Avainsana: helsinki

Miten Helsingin kaupunki ja Suomen hallitus ovat varautuneet koronavirukseen?

Koronavirus on levinnyt jo useaan maahan ja on mahdollista, että siitä muodostuu epidemia myös meillä Suomessa. Runsaan matkailun vuoksi tautien siirtyminen toiselle puolelle maapalloa voi tapahtua nopeasti.

Monet kansalaiset ovat huolissaan sen suhteen, ovatko viranomaiset varautuneet epidemiaan Suomessa. Tietoja varautumisen käytännöntoimenpiteistä on annettu julkisuuteen niukasti ja se on omiaan lietsomaan huolestuneisuutta. Ehkä jotkut jopa hellivät ajatusta, että varautumistoimenpiteistä ei pitäisi turhia keskustella, jotta ihmiset eivät panikoisi. Sellainen suhtautuminen on kansalaisia aliarvioivaa ja holhoavaa ja täysin on väärä viestintästrategia nykymaailmassa.

Keskitetyn ja niukan tiedonvälityksen ajat ovat ohi. Ellei riittävää tietoa ole tarjolla luotettavista viranomaislähteistä, ihmiset etsivät sitä muualta ja varsinkin Internetistä. Riski valeuutisten ja propagandan leviämiselle on tällöin suuri. Joillakin tahoilla voi olla jopa halua käyttää tilaisuutta hyväksi ja lietsoa kansalaisten keskuudessa epäluottamusta viranomaisiin. Avoin ja runsas tiedotus olisi paras lääke sitä vastaan.

Moni kansalainen haluaisi tietää, mitä tapahtuu, jos ihmisiä on suuri joukko samaa aikaa sairaalahoidossa, karanteenissa tai tartuttajina. Miten esimerkiksi terveydenhuolto ja muut tärkeät peruspalvelut turvataan sellaisessa tilanteessa?

Jätin maanantaina Helsingin kaupungille kirjallisen kysymyksen, miten koronavirusepidemiaan on valmistauduttu ja miten kaupunki torjuu siihen liittyviä ongelmatilanteita ennalta. Toivon, että myös hallituksen toimesta kerrottaisiin, miten Suomessa on käytännössä varauduttu koronan kaltaiseen epidemiaan.

Mitä parkkipaikan pitäisi maksaa?

Töölönkadulla vuosi sitten valmistuneeseen autojen parkkihalliin ei ole tullut tarpeeksi asiakaita ja se kumisee tyhjyyttään. Alueen asukas kirjoitti Helsingin Sanomien mielipidepalstalla, että yksityinen halliyrittäjä P-Töölö perii pysäköintiluvasta liian kallista kuukausimaksua. Halli tarjoaa sekä lyhytaikaista pysäköintiä että pitkäaikaista pysäköintiä 250-295 euron kuukausihintaan.

Vertailuna voi todeta että kaupungin myöntämät asukaspysäköintiluvat maksavat kantakaupungissa tänä vuonna 28 euroa kuukaudessa ja ensi vuonna 30 euroa. Kauempana keskustasta eli esimerkiksi Munkinseudulla ja Lauttasaaressa hinta on 14 euroa ja ensi vuonna 15 euroa kuukaudessa. Hintaero on siis todellakin huima.

Toisaalta kaupungin asukaspysäköintitunnuksen ostaminen ei tarkoita sitä, että kadulta löytyisi autolle parkkipaikka. Päinvastoin on erittäin mahdollista, että ei löydy, sillä kaupunki myy enemmän pysäköintitunnuksia kuin mitä kadunvarressa on parkitilaa. Parkkihalli takaa asiakkaalleen aina varman pysäköintimahdollisuuden.

Parkkipaikkoja on myös yksittäisten taloyhtiöiden hallussa. Yksittäisiä autotalleja on Oikotiellä vuokrattavana kaikille halukkaille noin 200 euron kuukausihintaa vastaan Töölössä. Taloyhtiöiden asukkailleen tarjoamat tallipaikat ovat yleensä merkittävästi halvempia. Varsinkin pihoilla sijaitsevia ulkoparkkipaikkoja saa Helsingissä vuokrattua jopa asukaspysäköintitunnuksen hintaan.

Mikä näistä erilaisista pysäköintimahdollisuuksista on siis hinnoiteltu väärin ja mikä hinta on oikealla tasolla? Kysymys ei ole helppo. Itse uskon markkinatalouteen ja siihen, että oikea hinta saadaan markkinoilla kysynnän ja tarjonnan kohdatessa. Hinta, jolla parkkipaikka menee kaupaksi, ja jolla se halutaan myydä tai vuokrata, on se oikea hinta.

Jos parkkihallin perimä hinta parkkipaikoistaan on liian korkea, asiakkaat eivät ole halukkaita maksamaan palvelusta. Jos taas kaupungin asukaspysäköintitunnuksen ostaa useampi ihminen kuin paikkoja on edes saatavilla, sen hinta on tämän logiikan mukaan liian alhainen. Varsinkin taloyhtiöt perivät tämän logiikan mukaan aivan liian alhaisia hintoja pysäköintioikeudesta talonsa pihalla ja autotalleissa, sillä usein taloyhtiöissä on pitkä jono parkkipaikkojen saamiseksi.

Taloyhtiöiden osakkaat voivat kuitenkin melko helposti itse vaikuttaa näihin taloyhtiönsä perimiin maksuihin yhtiökokouksessa. Kaupungin toiminta ei ole markkinaehtoista, vaan keskitettyä suunnittelua. Kaupunkiympäristövirastossa ei ole tällä hetkellä käynnissä valmistelua asukaspysäköintimaksujen korottamiseksi, mutta jossain vaiheessa siihen ollaan kuulemma ryhtymässä.

