Itärajalta – erityisesti Nuijamaan ja Vaalimaan rajanylityspaikoilla – on pyrkinyt Suomeen viime aikoina tavallista enemmän tulijoita puutteellisin turvapaikanmatkustusasiakirjoin. Tulijat ovat olleet kotoisin Lähi-idän ja Afrikan maista, suurimmat tulijamaat ovat olleet Irak, Somalia ja Jemen. Tulijoiden lukumäärä on edelleen suhteellisen alhainen, mutta se on kasvanut lyhyessä ajassa. Viime viikolla saapui 71 henkeä, maanantain ja tiistain aikana on saapunut yhteensä n. 60 henkilöä.

Aiemmin Venäjän viranomaiset eivät sallineet rajalle matkustettavan ilman asianmukaisia asiakirjoja, mutta nyt venäläisten toimintatavat ovat muuttuneet. Puolustusministeri Antti Häkkänen totesi tänään tiistaina, että merkit viittaavat ohjattuun maahantuloon. Myös rajavartiolaitoksen mukaan tilanne on näyttäytynyt organisoidulta.

Monella suomalaisella on varmasti noussut mieleen vuoden 2015 tapahtumat, jolloin Venäjä ohjasi Suomen rajalle suuren määrän turvapaikanhakijoita. Tilanne on nyt kuitenkin ratkaisevalla tavalla erilainen.

Suomi vahvisti rajaturvallisuuttaan viime vuoden heinäkuussa. Kansanedustajien kesälomat viivästyivät silloin hyvästä syystä, kun päätimme eduskunnassa rajalain uudistuksista. Uudessa laissa itärajan voi sulkea tarvittaessa kokonaan myös turvapaikanhaulta, jos Suomea uhattaisiin käyttämällä suuria väestömääriä hybridivaikuttamisen välineenä. Vuonna 2015 sellaista lainsäädäntöä ei siis vielä ollut, mutta nyt onneksi on. 

Hallitus on nyt jo ryhtynyt ennakoiviin toimiin sen varalta, että itärajan yli olisi tulossa Suomeen yhä lisää tulijoita. Hallitus käynnisti rajavartiolain 16 §:n liittyvän esityksen pikaisen valmistelun. Pykälässä säädetään rajanylityspaikan väliaikaisesta sulkemisesta, rajaliikenteen rajoittamisesta ja kansainvälisen suojelun keskittämisestä. 

Pykälän mukaan hallitus voi päättää rajanylityspaikan sulkemisesta tai rajanylitysliikenteen rajoittamisesta määräajaksi tai toistaiseksi, jos sulkeminen tai rajoittaminen on välttämätöntä vakavan yleiselle järjestykselle, kansalliselle turvallisuudelle tai kansanterveydelle aiheutuvan uhan torjumiseksi. Koko itärajan sulkua arvioitaessa on samanaikaisesti varmistettava se, että mahdollisuus turvapaikan hakemiseksi toteutuu. Käytännössä siis koko rajan sulku edellyttäisi suojelun hakemisen keskittämistä jonnekin muualle kuten esimerkiksi Helsinki-Vantaan lentoasemalle. 

Turvapaikanhaku voidaan keskittää itärajalta muualle, jos kyse on 1) lyhyessä ajassa tapahtuvasta poikkeuksellisen suuresta maahantulijoiden määrästä; tai 2) tiedosta tai perustellusta epäilystä, että maahantulo on vieraan valtion tai muun toimijan vaikutuksesta tapahtuvaa. 

Kun rajan sulkemisesta viime vaalikaudella puhuttiin, kokoomus esitti myös aidan rakentamista itärajalle. Ehdotus liittyi tilanteeseen, jossa pelättiin Venäjän käyttävän turvapaikanhakijoita hybridivaikuttamisen keinona Suomea vastaan. Valko-Venäjän ja Euroopan unionin välillä oli nähty kärjistynyt tilanne, jossa Valko-Venäjä oli houkutellut Lähi-idästä tuhansia ihmisiä tarkoituksenaan lähettää heitä rajan yli EU:n alueelle. 

Aitaa ryhdyttiinkin sitten rakentamaan Suomen ja Venäjän rajalle koemielessä, mutta kuten uutisista tiedetään, valmistunut testiaita on aika lyhyt, vain 3 km pitkä, ja joidenkin mielestä vähän heppoisen näköinen. Suomella on maarajaa Venäjän kanssa sentään 1 340 kilometriä. Rajavartiolaitos on arvioinut, että siitä 10–20 % olisi perusteltua aidata. Rajavartiolaitos on nyt kerännyt lähinnä kokemuksia testiaidan käytöstä. Varsinainen rakentaminen alkaa ensi talven aikana rajanylityspaikkojen läheisyydessä, valmista pitäisi olla kesällä 2025.

