Terhi Koulumies – kokoomuksen kansanedustaja Helsingistä

Suuret kiitokset luottamuksesta kaikille äänestäjilleni! Ollaan yhteydessä vaalien jälkeenkin. Olen mukana Facebookissa, Instagramissa ja Twitterissä, kirjoittelen lisäksi välillä Uuden Suomen Puheenvuoro-blogiin. Tervetuloa myös mukaan sähköpostirinkiin, jolle tiedotan aika ajoin eduskunnan kuulumisia. Laita tulemaan postia: koulumies@gmail.com

Olen Kokoomuksen kansanedustaja Helsingistä, kaudella 2019-23 olin sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen sekä varajäsen työelämä- ja tasa-arvovaliokunnassa.

Olen koulutukseltani valtiotieteen maisteri sosiaalipolitiikasta ja kansantaloustieteestä. Aiemmin olen työskennellyt mm. sosiaalipoliittisena asiantuntijana ja taloushallinnossa valmistelemassa valtion budjettia. Perheessäni on mies, koulupoika ja koira.

Ajattelen, että hvinvointivaltiota tarvitaan tulevaisuudessakin. Elämä on arvaamatonta ja kuka tahansa voi joutua tilanteeseen, jossa tarvitsee apua. Arki voi olla tiukkaa heillekin, jotka maksavat kohonneet elinkustannukset kokonaan itse.

Olen tehnyt eduskunnassa kirjallisen kysymyksen ruuan hinnan ja peruselinkustannusten kallistumisesta. Tein myös kirjallisen kysymyksen koulujen tilanteesta, opettajien jaksamisesta sekä jengiväkivallasta.

Hyvinvointivaltio perustuu terveeseen talouteen, siksi velkaantuminen on pysäytettävä. Kun resurssit ovat rajalliset, täytyy miettiä, mikä on tärkeää ja mikä vähemmän tärkeää.

Äänestin Natoon liittymisen puolesta, tein myös aloitteen väestönsuojien päivittämisestä ja varautumisen tehostamisesta, sekä kirjallisen kysymyksen aidan rakentamiseksi itärajalle.

Suomen täytyy pitää kiinni huoltovarmuudestaan. Olen tehnyt aloitteen energiaomavaraisuuden ja ydinvoiman lisärakentamisen puolesta. Ydinvoima ei pahenna ilmastonmuutosta. Maapallo on ainoa kotimme, siitä on pidettävä huolta.

Lue lisää mielipiteistäni ja siitä, miten olen äänestänyt eduskunnassa täältä.