On selvää, että Helsingissä pitää voida ajaa myös autolla. Vaikka pääkaupungin julkinen liikenne on hyvää muihin kuntiin verrattuna, niin kyllä monet helsinkiläisetkin tarvitsevat autoa esimerkiksi työmatkoihinsa, mökkireissuille ja harrastuksiin kulkemiseen. Ei ole realistista ajatella, että yksityisautoilijat häädettäisiin pois edes kaupungin keskustasta. Esimerkiksi taannoinen idealistinen kokeilu autottomasta asuintalosta Kalasatamassa ei toteutunut, kun ilman parkkipaikkoja rakennetun kerrostalon asukkailla oli silti autot ja he vain pysäköivät niitä luvattomiin paikkoihin.

Autopaikkoja siis tarvitaan, mutta ne on hinnoiteltava oikein. Lupia pitäisi myös olla vain sen verran kuin paikkojakin on. Rakennusvirastossa ideoitiin aikoinaan jonkinlaista asukaspysäköintipörssiä, jossa pysäköintilupia voisi ostaa ja myydä reaaliaikaisesti, mutta sen toteuttaminen todettiin kuitenkin liian haastavaksi käytännössä. Jokin vastaava markkinaehtoisempi hinnoittelumalli olisi joka tapauksessa parempi kuin nykyinen.

Hyvää 20-lukua kaikille! Tällainen oli edellinen 20-luku Helsingissä

Helsingissä tapahtui isoja muutoksia varsinkin liikenteen suhteen edellisellä 20-luvulla sata vuotta sitten, kun autoja alkoi ilmestyä kaduille ja syrjäyttää hevoset kulkupeleinä. Auto oli vielä harvinainen, mutta nopeasti yleistyvä näky. Vuonna 1925 Helsingissä oli jo 2000 autoa. Liikennenopeudet olivat Helsingissä henkilöautoilla 30 km/h ja maantiellä 55 km/h. Todellisuudessa moni ajoi ylinopeutta jopa 80 km/h. Tiet olivat huonokuntoisia, niissä oli kuopppia ja hevosenkenkien nauloja, joten niitä alettiin päällystää uudella katupinnoitteella asfaltilla.

Liikennepoliiseja ilmestyi kaduille 20-luvun alussa ja he ohjasivat liikennettä vilkkaimmissa risteyksissä, kuten Aleksanterinkadulla, entisellä Mannerheimintiellä eli Heikinkadulla ja Kaisaniemenkadulla. Vuoden 1923 liikenneohjesääntö velvoitti risteykseen saapuvaa autoilijaa antamaan kädellään kääntymismerkki, mikä rauhoitti liikennettä ja teki siitä turvallisempaa.

Liikenteen ohjausta valoilla arasteltiin ja siihen ryhdyttiin Töölössä varovaisesti kokeilumielessä. Arkadiankadun risteykseen Läntiselle viertotielle, jolla nimitettiin Mannerheimintietä Töölön tullille asti, pystytettiin ”katuliikenneloisto” eli Töölön majakka, jonka tarkoitus oli ohjata autoja oikeille kaistoille pimeään aikaan. Kaupunki ei uskaltanut itse ottaa vastuuta tuosta uudesta ja kenties jopa liikenneonnettomuuksia aiheuttavasta keksinnöstä, joten ensimmäisen loistavan liikennemerkin joutui toteuttamaan yksityinen yritys.

Pysäköintipaikoista oli pulaa jo sata vuotta sitten, varsinkin autotalleista. Vuonna 1924 Töölöntorille suuniteltiin monikerroksista parkkitaloa, jonne autot ajaisivat spiraalimaista ramppia pitkin. Autopaikkoja oli tarkoitus vuokrata yksityisille autonomistajille. Parkkipaikoista oli huutava pula ja niiden rakentamista perusteltiin sillä, että ”Töölössä asuu jo nykyään satakunta autonomistajaa”. Luvallisia kadunvarsipysäköintipaikkoja oli tuolloin vain kymmenen kadun varrella Helsingissä.

Rattijuoppous oli iso ongelma 1920-luvulla ja monen ajolupa laitettiinkin kuivumaan sen vuoksi. Vuonna 1926 säädettiin tarkemmin ajoluvan myöntämisedellytyksistä. Ajokorttihakemukseen piti liittää raittiustodistus, jonka myönsi kaupungin raittiuslautakunta, joka haastatteli kaikki ajokorttia hakeneet. Taksilupia myönnettiin kolmessa kategoriassa: I luokassa eli hienommissa autoissa”, II luokassa eli pienemmissä autoissa ja Fordeissa, mikä oli III luokka.

Kaiken kaikkiaan Helsinki oli edellisellä 20-luvulla pikkuhiljaa kansainvälistyväksi kasvava pääkaupunki, jossa sekä juhlittiin salakapakoissa että urheiltiin Eläintarhan urheilukentällä ja Yrjönkadun uudessa uimahallissa. Jos 20-luvun ajankuva kiinnostaa lisää, niin suosittelen kaikille lämpimästi luettavaksi Mikko-Olavi Seppälän kirjaa Suruton kaupunki – 1920-luvun iloinen Helsinki, johon tämäkin kirjoitus perustuu. Siinä on myös hienoja valokuvia sadan vuoden takaisesta kaupungista.

