tavoitteeseensa vallata Ukrainan, niin saisiko se siitä kannustinta hyökätä myös muihin Naton ulkopuolisiin rajanaapureihinsa. Sen tavoitteen ei voinut antaa toteutua, Ukrainaa piti auttaa puolustautumaan, oli parempi pysäyttää Venäjä siellä kuin täällä.

Alussa Ukrainalle annettu apu kuulostaa kuitenkin vaatimattomalta jälkikäteen, hallitus kursaili varsinkin asemateriaalien lähettämisessä. Toisaalta kun Suomi kiistelyn jälkeen ilmoitti lähettävänsä Ukrainaan parituhatta kivääriä, osa kansalaisista suuttui. He pelkäsivät aidosti hyökkäystä Suomeen ja olivat sitä mieltä, että tarvitsemme kaiken materiaalin omaan puolustukseemme.

Noihin aikoihin Taloustutkimuksen gallupin mukaan jopa 74 % suomalaisista oli huolissaan Venäjän aiheuttamasta sotilaallisesta uhasta. Lähes puolet vastaajista piti myös todennäköisenä, että sota leviäisi laajemmalle Eurooppaan ja että myös Suomi joutuisi puolustautumaan Venäjää vastaan.

Iltapäivälehdissä pohdittiin, miten Suomi kestäisi hyökkäyksen verrattuna Ukrainaan. Kansalaisille annettiin ohjeita siitä, mitä väestönsuojaan saa ottaa mukaan. Yleisiä hälytyssireeneitä testattiin, mutta ne eivät toimineetkaan toivotusti” ja Hätäkeskuslaitos selvitteli yllättävää teknistä vikaa Helsingin väestöhälytinjärjestelmissä. Erilaisista palveluestohyökkäyksistä raportoitiin usein ja välillä pankkien nettipalveluissa oli häikkää.

Huolta lisäsi se, että Venäjä lähetti noihin aikoihin Suomelle ja länsimaille kummallisen kirjeen. Se vaati länneltä selvitystä siitä, miten Nato ja Etyj aikovat täyttää velvollisuutensa olla vahvistamatta omaa turvallisuuttaan toisen turvallisuuden kustannuksella. Mediassa pohdittiin noihin aikoihin kuumeisesti myös sitä, kyseenalaistiko Putin puheessaan myös Suomen itsenäisyyden, kun hän nimitti Ukrainaa historiallisen Venäjän maiksi ja valitteli, miten Lenin oli erottanut sen omaksi alueekseen.

Ei ollut mikään ihme, että kansalaisten mielipide kääntyi nopeasti kannattamaan Suomen liittymistä Natoon. Kiitos ja ansio siitä, että Suomi sai aikaiseksi liittyä Natoon, kuuluu kansalaisille! Välillä tuntui, että poliitikot eivät meinanneet pysyä vauhdissa perässä.

Kun presidentti Niinistö matkusti pikaisesti Yhdysvaltoihin tapaamaan presidentti Bidenia, moni odotti tapaamiselta konkreettisia askelmia Natoon liittymiseen ja pettyi. Lopputulos oli todella epämääräiseltä kuulostanut ”Suomen ja Yhdysvaltojen suhteen syventäminen puolustusyhteistyössä uuden prosessimuotoisen menettelyn kautta”. Kuulosti siltä, että Yhdysvallat pelkäsi sodan eskaloitumista kolmanneksi maailmansodaksi.

Suoria turvatakuitakaan Washingtonin matkalta ei tullut, vaan toteamus, että ”Nato ei tunne erillisiä määräaikaisia turvatakuita hakemusprosessin ajaksi”. Pettymys tuntui painavalta. Vaikutti siltä, että Suomi ei pääsisi Natoon ainakaan Ukrainan sodan kestäessä vaan pitäisi odottaa vakaampia aikoja. Jopa Natoa aiemmin kannattaneet ulkopoliittiset kommentaattorit alkoivat puhua huolestuttavasti, kuinka ”Naton aika ei ole nyt”.

Yhdessä vaiheessa myös pääministeri meni sanomaan kansainväliselle lehdistölle, että Suomi ei liity Natoon hänen vahtivuorollaan, ”not on my watch”. Onneksi sitten hän ja muutkin Natoon aikoinaan kriittisesti suhtautuneet muuttivat mieltään. Oli valtava helpotus, kun prosessi lähti lopulta käyntiin. On kunniakasta, että hallitus ja eduskunta saivat jäsenhakemuksen lähetettyä niin laajan yksimielisyyden vallitessa. Se osoitti, että kun isänmaan etu vaatii, niin päivänpoliittiset kiistat pystytään laittamaan sivuun.

Täytyy tosin myöntää, että välillä prosessi tuntui tolkuttoman hitaalta ja vaati useamman byrokraattisen selonteon ja valiokunta- ja täysistuntokäsittelyn. Keväällä puhuttiin siitäkin, että Naton sääntöjen mukaan se ei ota jäsenikseen maita, joilla on avoimia rajakahakoita. Moni pohdiskeli silloin, että voisiko Venäjä luoda rajakahakan estääkseen liittymisemme, mutta onneksi pelot osoittautuivat turhiksi.