Juutalaisvastaisuus on jälleen nousussa niin Suomessa kuin muualla Euroopassa. Surullisena olemme lukeneet uutisia Euroopasta, jossa juutalaisten asuintaloihin on piirretty viime aikoina Daavidin tähtiä. Berliinin juutalaisyhteisön puheenjohtajan mukaan näinä päivinä on vaarallisempaa elää juutalaisena Saksassa kuin kertaakaan toisen maailmansodan jälkeen.

Olemme eläneet täällä Suomessa vähän laput silmillä, emmekä ole havahtuneet jo vuosia uutisoituun antisemitismin lisääntymiseen maailmalla. Uutiset ovat kuulostaneet kaukaisilta, eivätkä ole koskettaneet meitä. Kuitenkin gallupit kertoivat jo viisi vuotta sitten, että vaikka toisen maailmansodan päättymisestä oli kulunut yli seitsemän vuosikymmentä, Saksa ei ollut päässyt vieläkään eroon antisemitismistä. Silloisten tutkimusten mukaan joka viidennellä saksalaisella oli ennakkoluuloja juutalaisia kohtaan.

Samoihin aikoihin julkaistussa EU:n perusoikeusviraston laajassa kyselyssä 90 % juutalaisista koki antisemitismin lisääntyneen kotimaassaan ja 28 % oli itse joutunut juutalaisvastaisen häirinnän kohteeksi kuluneen vuoden aikana. Vakavimmissa 30 %:ssa häirintätapauksista vastaajat määrittelivät syyllisen äärimuslimiksi, 21 %:ssa vasemmistolaiseksi ja 13 %:ssa oikeistolaiseksi.

Myöskään Pohjoismaat eivät ole lintukoto. Ruotsissa seurakunta joutui hiljattain varoittamaan juutalaisia, että heidän ei pitäisi puhua hepreaa julkisesti ja että heidän pitäisi jättää daavidintähti kotiin, jotta he eivät joutuisi väkivallan kohteeksi. Myös Suomessa juutalaiset kokevat olonsa aiempaa uhatummiksi. Helsingin juutalainen seurakunta on sulkenut synagogansa ovet vierailijoilta uhkauksien vuoksi ja on joutunut kiristämään turvallisuustoimiaan. 

Yhteiskunnan vakauden kannalta meidän tulisi tunnistaa paljon nykyistä paremmin ne vihamieliset aatteet ja ideologiat, jotka vaikuttavat pinnan alla. Tuntuu hämmästyttävältä, että vain hieman pintaa raapaisemalla Euroopasta löytyy niin paljon antisemitismia. Sitä kuvittelisi, että viimeistään toisen maailmansodan perintö olisi varmistanut sen jääneen historiaan.

Israelin ja Palestiinan välinen konflikti on osaltaan nyt aktivoinut sekä vasemmistolaisia että äärioikeistolaisia, jotka molemmat jakavat yhteisen viholliskuvan juutalaisista. Israelin puolustautuminen Hamasin hyökkäystä vastaan on nostanut meidänkin yhteiskunnassamme piilevän antisemitismin esille, eikä näky ole kaunis. 

Palestiinan puolesta pidetyissä mielenosoituksissa on huudettu Suomessa juutalaisvastaisia sloganeita. Jopa kansanedustajia on ollut tällaisissa mielenosoituksissa pitämässä puheita. Tällainen toiminta on erityisen tuomittavaa – kansanedustajien tulisi käyttää parempaa harkintaa siihen, millaisissa tilaisuuksissa käyvät puhumassa.

Meillä Suomessa käytiin kesällä keskustelua rasismista ja natsisymboleista. Silloin useimmat kansalaiset eivät olleet varmasti koskaan kuulletkaan esimerkiksi pesukarhu- tai jonkinlaisista mäyräsymboleista uusnatsismin kuvastona. Moni seurasi uutisointia hyvin hämmentyneenä. 

Tuon keskustelun seurauksena hallitus kertoi alkavansa ennaltaehkäistä vihatekoja juutalaisia kuten myös muslimeja, kristittyjä ja muita uskontoryhmiä kohtaan. Lisäksi hallitus toi eduskunnalle erityisen rasismin vastaisen ohjelman. Hallitus haluaa sitouttaa koko suomalaisen yhteiskunnan siihen, että Suomessa jokainen voi elää turvassa ja hyväksyttynä. Pääministeri sanoi tuolloin yksiselitteisesti, että rasismille ei ole suomalaisessa yhteiskunnassa tilaa.  

Hallitus päätti myös kriminalisoida juutalaisten joukkotuhon eli holokaustin kieltämisen. Tuntuu lähtökohtaisesti käsittämättömältä, että joku yrittäisi kiistää sellaisen historiallisen tapahtuman totuudenmukaisuuden. On vaikea kuvitella tilannetta, jossa niin voisi tapahtua vahingossa. Sen sijaan holokaustin kiistäminen kuuluu olennaisena osana monien juutalaisvastaisten liikkeiden maailmankuvaan. Samantyyppiseen historian vääristelyyn kuuluvat tavallaan myös Venäjän väitteet, että sen raakalaismaisessa hyökkäyksessä Ukrainaan olisi kyse “denatsifikaatiosta”.