Lisää viherrakentamista Helsingin katukuvaan

Tein kaupunginvaltuustossa aloitteen, että Helsinki lisäisi kasvillisuuden määrää katujen varrella yhteistyössä muiden toimijoiden, kuten yritysten ja järjestöjen, kanssa. On tutkittu, että puiden istuttaminen on eräs tehokkaimmista keinoista torjua ilmastonmuutosta. Viheralueet lisäävät myös ihmisten viihtyvyyttä kaupunkioloissa ja vähentävät katupölyn määrää. Kukkaistutukset tuovat lisäksi elinmahdollisuuksia hyönteisille ja monipuolistavat kaupungin ekosysteemiä.

Helsingin katukasvillisuuden lisäämisen voisi toteuttaa kannustamalla taloyhtiöitä ja muita rakennuksia lisäämään julkisivuihinsa viherelementtejä esimerkiksi Lontoon mallin mukaan. Kivijalkakauppoja voisi kannustaa sijoittamaan liikkeen sisäänkäynnin viereen kukkaistutuslaatikon. Kaupunki voisi selvittää mahdollisuudet lisätä jalkakäytäville viherrakennelmia, istuttaa kaupunkiin lisää puita esimerkiksi yhteistyössä yritysten ja hyväntekeväisyysjärjestöjen kanssa ja muuttaa paikoittain nurmikkopeitteitä kukkiviksi luonnonkasviniityiksi.

Lontoon kaupunki uutisoi syyskuussa lahjoittavansa asukkaille maksutta viherkasvien istutussettejä yhdessä hyväntekeväisyystyötä tekevien yritysten kanssa. Tavoitteena on, että lontoolaiset istuttaisivat kaupunkiin enemmän viherkasveja ja kukkia ja auttaisivat tekemään Lontoosta vehreämmän asuinympäristön. Istutussetit pitävät sisällään istutuspurkin ja kasvin, joka soveltuu kasvamaan esimerkiksi ikkunalaatikossa tai ovensuussa.

Lontoo tiedotti myös lisäävänsä kaupunkiin jopa 95 000 uutta puuta tänä syksynä tavoitteena luoda kaupungille asema ”kansallispuistokaupunkina”. Sen tiimoilta hyväntekeväisyysorganisaatio lahjoittaa kymmeniä tuhansia puuntaimia paikallisten yhteisöjen ja esimerkiksi koulujen istutettavaksi. Syksyllä järjestetään myös ”istuta puu”- teemaviikon tapahtumia.

Puiden istuttaminen on keskeisessä asemassa myös Baker Streetin kaupunginosan ”katuarboretumissa”. Kaupunginosahanke sisältää puiden ohella myös muunlaista viherrakentamista, kuten pensaiden ja pikkukasvien lisäämistä katukuvaan. Kukkaruukut ovenpielissä ja ikkunoiden alla tuovat kasvillisuutta katutiloihin, joissa puut eivät mahdu kasvamaan. Rakennusten julkisivuihin toteutetaan viherseiniä julkisivusta irti rakennettavan kehikon varassa kiipeävillä köynnöskasveilla.

Pienet viheristutukset ympäri kaupunkia torjuvat ilmastonmuutosta, vähentävät katupölyä ja lisäävät viihtyisyyttä. Kasvit monipuolistavat myös kaupungin ekosysteemiä ja tarjoavat elinympäristöjä perhosille ja muille hyönteisille. Helsinki on jo nyt vehreä kaupunki, mutta voisimme olla sitä vieläkin enemmän. Helsingin kannattaisi lisätä viherrakentamista ja kukkaloistoa varsinkin alueilla, joilla katupölyn määrä on suuri.

Lakialoite: Kaupungin vuokra-asuntoja ei pitäisi siirtää sukulaisille

Jätin eduskunnassa lakialoitteen, joka estäisi kaupungin vuokra-asuntojen luovuttamista sukulaisille. Asunnot ovat verovaroin tuettuja ja on tärkeää, että asumisen tuki kohdistetaan sitä tarvitseville oikeudenmukaisemmin.

ARA-vuokra-asunnot on rakennettu valtion tuella ja ne on tarkoitettu vähävaraisimmille ja pienituloisimmille ihmisille. Niihin on valittava asukkaiksi säännösten mukaan ensisijaisesti kiireellisimmässä asunnontarpeessa olevat, vähävaraisimmat ja pienituloisimmat hakijat. Asukkaiden valinta perustuu sosiaaliseen tarkoituksenmukaisuuteen ja taloudelliseen tarpeeseen.

Tällä hetkellä laki mahdollistaa kuitenkin sen, että päävuokralainen siirtää vuokra-asuntonsa vuokraoikeuden ilman erillistä lupaa vuokranantajalta. Vuokraoikeuden voi siirtää puolisolle, vanhemmilleen tai perheeseen kuuluvalle lapselle.

Kun vuokraoikeuden omaava asukas muuttaa pois, hänen sukulaisensa asunnontarve pitäisi arvioida kaupungin asuntotoimistossa, niinhän muidenkin asunnonhakijoiden kohdalla tapahtuu. Se asettaisi kaikki kaupungin asunnon hakijat keskenään tasaveroiseen asemaan.

Nykyään ainoastaan asunnonhakijat käyvät läpi tarveharkinnan ja heidän tulo- ja varallisuustasonsa selvitetään. Jos vuokraoikeuden haltija siirtää vuokraoikeuden lähisukulaiselleen, näitä ei tarkasteta uudelta vuokraoikeuden haltijalta.