Stressi alkoi lieventyä pikkuhiljaa, kun jäsenyydenhakuprosessi eteni ja mm. Britannia antoi Suomelle turvatakuut, jotka vastasivat Naton 5. artiklan mukaisia turvatakuita. Loppujen lopuksi jäsenyyden ratifiointi myös Turkissa ja Unkarissa meni maaliin, vaikka Suomen ja Ruotsin jäsenyystiet vähän erkaantuivatkin. Lisäksi Suomi vahvisti rajaturvallisuuttaan viime kesänä toisella tapaa. Kansanedustajien kesälomat viivästyivät tuolloin hyvästä syystä, kun päätimme lakiuudistuksista, joilla itärajan voi sulkea tarvittaessa kokonaan myös turvapaikanhaulta, jos Suomea uhattaisiin käyttämällä suuria väestömääriä hybridivaikuttamisen välineenä.

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Vaikka Euroopan turvallisuus- ja toimintaympäristössä onkin tapahtunut perustavanlaatuista heikkenemistä Venäjän hyökättyä Ukrainaan, niin oma tilanteemme on nyt silti ratkaisevasti parempi. Suomen lippu liehuu Naton lipputangoissa! Venäjä ei ole vielä koskaan hyökännyt mihinkään Nato-maahan. Vuoden kestäneen prosessin huipentumana presidentti Biden teki Suomeen näyttävän valtiovierailun ja totesi että ”puolustamme jokaista Naton kolkkaa, Suomi mukaan lukien.”

Kirjoitus on alunperin julkaistu Verkkouutisten-blogissa.

Toimenpidealoite huoltovarmuuden ja omavaraisuuden vahvistamisesta

Venäjän hyökkäyssota ja pandemia ovat pakottaneet Suomen tarkastelemaan huoltovarmuuttaan ja riippuvuutta muiden valtioiden toiminnasta sekä pitkistä alihankintaketjuista. Ukraina on ollut yksi maailman keskeisimmistä viljan tuottajista. Maan joutuminen tuhoisaan sotaan on tarkoittanut myös viljan viennin pysähtymistä, mikä näkyy ruoan hinnassa pitkän aikaa.

Myös suomalainen maatalous on kriisissä. Tuotantokustannukset ovat nousseet energian hinnan sekä lannoitteiden kallistuttua, ja tuottajilla on ollut vaikeuksia selvitä laskuistaan. Viime kesän sato on ollut huono. Kun maailman viljantuotannon tila heikkenee, korostuu suomalaisen ruoantuotannon merkitys ja sen myötä omavaraisuus entisestään.

Valitettavasti viime vuonna uutisoitiin suomalaisten maatalousyrittäjien ahdingosta. Maata-lousyritysten määrä vähenee noin tuhannen vuosivauhdilla. Kahdessa vuodessa vuosina 2020—2021 maatalous- ja puutarhayritysten määrä väheni yhteensä yli 2 100:lla, eli joka päivä on kadonnut keskimäärin noin 2—3 alan yritystä. Tämä kehitys on pysäytettävä, tai maataloustuottajien kato vaarantaa suomalaisen elintarviketuotannon omavaraisuuden.

Venäjän hyökkäys Ukrainaan on tehnyt näkyväksi myös energiantuotannon omavaraisuuden merkityksen. Kylmien talvien maassa kotien lämpenemiseen on voitava luottaa, eivätkä maailmanpolitiikan mullistukset saa vaikuttaa sähköntuotantoomme. Ulkomailta ostettavan ydinvoiman sijasta Suomen pitää panostaa omaan osaamiseen ja tekniikan kehitykseen. Ydinvoiman ja etenkin pienydinvoimaloiden pitääkin olla keskeinen osa ratkaisua ilmastonmuutoksen hidastamiseksi ja hiilivapaan energian tuottamiseksi.

Teknologiamme on vahvasti riippuvaista kiinalaisesta tuotannosta. Samalla kun EU-maat ovat pyrkineet nopeasti eroon Venäjän energiariippuvuudesta, vihreän siirtymän ja liikenteen sähköistymisen tarvitsemat raaka-aineet tuotetaan suurimmaksi osaksi Kiinassa. Kun myös esimerkiksi lääkkeiden saatavuudessa on ilmennyt yhä enemmän puutteita, olemme alkaneet havahtua siihen, että yli 75 % lääkkeiden raaka-aineista tulee länsimaihin Kiinasta ja Intiasta.

Myös ilmastonmuutos tulee tulevaisuudessa olemaan yksi huoltovarmuutta haastava tekijä, johon meidän on varauduttava. Vaikka kasvukausi voi pidentyä Suomessa, voi muuttuva ilmasto tuoda mukanaan uudenlaisia tauteja ja tuhoeläimiä, joihin ruokatuotannon on sopeuduttava. Maa- ja metsätaloutta ei pidä kehittää liian yksipuoliseksi, vaan monipuolinen tuotanto ja kasvit parantavat selviytymistä kriiseissä.