Vähänpä siis vielä syyskuun alussa tiesimme, kun äänestimme eduskunnassa rasismin vastaisen ohjelman hyväksymisestä. Silloin ei olisi voinut vielä arvata, että jo lokakuussa antisemitismi ryöpsähtäisi esiin näin avoimesti. 

Henkilökohtaisesti minun on hyvin vaikea ymmärtää, miksi juutalaisvastaisuutta on olemassa ja miten ihmeessä sillä voi olla Euroopassa niin pitkät perinteet. Ylen Areenassa on katsottavissa erinomainen sarja ”Antisemitismin historia”, joka avaa ilmiötä vuosisatojen varrelta. On hyvä virkistää eurooppalaisten historiallista muistoa näiltä osin. Suosittelen kyseistä ohjelmaa kaikille!

Suomalaisen peruskoulun tila on saanut paljon huomiota mediassa viime kuukausina. Oppimistulokset ovat heikentyneet ja koulutunneilla on levotonta. Yksittäisistä syistä lasten keskittymisvaikeuksien takana on noussut esiin mm. se, että kännyköiden ja sosiaalisen median käyttö tunneilla heikentää oppilaiden keskittymistä.

Erityisesti teini-ikäisten aivot ovat herkkiä dopamiinille: aivot hakevat nopeita palkintoja, kuten mielihyvää jatkuvasti päivittyvästä somesisällöstä. Puhelimen selaaminen ja jatkuvat uudet ärsykkeet sekä työn keskeytyminen tekee hallaa lasten ja nuorten keskittymiskyvylle. Keskeytykset ja somen vaikutus työntekoon ja keskittymiseen ovat valitettavasti tuttuja myös monille aikuisille. Jos aikuisen, jonka aivot ovat jo täysin kehittyneet, voi olla vaikeaa rajoittaa koukuttavaa puhelimenkäyttöään ja itseohjautua, miten voimme vaatia tällaista toimintaa lapselta tai nuorelta, joiden itsesäätelytaidot ovat vielä kehittymässä?

On lyhytnäköistä ja vastuutonta vierittää lapsille ja nuorille liikaa vastuuta heidän omasta oppimisestaan. Aikuisten täytyy tukea lapsia ja auttaa heitä oppimaan ja opettelemaan oppimista. Lapset ja nuoret tarvitsevat turvallisia rajoja ja ohjausta, on aikuisten tehtävä antaa heille parhaat mahdolliset olosuhteet tähän.

Kännykkä on valitettavasti myös kiusaamisen väline. Kiusaaminen on siirtynyt ainakin osittain verkkoon, mikä tekee puuttumisesta vaikeampaa. Kiusaaminen ei välttämättä näyttäydy niin selkeästi luokissa tai koulupäivän aikana, jolloin se voi jäädä koulun aikuisilta herkemmin huomaamatta. Kännykät mahdollistavat toisaalta erilaisten salavideoiden kuvaamisen ja jakamisen sekä myös väkivalta- ja kiusaamistilanteiden kuvaamisen ja levittämisen verkossa, mikä tekee kiusaamisesti uhrilleen vieläkin vaikeamman ja nöyryyttävämmän asian. Kerran verkkoon levitettyä materiaalia on hyvin vaikeaa saada sieltä pois. Kuvaaminen voi kohdistua myös opettajiin. Kaikilla on oikeus turvalliseen oppimis- ja työympäristöön eikä kenenkään kuuluisi joutua pelkäämään, että joutuu salakuvaamisen kohteeksi koulupäivän aikana. 

Puhelinten käytön rajoittaminen valtakunnallisesti koulupäivien tai ainakin oppituntien aikana olisi hyvin yksinkertainen toimi. Se ei korjaisi kaikkia koulunkäynnin haasteita, mutta olisi helppoa toteuttaa ja sen vaikutukset olisivat nähtävissä ja arvioitavissa hyvinkin nopeasti. Jos kännykköjen käyttö ja siihen liittyvät käytännöt vaihtelevat kouluittain, se asettaa oppilaat keskenään eriarvoiseen asemaan. Toisessa koulussa oppilaat saavat keskittyä opetukseen, toisessa koulussa opettaja taas joutuu huomauttamaan kännykän käytöstä oppitunneilla jatkuvasti.

Edellä olevan perusteella ehdotan

että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin valtakunnallisen ohjeistuksen luomiseksi kännykän käytöstä kouluissa.

Helsingissä 08.02.2023

Terhi Koulumies kok