Nyt veronmaksajien tukemat asunnot voivat siis päätyä henkilöille, joilla olisi varaa asua myös vapailla asuntomarkkinoilla tai jopa hankkia omistusasunto. Hyvätuloinen henkilö voi asua kaupungin vuokra-asunnossa samaan aikaan, kun paljon pienituloisempi asunnonhakija odottaa jonossa. Se ei ole oikein.

Asuminen Helsingissä on nykyään liian kallista varsinkin pienipalkkaista työtä tekeville. Juuri pienituloisille tällaiset vuokra-asunnot voivat olla lähes ainoa vaihtoehto. Esimerkiksi Helsingissä on monella alalla työvoimapulaa, mutta halukkaat työntekijät eivät pysty muuttamaan kaupunkiin asumisen kalleuden takia.

Vuoden 2018 aikana asuntohakemusten määrä Helsingin kaupunginasunnoille on kasvanut yli 10’000 vuotuisella hakemuksella edellisvuosiin verrattuna. Hekan asuntoja uusille hakijoille välitetään vuosittain n. 2000 – 3000. Vuokraoikeuden siirtoja sukulaisille tapahtuu n. 200-250. Helsingissä kaupungin vuokra-asuntoja ei voi jonottaa, vaan asunnot jaetaan asuntotoimiston virkailijoiden tekemän tarveharkinnan ja arvion mukaan.

Terveysasemien jonot ovat pahentuneet

Lääkäriin pääsy Helsingin terveysasemilla on heikentynyt rajusti vuoden kuluessa. Jonotilannetta mitataan sillä, kuinka pitkä on jonotusaika kolmanteen kiireettömään vastaanottoaikaan. Se on ollut Töölössä syyskuussa 31 päivää, Laaksossa 42 päivää ja Munkkiniemessä 20 päivää. Heinäkuussa se oli Töölössä 30, Laaksossa 42 ja Munkkiniemessä 42. Vertailun vuoksi esimerkiksi Jakomäessä odotusaika on ollut syyskuussa 8 päivää ja Paloheinässä 12 päivää.

Kaupungin tavoite on, että tuo kolmannen vapaan ajan odotusaika olisi alle kymmenen päivää. Tilanne on siis todella heikko. Lääkärijonot näkyvät tietysti myös kiireellisten lääkärivastaanottoaikojen saatavuudessa. Moni helsinkiläinen joutuukin kääntymään suoraan HUS:n päivystyksen puoleen saadakseen hoitoa sairauteensa. Se puolestaan on johtanut päivystyksen pahaan tukkeutumiseen. Tilanne on huono sekä kuntien että HUS:n kannalta.

Kunnille tämä tarkoittaa tarpeettomia ylimääräisiä kustannuksia, sillä niiden terveydenhoidon menot kasvavat väärästä päästä. On paljon kalliimpaa hoidattaa ihmisiä sairaanhoidossa kuin terveysasemilla. Kaupungin kannattaisi laittaa rahat mieluummin terveysasemien kehittämiseen kuin maksaa erikoissairaanhoidon kuntayhtymälle tästä syystä ylittyneestä budjetista.

Kun olen kysynyt näkemystä ulkopuolisilta asiantuntijoilta, he ovat kaikki sanoneet, että kyse ei ole ensisijaisesti rahan puutteesta, vaan huonosta johtamisesta ja toiminnan organisoimisesta. Mm. Espoossa onkin alettu verrata kaupungin terveyskeskuksen toimintaa yksityisten lääkäriasemien toimintaan ja saatu siitä ideoita, miten terveysasemia voisi kehittää paremmiksi.

Lääkärilehti taas kertoi tänä vuonna, että esimerkiksi Keski-Uudellamaalla on tehty uudistuksia terveyskeskuksen toimintatapoihin, minkä seurauksena potilas pääsee hoitoon käytännössä saman tien ja jonot on saatu purettua. Siellä ei ole perinteistä ajanvarausta eikä jakoa kiireellisiin ja kiireettömiin potilaisiin. Sen sijaan on yhteyshenkilö, jolle potilas voi soittaa. Yhteyshenkilö on sairaanhoitaja, joka työskentelee tiimihuoneessa. Siellä on 2–3 hoitajaa ja 1–3 konsultoivaa lääkäriä, joilta hoitaja voi kysyä neuvoa tai siirtää asian heille. Lääkäri päättää, haluaako hän antaa neuvot hoitajalle, soittaa itse potilaalle tai kutsua käymään vastaanotolla, kenties laboratoriokokeiden kautta. Potilaan hoito alkaa heti, ja hänet hoidetaan pääsääntöisesti samana päivänä.

En osaa maallikkona sanoa, olisiko tuo ratkaisu Helsingin terveyskeskuksen toimintaan vai jokin muu vaihtoehto, mutta jotakin radikaalia on nyt tehtävä. Ellei se onnistu viraston omana työnä, niin ehkä apuun tarvittaisiin ulkopuolisia konsultteja.

Helsingin sosiaali- ja terveysviraston johdosta vastaa Vihreiden apulaispormestari. Syyskuussa sosiaali- ja terveyslautakunnalle esitettiin yllättäen linjauksena yhden keskikokoisen terveysaseman kokonaisulkoistusta ja Kalasataman terveysaseman puhelinpalvelun osaulkoistusta. Ne ovat varmasti hyviä kokeiluja, mutta tarvitaan myös perusteellisempia muutoksia toimintatapoihin. Ulkoistuksista ei ole vielä kuitenkaan päätetty, vaan niiden valmistelua jatketaan.