Suomi tarvitsee kokonaisvaltaisen, kaikkia yhteiskunnan aloja koskevan pitkän aikavälin suunnitelman omavaraisuutemme ja huoltovarmuutemme vahvistamiseksi. Tarvitsemme myös selvityksen keskinäisriippuvuuksistamme ja heikkouksistamme erityisesti suhteessa ihmisoikeuksia polkeviin autoritaarisiin valtioihin. Varautumisen ja erilaisten uhkakuvien kartoituksen tulee olla monipuolisempaa ja ennakoivampaa, jotta emme tule yllätetyiksi kriiseissä.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin suomalaisen huoltovarmuuden kokonaisvaltaiseksi turvaamiseksi.

Helsingissä 16.2.2023

Terhi Koulumies kok

Toimenpidealoite kännyköiden käytön rajoittamisesta kouluissa

Suomalaisen peruskoulun tila on saanut paljon huomiota mediassa viime kuukausina. Oppimistulokset ovat heikentyneet ja koulutunneilla on levotonta. Yksittäisistä syistä lasten keskittymisvaikeuksien takana on noussut esiin mm. se, että kännyköiden ja sosiaalisen median käyttö tunneilla heikentää oppilaiden keskittymistä.

Erityisesti teini-ikäisten aivot ovat herkkiä dopamiinille: aivot hakevat nopeita palkintoja, kuten mielihyvää jatkuvasti päivittyvästä somesisällöstä. Puhelimen selaaminen ja jatkuvat uudet ärsykkeet sekä työn keskeytyminen tekee hallaa lasten ja nuorten keskittymiskyvylle. Keskeytykset ja somen vaikutus työntekoon ja keskittymiseen ovat valitettavasti tuttuja myös monille aikuisille. Jos aikuisen, jonka aivot ovat jo täysin kehittyneet, voi olla vaikeaa rajoittaa koukuttavaa puhelimenkäyttöään ja itseohjautua, miten voimme vaatia tällaista toimintaa lapselta tai nuorelta, joiden itsesäätelytaidot ovat vielä kehittymässä?

On lyhytnäköistä ja vastuutonta vierittää lapsille ja nuorille liikaa vastuuta heidän omasta oppimisestaan. Aikuisten täytyy tukea lapsia ja auttaa heitä oppimaan ja opettelemaan oppimista. Lapset ja nuoret tarvitsevat turvallisia rajoja ja ohjausta, on aikuisten tehtävä antaa heille parhaat mahdolliset olosuhteet tähän.

Kännykkä on valitettavasti myös kiusaamisen väline. Kiusaaminen on siirtynyt ainakin osittain verkkoon, mikä tekee puuttumisesta vaikeampaa. Kiusaaminen ei välttämättä näyttäydy niin selkeästi luokissa tai koulupäivän aikana, jolloin se voi jäädä koulun aikuisilta herkemmin huomaamatta. Kännykät mahdollistavat toisaalta erilaisten salavideoiden kuvaamisen ja jakamisen sekä myös väkivalta- ja kiusaamistilanteiden kuvaamisen ja levittämisen verkossa, mikä tekee kiusaamisesti uhrilleen vieläkin vaikeamman ja nöyryyttävämmän asian. Kerran verkkoon levitettyä materiaalia on hyvin vaikeaa saada sieltä pois. Kuvaaminen voi kohdistua myös opettajiin. Kaikilla on oikeus turvalliseen oppimis- ja työympäristöön eikä kenenkään kuuluisi joutua pelkäämään, että joutuu salakuvaamisen kohteeksi koulupäivän aikana.

Puhelinten käytön rajoittaminen valtakunnallisesti koulupäivien tai ainakin oppituntien aikana olisi hyvin yksinkertainen toimi. Se ei korjaisi kaikkia koulunkäynnin haasteita, mutta olisi helppoa toteuttaa ja sen vaikutukset olisivat nähtävissä ja arvioitavissa hyvinkin nopeasti. Jos kännykköjen käyttö ja siihen liittyvät käytännöt vaihtelevat kouluittain, se asettaa oppilaat keskenään eriarvoiseen asemaan. Toisessa koulussa oppilaat saavat keskittyä opetukseen, toisessa koulussa opettaja taas joutuu huomauttamaan kännykän käytöstä oppitunneilla jatkuvasti.

Edellä olevan perusteella ehdotan

että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin valtakunnallisen ohjeistuksen luomiseksi kännykän käytöstä kouluissa.