Kokoomus teki nyt viime kaupunginvaltuuston kokouksessa kaksi aloitetta, joilla yritämme saada virastoa puuttumaan tehokkaammin terveyskeskuksen ongelmiin. Esitämme mm. sitä, että Helsinki selvittää pikaisesti, miten jonojen purku on saatu hoidettua muualla ja ottaa käyttöön samankaltaisia ratkaisuja kiireettömään hoitoon pääsyssä myös Helsingin terveysasemilla.

Miten vanhuspalveluiden laatu varmistetaan Helsingissä?

Sosiaali- ja terveysvirasto vastasi viime viikolla aloitteeseeni, jossa ehdotin Helsingin vanhuspalveluiden laadun varmistamista. Esitin, että Helsingin kaupunki ryhtyy pikaisesti erityistoimiin varmistaakseen vanhuspalveluidensa laadun.

Sosiaali- ja terveysvirasto vastasi, että sairaala-, kuntoutus- ja hoivapalvelujen oman toiminnan laadunhallinta perustuvat omavalvontasuunnitelmaan. Yksiköt lisäävät siihen tietoja ja suunnitelmien toteutumista seurataan joko kuukausittain, neljännesvuosittain, puolivuosittain tai vuosittain. Valvontasuunnitelmat julkaistaan kaupungin verkkosivuilla.

Lisäksi laadun arviointiin käytetään muita välineitä. Esimerkiksi asiakkaan palvelutarpeen arvioinnin, hoito-, kuntoutus- ja palvelusuunnitelman laadinnan sekä laadunarvioinnin välineenä on käytössä RAI-toimintakykyarvio. Lisäksi käytössä on HaiPro-järjestelmä, johon työntekijät ilmoittavat vaaratilanteista, sekä SPro-järjestelmä työntekijöiden ilmoituksille havaituista epäkohdista tai epäkohtien uhista. Säännöllisin väliajoin tehdään asiakaskyselyitä ja asiakasraadeilta ja neuvostoilta kerätään palautta palveluiden laadusta. Kotihoidon asiakastyytyväisyyden keskiarvo oli 8,2/10 loppuvuonna 2018.

Yksityisen hoivayritysten laadunvalvonta perustuu sopimukseen ja sen liitteenä olevaan yksityiskohtaiseen palvelukuvaukseen sekä tiiviiseen yhteistyöhön palveluntuottajan kanssa. Tärkeintä on palveluntuottajan omavalvonta. Ostopalveluyksiköihin tehdään lisäksi ennalta ilmoittamattomia valvontakäyntejä ja niiden määrää on lisätty. Valvontaa on tehostettu myös resursseja lisäämällä. Palvelujen toteutumista seuraavat lisäksi kaupungin tarkastusvirasto, aluehallintovirasto sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL).

Koska yhä useampi vanhus asuu kotona mahdollisimman pitkään, kotihoidon piirissä on yhä huonokuntoisempia vanhuksia. Niinpä on tärkeää turvata laitoshoidon lisäksi myös vanhusten kotihoidon saatavuus ja laatu. Esitin aloitteessa, että kaupunki ryhtyy toimiin mm. sen varmistamiseksi, että palvelujen laatu ja turvallisuus eivät vaarannu henkilöstön rekrytoimisvaikeuksien seurauksena. Sote- palveluissa on jatkuva ja hankalasti korjattava henkilöstövaje.

Henkilöstömitoitus on Helsingissä jo 0,7 ympärivuorokautisessa hoidossa

Virasto vastasi, että työmarkkinatilanne on todellakin valtakunnallisesti haastava. Henkilöstön saatavuutta ja pysyvyyttä kehitetään kuitenkin mm. palkkapolitiikalla, yhteistyöllä pääkaupunkiseudun opinto-ohjaajien kanssa alan kiinnostavuuden lisäämiseksi, työharjoittelun toteuttamisella oppilaitosyhteistyönä, työnantajamaineen edistämisellä ja työpaikkamarkkinointiin liittyvällä tapahtumakalenterilla.

Vuosina 2017‒2018 Helsingin kotihoitoon palkattiin 60 uutta työntekijää. Vuonna 2019 perustetaan 20 uutta sairaanhoitajavakanssia, jotka kohdennetaan syksyllä aloittavaan kuntouttavaan arviointitoimintaan kotihoidon asiakkuuden alussa. Kotihoidon kehittäminen jatkuu toukokuussa 2019 valmistuneen toimintasuunnitelman mukaisesti.

Helsingin ympärivuorokautisen hoidon oman toiminnan yksikköjen keskimääräinen henkilöstömitoitus on jo nykyään 0,7. Yksikköjen henkilöstömitoitus kuitenkin vaihtelee asiakkaiden hoidon tarpeen ja toimintakyvyn mukaan. Voimassa olevan laatusuosituksen mukaan henkilöstömitoituksen tulee olla vähintään 0,5. Kunta10-tutkimuksen mukaan Helsingin sairaala-, kuntoutus- ja hoivapalvelujen tutkimustulokset ovat kehittyneet vuosien 2014, 2016 ja 2018 tulosten perusteella erittäin myönteiseen suuntaan. Johtaminen ja tuen saaminen ovat olleet hyvällä tasolla ja henkilöstön kokemus kohtelun oikeudenmukaisuudesta on lisääntynyt.

Virasto kertoo, että työyhteisötaidot ja työpaikan ilmapiiri ovat olleet jo aiemmin hyvät ja vuoden 2018 tuloksissa ne olivat edelleen parantuneet. Työhön oltiin erittäin sitoutuneita ja koettiin työn imua. Työstressiä ilmeni aiempaa vähemmän, vaikka edelleenkin sitä esiintyi. Sairaala-, kuntoutus- ja hoivapalvelujen johtamista pidettiin valmentavana. Itseohjautuvat tiimit kokivat työn imua ja mielekkyyttä.

Viraston mukaan myös kotihoitoyksiköiden kehityssuunta oli selkeästi positiivinen. Valtaosassa kotihoitoyksiköistä tulokset paranivat verrattuna vuoden 2016 tuloksiin. Kotihoidon henkilöstön kokemus työn hallinnan tunteesta oli vuonna 2018 pääsääntöisesti parempi kuin vuonna 2016.

Vanhusneuvoston ehdotukset

Helsingin Vanhusneuvosto totesi aloitetta käsitellessään, että vanhusten hoivapalvelujen laadun valvonnan tulee olla nykyistä avoimempaa ja läpinäkyvämpää, olivatpa sitten kyseessä kaupungin omat tai ostopalvelut. Usein esiintyviä huolia vanhusten palvelujen laadusta voitaisiin vähentää avoimella tiedottamisella. Ihmisten tulee voida luottaa siihen, että kaupunki varmistaa omien palvelujensa laadun. Tiedottamiseen tarvittaisiinkin uudenlaista toimintakulttuuria, sote-toimialan tulisi oma-aloitteisesti kertoa, miten omien palvelujen valvonta tapahtuu.

Kotihoidon suurin ongelma on henkilöstötilanne, joka on palkankorotuksesta huolimatta vain vaikeutunut. Vanhusneuvosto katsoo, että suurin syy tilanteeseen on ympärivuorokautisen palvelun liian tiukka kriteeristö. Kotona asuvat kotihoidon asiakkaat ovat entistä huonokuntoisempia, heitä on entistä enemmän ja kotihoidon työ vastaavasti vaativampaa. Työssä olevat kotihoidon työntekijät tuntevat riittämättömyyttä, uupuvat tai vaihtavat työpaikkaa. Uusia, pysyviä, päteviä työntekijöitä ei saada, kun kotihoidon työtilanne on hoitoalalla tiedossa.

Vanhusneuvosto katsoo, että tilannetta tulisi lähteä purkamaan ympärivuorokautisen hoidon kriteerien väljentämisellä. Kun kotona selviytyminen ei enää ole mahdollista, tulisi siirtymisen ympärivuorokautiseen palveluun tapahtua joustavasti, ilman raskasta päätöksentekoprosessia.

Kadulla ei olekaan pakko käyttää suojatietä?

Olen saanut kyselyä Meilahdessa Tullinpuomin kohdalla menevän, aiemmin pysäkin luona olleen suojatien poistumisesta. Kun esimerkiksi munkkivuorelainen matkustaa bussilla 58 ja haluaa vaihtaa nelosen raitiovaunuun, tai munkkiniemeläinen haluaa vaihtaa nelosesta toiseen ratikkaan, niin vilkasliikenteisen kadun ylittämisessä on ongelmia.

Liikennemäärät välillä Topeliuksenkatu-Mannerheimintie ovat 19 000 ajoneuvoa vuorokaudessa eli lyhyt katuosuus on ruuhkainen. Töölöntullin suojatien kohdalla oli sattunut ennen muutosta kolme liikenneonnettomuutta, joissa osallisena oli jalankulkija. Näistä kaksi johti jalankulkijan loukkaantumiseen. Lisäksi kohdassa on sattunut useita peräänajoja.

Selvitin Tullinpuomin suojatieasiaa kaupunkisuunnitteluvirastosta ja kysyin, onko suojatietä mahdollista saada takaisin. Sain vastauksen, jonka mukaan kaupunki on saanut jonkin verran muiltakin palautetta Tukholmankadun suojatiejärjestelyistä remontin jälkeen. Liikennesuunnittelijat ovat myös käyneet paikan päällä myös katsomassa tilannetta.

Helsingissä on kuulemma lukuisia olemassa olevia valo-ohjaamattomia suojateitä 2+2 -kaistaisilla vilkkailla pääkaduilla, kuten Mannerheimintiellä. Jalankulkijoiden on sujuvampaa päästä kadun yli, jos suojateitä on tiheämmin. Valo-ohjaamattomiin suojateihin liittyy myös riskejä. Kaupunkisuunnittelulautakunnassa on nyt käsitelty aihetta suojateiden suunnitteluperiaatteiden muodossa. Suunnittelun lähtökohtana on toimivat jalankulkuyhteydet, mutta sellaisia järjestelyitä, joissa riskit onnettomuuksille muodostuvat liian suuriksi, pyritään kuulemma välttämään.

Virasto huomauttaa, että suojatie on sanana vähän harhaan johtava niissä tapauksessa, joissa suojatie-merkintää käytetään siten, ettei oikeasti ylitys ole riittävällä tavalla ”suojattu”. Valkoiset raidat eivät yksin riitä suojaamaan jalankulkijaa riittävästi, valitettavasti. Suojatien merkitseminen ei siis itsessään takaa turvallista jalankulunylitystä vaan katuympäristön tulisi myös tukea sitä.

Välisuojatien havaittavuus kärsii liian lähekkäin sijaitsevien liikennevaloristeysten vuoksi, joiden vuoksi välisuojatien valo-ohjaaminenkaan ei ole mahdollista. Valitettavan usein tapahtuu myös liikennesääntöjen vastaisia tilanteita, joissa autoilija pysähtyy suojatien eteen väistääkseen suojatielle astuvaa jalankulkijaa, mutta viereisen kaistan autoilija ei.