Helsingissä 08.02.2023

Terhi Koulumies kok

Kirjallinen kysymys pakottavan kontrollin, kunniakontrollin ja kunniaväkivallan tunnistamisesta ja niihin puuttumisesta

Vihdin Nummelassa tehtyä henkirikosta, jonka oikeuskäsittely alkoi viime vuoden lopussa, on pidetty Suomen ensimmäisenä kunniamurhana. Kunniaväkivaltaa tapahtuu Suomessa kuitenkin paljon enemmän. Sen tunnistaminen on haastavaa, eikä kaikkia muotoja tunnisteta vieläkään. Ihmisoikeusliiton mukaan Suomi ei tee riittävästi kunniamurhien ehkäisemiseksi. Pakottavaan kontrolliin ja kunniaväkivaltaan tulee myös puuttua kovemmilla rangaistuksilla.

Kunniaväkivalta ja kunniaan liittyvä kontrolli ei ole vain fyysistä vakivaltaa, joka on usein helpoimmin tunnistettavaa, vaan kyseessä on tätä huomattavasti laajempi ilmiö, jossa väkivallanteot ovat vain sen näkyvin osa. Kyse on kokonaisvaltaisesta kontrollista. Kontrolli voi kohdistua omaan puolisoon, perheenjäseneen tai sukulaiseen. Kunniakontrollissa keskiössä on erityisesti tyttöjen ja naisten kuviteltu ”siveellisyys”, joka on kytköksissä perheen kunniaan. Kunnian puolustaminen väkivallalla nähdään oikeutettuna ja jopa välttämättömänä.

Erityisesti tyttöjen ja naisten käytöksen nähdään kontrollia harjoittavassa yhteisössä vaikuttavan suoraan perheen, suvun ja yhteisön kunniaan. Tämä voi tarkoittaa pukeutumisen, vapaa-ajanviettotapojen, ystävyyssuhteiden ja seurustelusuhteiden rajoittamista, puhelimen ja viestien läpikäymistä ja yleisesti ottaen kaikkea arkiseen elämään liittyvien toimintojen kontrollointia. Kontrolli voi olla hienovaraisia vihjauksia, kiristämistä, henkistä väkivaltaa tai eristämistä. Kunniaväkivaltaa voivat kohdata myös miehet. Kunniaväkivaltaa kohdistetaan etenkin uskonnollisen yhteisönsä jättäneisiin sekä seksuaalivähemmistöön kuuluviin miehiin.

Poliisin tietoon tulleet vakavat väkivallanteot, pahimmillaan henkirikokset, ovat ilmiön näkyvin osa. Paljon enemmän on kuitenkin Suomessa eläviä tyttöjä ja naisia, joita kontrolloidaan tavoilla, jotka eivät välity viranomaisten tietoon. Kontrollin muodot eivät kaikissa tapauksissa ole nykyään kriminalisoituja. Ei ole laitonta estää teini-ikäistä nuorta viettämästä aikaa kavereidensa kanssa tai käymästä elokuvissa. Jatkuvat ja ylimitoitetut rajoitukset, joiden motiivina ei ole lapsen ja nuoren ikätasoisen kehityksen turvaaminen, vaan perheen kunnian säilyttäminen, ovat kuitenkin haitallisia ja jättävät pitkäkestoiset jäljet. Kontrollointi voi ulottua myös aikuisiin perheenjäseniin.

Kaiken väkivallan tarkoituksena on pyrkiä alistamaan ja kontrolloimaan toista ihmistä. Kunniaväkivalta liittyy laajempaan ”pakottavan kontrollin” (englannin ”coercive control”) ilmiöön. Mm. Isossa-Britanniassa pakottava kontrolli on jo kriminalisoitu. Pakottavaa kontrollia voi esiintyä osana kunniaväkivaltaa, mutta myös ilman sitä. Pakottava kontrolli voi tarkoittaa toimintaa, jossa puoliso kontrolloi pukeutumista, ajankäyttöä, sitä, mitä toinen saa nähdä tai tehdä, hänen ihmissuhteitaan, rahankäyttöään, töidentekoa ja kaikkea yksilön arkeen ja elämään liittyviä valintoja. Fyysinen väkivalta on vain yksi, vaikka usein näkyvin lähisuhdeväkivallan muoto. Sitä on usein edeltänyt ja sen rinnalla tapahtuu henkistä väkivaltaa, kuten kontrollointia, alistamista ja rajoittamista.

Parisuhdeväkivallan rinnalla esiintyvään puolison kontrollointiin on tärkeää puuttua. On kuitenkin huomattava ”tavanomaisen” parisuhde- ja lähisuhdeväkivallan ero kunniaväkivaltaan. Ensimmäisessä on kyseessä yhden ihmisen toiminta. Jälkimmäisessä on kyseessä järjestelmällisempi, lukuisten ihmisten harjoittama sorto. Keskeistä on ympäröivän yhteisön suhtautuminen — kunniaväkivaltaa harjoittava henkilö ei välttämättä kohtaa yhteisönsä sisällä paheksuntaa. Varsinkin kunniakulttuuriin kasvaneet pojat saattavat oppivat haitallisia käytös- ja ajatusvinoutumia, jotka johtavat näkemään tytöt ala-arvoisempina kuin pojat. Tiedämme tutkimusten perusteella, että aikuisten ihmisten ajatusmalleja on vaikeaa muokata, ellei ihmisellä itsellään ole halua muuttua.