Tukholmankadulla liikennöi useita raitiovaunu- ja bussilinjoja, joten välisuojatie vaikuttaa myös niiden sujuvuuteen. Nykyisten suunnitteluperiaatteiden mukaan valo-ohjaamattomia suojateitä ei liikenneturvallisuussyistä esitetä 2+2 -kaistaisille vilkasliikenteisille pääkaduille. Peruskorjauksen yhteydessä poistettua suojatietä ei siis lähtökohtaisesti olla palauttamassa. Kadun ylittäminen muualta kuin lähintä suojatietä käyttäen on jalankulkijan omalla vastuulla.

Viraston arvion mukaan kyseisestä kohdasta jalankulkija saa ylittää kadun, vaikka siinä ei ole suojatiemerkintää. Voimassa olevassa tieliikennelaissa ei ole määritelty mittaa sille, mikä on lähellä oleva suojatie, jolloin suojatietä on pakko käyttää. Nykyisistä valo-ohjatuista suojateistä on matkaa 45-50 metriä pysäkin päätyyn. Ennakkotapausten perusteella tehdyn tulkinnan mukaan pysäkin pääty ei ole lähellä suojateitä. Siten lain mukaan ylittäminen pysäkin päädyssä on viraston mielestä sallittua, mutta jalankulkijan tulee varoa autoliikennettä.

Tämä menettely on kuulemma hyvä sellaisessa paikassa, jossa autoliikennejärjestelyt eivät mahdollista turvallista suojateitä. Viesti ylittäjille tässä tilanteessa on, että ”kun ylität tästä kohdasta kadun, sinun tulee varoa autoliikennettä. Jos haluat ylittää kadun siten, että lain mukaan auton on väistettävä, 50 metrin päässä on käytettävissä suojatie.”

Virastossa ymmärretään, että tämä ajatusmalli voi tuntua kaupunkilaisista väärältä. Kuitenkin sellaisilla järjestelyillä on kuulemma saavutettu hyvää tulosta liikenneturvallisuuden osalta, se kylläkin edellyttää sitä, että näin toimitaan systemaattisesti kaikkialla. Helsingissä ollaan vielä toistaiseksi siinä tilassa, että vuosikymmenten aikana päätetyt lähekkäin sijaitsevat suojatiet häiritsevät tätä systemaattisuutta. Virastossa luvataan muokata liikennejärjestelmää muokataan mahdollisimman turvalliseksi myös loogisuuden osalta.

Mikromuovia ja muita epäpuhtauksia aletaan suodattaa hulevesistä

Mikromuovin haittojen torjunta on keskittynyt toistaiseksi jätehuoltoon ja jätevesien käsittelyyn. Hiljattain on vaadittu mm. muovin keräyksen muuttamista pakolliseksi vedoten siihen, että merisssä on paljon mikromuovia. Tässä on jäänyt huomiotta se, että muovi ei suinkaan päädy meriin taloyhtiöiden roskakatoksista. Mikromuovi ei päädy mereen myöskään esimmerkiksi kosmetiikasta tai pyykinpesusta, kuten usein luullaan.

Jätevedenpuhdistamot poistavat mikroroskasta jo suurimman osan eli noin 99 prosenttia. Useissa tutkimuksissa onkin todettu, että merten mikromuovi on peräisin kaduilta. Muoviongelman ratkaisuun ja siitä keskusteluun pitää siis omaksua kokoonaan uusi näkökulma. Pitäisi lopettaa puhumasta jätehuollosta ja kiinnittää enemmän huomiota hulevesiin, jotka päätyvät puhdistamatta luontoon.

Jätin Helsingin kaupungille viime vuonna aloitteen, että Helsingin pitää alkaa aktiivisemmin torjua mikromuovin päätymistä hulevesiin ja selvittää, voisiko hulevesiä puhdistaa mikromuovijäämistä. Aloitteen allekirjoitti kaupunginvaltuuston enemmistö.

Helsingin hulevesiohjelman mukaan hulevedet käsitellään ensisijaisesti syntypaikallaan imeyttämällä ne maaperään. Jos niitä ei voi imeyttää, vedet johdetaan puroon tai suoraan mereen. Käytännössä tapahtuu siis osa kaduilta peräisin olevasta mikromuovista imeytyy maaperään ja osa huuhtoutuu vesistöihin.

Norjan ympäristökeskuksen arvion mukaan merkittävät merten mikromuovin lähteet ovat autonrenkaat ja asfaltin kuluminen. Koska autoilua ei ole järkevää kieltää, pitää selvittää, voiko mikromuovijäämien kulkeutumista luontoon vähentää muilla keinoin ja voiko sadevesiä puhdistaa mikromuovista.

Toistaiseksi pk-seudun kuntien ja Lahden välillä on käynnistynnyt yhteishanke, jossa tutkitaan sade- eli huleviesien luonnonmukaista puhdistamista, on tässä ensimmäinen askel. Helsinki on nyt päättänyt rakentaa hulevesien suodatusaltaan Pohjois-Pasilaan tämän kevään aikana. Suodatusallas puhdistaa hulevesistä epäpuhtauksia ennen niiden johtamista Haaganpuroon.

Hulevedet ohjataan Pasilassa sadevesiviemäreistä matalaan altaaseen, jonka pohjalla on suodatuskerroksena murske-biohiili-yhdistelmää. Biohiili soveltuu huokoisuutensa, kestävyytensä ja suuren ominaispinta-alansa vuoksi hyvin hulevesien käsittelyyn, sillä se pidättää vettä ja haitta-aineita. Altaaseen istutetaan tiheä pajukko, joka haihduttaa vettä ja sitoo itseensä ravinteita sekä epäpuhtauksia. Suodatusjärjestelmän poistoputken suulle kokoojakaivoon tehdään sulkuluukku, joka estää hulevesien virtaamisen Maunulanpuroon.

Hanke toimii Itämerihaasteen puitteissa osana kansainvälistä verkostoa Itämeren suojelemiseksi. Kaupunkivesistöt kuntoon -hanke kuuluu ravinteiden kierrätyksen ja vesien- ja merenhoidon kärkihankkeisiin.

Helsinki alkaa torjua lasten ja nuorten syrjäytymistä erityistoimin

Kaupunginhallitus hyväksyi alkuvuonna suunnitelman lasten ja nuorten syrjäytymisen ehkäisemseksi. Suurin osa nuorista voi onneksi paremmin kuin koskaan. Osalla kuitenkin menee huonosti ja heitä pitää auttaa, ennen kuin ongelmat paisuvat liian suuriksi. On surullista, että 8. ja 9.-luokkalaisista lapsista joka kymmenes kertoo, että heillä ei ole yhtään hyvää kaveria ja 5,5 % on koulukiusattuna säännöllisesti joka viikko. Yläastelaisista 14 % kertoo kokevansa kohtalaista tai vaikeaa ahdistusta, kolmasosa on ollut huolissaan mielialastaan.

Syrjäytymisen syyt liittyvät usein turvattomaan ja köyhään lapsuuteen, yksinäisyyteen ja peruskoulun varaan jäämiseen. Yleisimmät riskitekijät ovat lastensuojeluun sijoitus ennen 16 vuoden ikää ja se, ettei nuorella ole toisen asteen tutkintoa 25 vuoden iässä, tai ettei hän osallistu yhteishakuun. Riskitekijöitä ovat myös mielenterveyslääkkeiden tarve 14–18 vuoden iässä, varhaisiaet käytöshäiriöt ja se, jos nuorella on kontollaan rikostuomio tai rikkeitä. Myös se lisää syrjäytyisriskiä, jos nuoren vanhemmat elävät pitkäaikaisella toimeentulotuella.

Maahanmuuttajien riski syrjäytyä on merkittävästi suurempi kuin muilla. Monella muualta tulleella henkilöllä on vaikeuksia oman paikan löytämisessä kaupungissamme. Syrjäytymisen ennaltaehkäisy onkin samalla väkivaltaisen radikalisoitumisen torjumista. Ääri-ilmiäiden syntymistä vähentää se, että nuori kokee olevasa osa yhteiskuntaa. Huolestuttavaa on se, että syrjäytymisriski ei koske vain muualta Suomeen muuttaneita, vaan maahanmuuttajien toisella sukupolvella oppimistulokset jäävät jopa heikommiksi kuin ensimmäisellä polvella.

Pohja syrjäytymiseen syntyy lapsuudessa ja siksi koko perhettä pitää auttaa. Oireilevien lasten vanhemmilla voi olla päihdeongelmia tai mielenterveyden sairsuksia, perheväkivaltaa tai muuten heikentynyttä elämänhallintaa. Viime vuonna helsinkiläisistä 8. ja 9.-luokkalaisista 7 % on kokenut vanhempien fyysistä väkivaltaa.

Kaupunki yrittää nyt varmistaa, että jokaisella lapsella ja nuorella on vähintään yksi turvallinen aikuinen. Esimerkiksi Mellunmäessä tehdään paikallinen kokeilu, jossa lapsilta kerätään näkemyksiä siitä, onko kotona, koulussa tai vaikka harrastuksessa joku aikuinen, jolle voi jutella ja johon voi tukeutua. Kysytään, millaisia kotiintuloaikoja eri ikäisillä lapsilla on ja kuinka paljon valvomatonta vapaa-aikaa heidän päiviinsä sisältyy. Kysely toteutetaan anonyymina 1.-6.-luokkalaisille ja palveluja kehitetään vastaamaan esiin tulleisiin tarpeisiin.

Onkin selvää, että jotta syrjäytymistä voi torjua tehokkasti, perheille on annettava tukea varhaisessa vaiheessa. Aikuisten mielenterveys- ja päihdepalveluissa sekä aikuissosiaalityössä aletaan jatkossa systemaattisesti kysyä asiakkailta heidän perhetilanteestaan ja varmistetaan lasten hyvinvointi. Myös päivähoidon ja neuvolan yhteistyötä kehitetään.

Kaupunki haluaa myös turvata jokaiselle nuorelle peruskoulun jälkeisen koulutuksen. Koulupoissaoloihin tullaan puuttumaan nopeammin ja ennaltaehkäistään koulukeskeytyksiä. Kouluissa ja päiväkodeissa kehitetään tukitoimia erityisesti ulkomaalaistaustaisille lapsille ja kiusaamiseen puututaan jämäkämmin. Nuorten digitaitoja tuetaan kirjastoissa ja varsinkin poikia kannustetaan lukemaan enemmän.

Erilaisia toimenpiteitä on kymmeniä. Yksi kiinnostava ajatus on, että jokaiselle helsinkiläislapselle annetaan mahdollisuus mieluisaan ja säännölliseen harrastukseen ja lisäksi kulttuurikokemuksiin yhteistyössä mm. kaupunginorkesterin kanssa.