Väkivaltaisessa ihmissuhteessa elävän voi olla hyvin vaikeaa päästä eroon haitallisesta ihmissuhteesta. Kun ihmisen sortamiseen ja väkivaltaiseen kohteluun osallistuu lukuisia ihmisiä, on irtaantuminen, avun saaminen ja väkivallan loppuminen vielä paljon suuremman ponnistelun takana. Ihminen voi joutua eroon koko siihenastisista sosiaalisista turvaverkoistaan ja ihmissuhteistaan. Tällaiset ihmiset tarvitsevat paljon nykyistä enemmän apua väkivallan piiristä irti pääsemiseen ja traumojen käsittelyyn.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Miten hyvin Suomessa nykyisin tunnistetaan pakottava kontrolli henkisen väkivallan ilmentymänä ja toisaalta kunniaväkivalta,

miten parisuhteissaan ja lähisuhteissaan pakottavaa kontrollia kokevia ihmisiä voitaisiin auttaa nykyistä paremmin,

onko lasten ja nuorten kanssa työskentelevillä sekä yleisemmin viranomaisilla keinot tunnistaa pakottavaa kontrollia ja kunniaväkivaltaa sekä puuttua siihen,

millä lainsäädännöllisillä keinoilla näihin väkivallan muotoihin voitaisiin puuttua paremmin,

tulisiko pakottavasta kontrollista ja kunniaväkivallasta tehdä rikosten rangaistusten koventamisperuste,

millä keinoin kunniaväkivaltaan syyllistyneitä ihmisiä autetaan vankiloissa ja

tunnistetaanko väkivallan erityispiirteet ja yhteisön merkitys väkivallanteon taustalla?

Helsingissä 11.1.2023

Terhi Koulumies kok

Kirjallinen kysymys suomalaisten koulujen tilanteesta

Jätin eduskunnalle kirjallisen kysymyksen suomalaisten koulujen tilanteesta. Kysymyksen sisältö on luettavissa alta.

Koulujen levoton ilmapiiri herättää jatkuvaa keskustelua kansalaisten parissa. Huolestuneita ovat niin vanhemmat, opettajat, lapset kuin tutkijatkin.

Yhdeksi selittäväksi tekijäksi nykyiselle kouluilmapiirin levottomuudelle on pidetty inkluusiota ja erityisluokkien lakkauttamista. Inkluusiota puolustellaan julkisuudessa sillä, että se toimisi, mikäli resurssit olisivat riittävät. Herää kysymys, mikä on se määrä resursseja, jotta inkluusio toimisi paremmin kuin aiemmat erityisluokat? Jos inkluusion edistäminen on ollut hallituksen mielestä tärkeää, miksi sitä ei ole toteutettu tällä hallituskaudella? Miksi resurssit on sen sijaan ohjattu siihen, että hyvätuloisten perheiden lapset saavat maksuttomat lukiokirjat?

Tuen tarve lisääntyy jatkuvasti. Jos nyt tarvitaan 200 miljoonaa euroa pysyvää rahoitusta, niin mikä on tilanne viiden tai kymmenen vuoden kuluttua? Olisi ensiarvoisen tärkeää puuttua ongelman juurisyihin, muuten inkluusiosta saadaan loputon kuluerä. Sen toimimattomuutta voidaan muuten aina perustella riittämättömällä rahoituksella ja sen toimimattomuus heijastuu yhä laajempaan joukkoon lapsia ja nuoria, kun oppitunnit muuttuvat koko ajan levottomimmiksi.

Tilastokeskuksen (8.6.2021) mukaan joka viidennes oppilaista sai joko tehostettua tai erityistä tukea syksyllä 2020. Määrät ovat kasvussa ja tämä on huolestuttava ilmiö, jota ei voi selittää vain sillä, että oppimisen vaikeudet havaitaan aiempaa helpommin. Koulutuspoliittisia päätöksiä tulisi tehdä lasten etu edellä, ei tiettyyn ideaaliin lukkiutuen. On tärkeää kuunnella asiassa alansa ammattilaisia, jotka tekevät käytännön työtä. Opettajien viesti inkluusiosta on melko yksiselitteinen.

Inkluusion lisäksi suomalaisissa kouluissa haastetta tuo liialliseen itsenäisyyteen painottuva opetussuunnitelma. On epärealistista ajatella, että keskiverto peruskouluikäinen lapsi tai nuori pystyisi itseohjautumaan ja vastaamaan omasta oppimisestaan. Se on vaikeaa jopa monelle korkeakoulussa opiskelevalle aikuiselle ja vaatii vahvan perustason osaamisen sekä itsetuntemuksen. Peruskoulun tulisi olla paikka, jossa tämä perustaso saavutetaan eikä oppiminen jää kiinni siitä, ovatko oppilaan itsensä johtamisen taidot vielä hyvät. On aikuisen tehtävä ohjata ja asettaa rajoja ja lapsen tulisi saada keskittyä oppimiseen, eikä oppimisen opetteluun.

Lapset ja nuoret altistuvat nyky-yhteiskunnassa jatkuvalle ärsyketulvalle. Älylaitteet ja sosiaalinen media tuovat jatkuvia keskeytyksiä ja opiskeluun on vaikeaa syventyä. Luokassa oleva levottomuus, opetuksen jatkuvat keskeytymiset ja erilaiset käytöshäiriöt keskeyttävät opiskelun monta kertaa oppitunnin aikana. Jatkuvien keskeytysten ja liiallisten aistiärsykkeiden tiedetään vaikuttavan negatiivisesti ihmisten muistiin ja keskittymiskykyyn sekä johtavan jopa uupumiseen. Näitä oireita aiheutuu myös aikuisille ihmisille ja on erityisen huolestuttavaa, että lasten kehittyvät aivot altistuvat tällaiselle kuormitukselle.

Helsingin Sanomat uutisoi 27.11. Lauttasaaren yhteiskoulusta, jossa puhelimien epäasiallinen käyttö oppitunneilla kiellettiin. Uutisen mukaan oppilaiden keskittymiskyky on sen jälkeen parantunut, eikä tulos yllätä. Tällaisesta käytännöstä pitäisi ehdottomasti tehdä valtakunnallisesti sitova. Ei ole yhdenvertaisuutta lisäävää, että lasten ja nuorten mahdollisuus häiriöttömämpään koulutyöhön riippuu kunkin koulun omista käytänteistä. Kaikille pitää pyrkiä tarjoamaan mahdollisimman samanlaiset puitteet koulutyölle.

Siinä, missä Suomi oli koulutuksen mallimaa 15 vuotta sitten, katseet ovat kääntyneet nyt Viroon. Kun tarkastellaan Viron menestystä PISA-tuloksissa, nousevat esille perinteinen opetustapa sekä opettajien ja koulun arvostus ja usko siihen, että kouluttautuminen kannattaa. Virossa kouluvuoden ensimmäinen koulupäivä on juhlapäivä, joka heijastelee yhteiskunnallista ilmapiiriä koulutuksen ympärillä. Nämä ovat asioita, jotka ovat valitettavasti suomalaisessa yhteiskunnassa viime vuosina menettäneet merkitystään.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Miten suomalaisen koulujärjestelmän toimivuus palautetaan,

miten suomalaisen yhteiskunnan asenneilmapiiriä myönteisemmäksi koulua ja koulutuksen merkitystä kohtaan ja

mihin perustuu oletus siitä, että 200 miljoonan pysyvät lisämenot inkluusioon tekee siitä erityisluokkia toimivamman järjestelyn?

Helsingissä 14.12.2022

Terhi Koulumies kok

Kokoomuksen Kauma ja Koulumies tyytyväisiä siihen, että hallitus taipui muuttamaan YEL-esitystä kokoomuksen näkemysten mukaisesti

Sosiaali- ja terveysvaliokunnan kokoomuslaiset kansanedustajat Terhi Koulumies ja Pia Kauma ovat tyytyväisiä siihen, että hallituspuolueet kuuntelivat kokoomuksen vaatimuksia ja lievensivät hallituksen pienyrittäjiä törkeästi sorsivaa YEL-esitystä. Koulumies ja Kauma ehdottivat lakiin vielä enemmän yrittäjän tilanteen ja näkemysten huomiointia työtulon määrittelyssä. Työtulon määrittäminen ei saa johtaa yrittäjälle ylimitoitettuun työtuloarvioon ja siten yritystoiminnan taloudellisten edellytysten merkittävään heikentymiseen.

Valiokunta luopui kokoomuksen aloitteesta jäykästä toimialan mediaanituloon perustuvasta tavasta määritellä eläkemaksujen suuruus. ”Yrittäjän työtulon arvioinnissa yrittäjän itsensä antamat tiedot tilanteestaan ja toiminnastaan on otettava huomioon kokonaistilanteen arvioinnissa”, Kauma toteaa.

Edustajat ovat huolestuneita lain vaikutuksista pienyrittäjiin ja erityisesti yksinyrittäjiin, varsinkin tässä taloustilanteessa. ”Hallitus esittää eläkemaksujen korotuksien voimaantuloa juuri nyt, kun talouskehitys on heikentymässä kasvavien kustannusten takia. Monia yrittäjiä painaa lisäksi edelleen koronarajoitusten taakka. Erityisesti aivan pienimpien yritysten kohdalla tämä maksutaakkaa lisäävä uudistus voi johtaa tilanteeseen, jossa yritystoiminta joudutaan lopettamaan. On muistettava, että jopa 44 prosenttia yksinyrittäjistä ansaitsee alle 2000 euroa kuukaudessa ja että monelle yksinyrittäjälle yrittäjyyden vaihtoehtona on usein työttömyys. Yhdenkään yrityksen ei pitäisi joutua lopettamaan toimintaansa kasvavien eläkemaksujen takia”, Koulumies toteaa.

Edustajat kritisoivat myös hallituksen tapaa toteuttaa lakiuudistus. ”Tavanomaista lausuntokierrosta ei järjestetty, vaikka lakiesityksellä on merkittäviä vaikutuksia lukuisten yrittäjien toimeentuloon. Yrittäjiä ei kuultu riittävästi heitä koskevan lainsäädännön valmistelussa. Tällainen toimintatapa on omiaan lisäämään huolta yrittäjissä”, Koulumies jatkaa.

Kauma ja Koulumies tiedostavat yrittäjien alivakuuttamiseen liittyvät ongelmat sekä yrittäjien että yhteiskunnan kannalta. Samalla he peräänkuuluttavat uudistuksen laajempia yhteiskunnallisia vaikutuksia sekä yrittäjien sosiaaliturvan kokonaisuudistusta, jossa tulisi selvittää myös mahdollisuus eläkevarojen rahastointiin sekä taata yrittäjille riittävä sosiaali- ja eläketurvan taso. ”Tämä lakimuutos on vasta pieni askel eteenpäin. Työelämän murroksessa tulevaisuuden eläkemalliin voidaan tarvita yrittäjätulon, apurahan ja sosiaaliturvan yhdistämistä, kun toimeentulo jatkossa on monelle useiden tulolähteiden varassa”, Kauma päättää.

Kirjallinen kysymys koronakuolemista

Suomalaisten ylikuolleisuus on kasvussa. Myös koronaan kuollaan nyt ennätyksellisesti, samaan aikaan kun rokotekattavuus heikkenee. Lisäksi sairaalaan joutuvien koronapotilaiden määrä on kasvanut ja koronapositiivisten määrä on ollut pitkään korkea. Hyvät käytännöt pandemian hillitsemiseksi, kuten FFP2-maskien käyttö, sisätilojen tuulettaminen ja riittävä karanteeniaika sairastuneena ja oireisena tuntuvat jo unohtuneen. Suomessa ei myöskään anneta halukkaille koronan tehosterokotteita yhtä laajalti, kuten muissa maissa.

17.11.2022 Suomessa oli tilastoitu jo 7 173 koronakuolemaa, joista 260 oli raportoitu kyseisen viikon aikana. Luku on todella suuri. Sitä edeltäneellä viikolla koronavirukseen liittyviä kuolemantapauksia raportoitiin 172. Aiemmin THL on arvioinut, että 40 % niistä ei olisi koronakuolemia, mutta edes arvostettu Reutersin faktantarkistus (16.11.2022) ei kuitenkaan löytänyt tukea sellaiselle väitteelle.

Suomen koronakuolleisuus on nykyään moninkertainen EU:n keskiarvoon verrattuna. Esimerkiksi Norjassa koronakuolleisuus on vain kuudesosa Suomen kuolleisuudessa, vaikka kuolleisuus kehittyi vielä vuoteen 2022 asti samaan tahtiin molemmissa maissa. Kehitykselle on löydettävissä myös todennäköinen syy. Samaan aikaan, kun Suomen koronakuolleisuus kääntyi nousuun, Suomessa luovuttiin koronatartuntojen torjunnasta.

Sama kehitys näkyy ylikuolleisuustilastoissa — vuoden 2022 alusta Suomessa on ollut selkeää ylikuolleisuutta. Ylikuolleisuus tarkoittaa, että tietyssä maassa tai tietyllä alueella tapahtuu jonain ajankohtana enemmän kuolemia kuin tavallisesti. Esimerkiksi kun katsotaan kuolleisuutta 100 000:ta ihmistä kohden, kuolleisuus ikäryhmissä 75—84-vuotiaat ja yli 85-vuotiaat on kasvanut 10—14 % viime vuoteen verrattuna. Mm. Kansanterveyslaitoksen entinen osastonjohtaja, tutkimusprofessori emeritus Matti Jantunen onkin laskenut, että ylikuolemien määrä on ollut Suomessa vuoden 2021 loppupuoliskolta lähtien suurempi kuin koskaan rauhan aikana.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Mitä hallitus aikoo tehdä koronakuolleisuuden ja koronatartuntojen hillitsemiseksi?

Helsingissä 23.11.2022

Terhi Koulumies kok

Mistä EU:n luontokiistassa on kyse?

Hallituskriisin Suomessa aiheuttaneella metsien ennallistamisasetuksella tarkoitetaan EU:n tavoitetta palauttaa jäsenmaiden alueita luonnontilaan. Tavoitteena on sinällään hieno luonnon monimuotoisuuden vahvistaminen ja luontokadon hillitseminen, mutta keinot ovat väärät.

EU on tekemässä luonnon ennallistamisesta pakollista. Ison osan Suomesta pitäisi olla luonnontilaista luontoa ja laajoja alueita koskisi kielto heikentää alueen tilaa mm. rakentamalla. Drektiiviluontotyypit kattavat kolmasosan koko Suomen maasta. Metsien lisäksi ennallistaminen koskee muun muassa peltoja ja vesistöalueita. Ennallistamisvaatimus koskee myös kaupunkialueita.

Luontodirektiivin mukaan 20% EU:n maa- ja merialueista on ennallistettava vuoteen 2030 mennessä. Komission ehdotuksen mukaan jäsenmaiden pitää huolehtia siitä, että vuoteen 2030 mennessä kaupungeissa on yhteensä yhtä paljon viheralueita ja puiden latvustojen peittämiä alueita kuin vuonna 2021. Lisäksi vuoteen 2040 mennessä näitä alueita pitäisi olla 3% enemmän ja vuonna 2050 5% enemmän kuin vuonna 2021. Vaatimukset koskisivat Suomessa 63 kaupunkia ja kuntaa.

Tuo tarkoittaa, että näiden kaupunkien pitäisi lopettaa käytännössä kaikki rakentaminen ja alkaa muuttaa jo rakennettuja alueita viheralueiksi ja kaupunkimetsiksi. Direktiivi ei huomioi sitä, että Se on aivan kohtuutonta, sillä Suomessa on jo ennestään paljon enemmän viheralueita ja metsää kuin muissa maissa.

Esimerkiksi täällä pääkaupungissa, kaikkein rakennetuimmassa kaupungissa Suomessa, on pinta-alasta viheraluetta 40% ja metsää noin 22%. Keski-Euroopassa metsien osuus kaupunkien maapinta-alasta on keskimäärin 12%. Ylipäänsä Suomen kaupungeissa viheralueita on paljon enemmän kuin Euroopan kaupungeissa yleensä. Trentossa Italiassa viheralueiden osuus kaupungin pinta-alasta oli n. 11% ja Münchenissä Saksassa n 13% vuonna 2013.

On täysin kohtuutonta vaatia, että samat vaatimukset viheralueiden ja metsien määrien lisäämisestä koskisivat EU:ssa kaikkia kaupunkeja. Osassa lähtötilanne on niin paljon parempi jo ennestään, että vaatimukset muodostuisivat aivan älyttömiksi. Varmaan kaupungeissa pitäisi sitten kieltää kaikki rakentaminen ja alkaa jyrsiä parkkipaikkoja viheralueiksi, jotta nuo ennallistamisasetuksen tavoitteet voisi toteuttaa…

Eduskunnan talousvaliokunnan mukaan uudistuksen toimeenpanon vuosikustannus olisi Suomelle 930 miljoonaa euroa plus lisäksi epäsuoria kustannuksia. Kauppalehden mukaan jokainen suomalainen maksaisi elinympäristöjen ja ekosysteemien ennallistamisesta komission esityksessä 168 euroa, kun taas jokainen saksalainen joutuisi maksamaan 2 euroa vuodessa.

Tottakai luontokadon pysäyttäminen ja luonnon monimuotoisuuden turvaaminen ovat tärkeitä tavoitteita. Niiden ratkaisemisessa on kuitenkin otettava huomioon kansalliset erityispiirteet. Luonto- ja metsäpolitiikan pitäisi olla kunkin jäsenvaltion omissa käsissä, kun tämä ennallistamisasetus veisi pois kansallisen päätäntävallan asiasta.

Järkevässä eri luontotyyppien ennallistamisessa voisivat olla apuna erilaiset suojeluohjelmat, mutta myös vapaaehtoisuuteen perustuvat mallit maanomistajien kohdalla. Lisäksi on kehitettävä erilaisia kannustinjärjestelmiä ennallistamisen edistämiseksi.

Suomelle näin merkittävää kansallista kysymystä ei yksinkertaisesti voi jättää muiden maiden päätettäväksi. Niinpä eduskunnan talousvaliokunta ei hyväksynytkään hallitukseen ennallistamisasetusta tukenutta linjaa, vaan vaatii Suomen kannan muuttamista. Siinä pitäisi turvata riittävä kansallinen liikkumavara, lisäksi velvoitteiden ja kustannusten on oltava oikeasuhtaisia ja kohtuullisia. Tämä äänestys aikaansai hallitusten rivien hajoamisen valiokunnassa. Vielä tätä kirjoittaessa ei ole tiedossa, mikä Suomen lopulliseksi kannaksi muodostuu.

Jotta Suomen EU-vaikuttaminen onnistuisi, hallituksella olisi pitänyt olla asiaan jo ajoissa selkeä yhteinen kanta. Nyt vaikuttamisessa on vitkuteltu ja on mieluummin vietetty kesälomia kuin hoidettu näitä suomalaisille tärkeitä asioita. Saattaa olla, että lopputuloksena on sellaisia EU-päätöksiä, jotka ovat vastoin suomalaisten etua. Keskustelu aiheesta jatkuu eduskunnassa välikysymyksen merkeissä.