Avainsana: lasten oikeudet

Tiktok on kiellettävä Suomessa

Jätimme yhdessä kokoomuksen kansanedustajien kanssa eduskunnalle toimenpidealoitteen Tiktok-videosovelluksen kieltämisestä Suomessa. Samoin EU-komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen antoi ymmärtää keväällä, että Tiktok saatetaan kieltää koko EU:ssa.

Mm. suojelupoliisi on varoittanut kiinalaissovelluksen toimivan vakoiluvälineenä ja keräävän poikkeuksellisen paljon tietoa käyttäjistään. Lisäksi Tiktokia käytetään länsimaita vastaan informaatio- ja kybersodan välineenä. EU-komissio on tästä syystä jo aiemmin kieltänyt Tiktokin työntekijöidensä työpuhelimista.

Tiktokia käytetään länsimaissa paljon ja sen käyttö on räjähtänyt. Sovellus on voimakkaasti kouokuttava ja se räätälöi näkymän käyttäjilleen persoonalliseksi algoritmien avulla. Jos käyttäjä katsoo videoita itsetuhoisuudesta, sovelluksen algoritmi näyttää niitä käyttäjälle yhä enemmän.

Sovellus on erityisesti nuorten suosiossa ja siihen liittyy lukuisia ongelmia. Länsimaisille nuorille näytetään hyvin erilaista sisältöä kuin kiinalaisille nuorille. Länsimaissa Tiktok näyttää nuorille videoissa mm. väkivaltaa ja vaarallisia haasteita. Mitä enemmän haitallisia videoita nuori katsoo, sitä enemmän niitä syötetään.

Kiinan valtio sen sijaan kontrolloi omille kansalaisille näytettävää sisältöä. Kiinassa Tiktok näyttää lapsille ja nuorille koulutuksellista sisältöä. Lisäksi heidän käyttämäänsä aikaa sovelluksen parissa on rajoitettu.

Olemme antaneet vieraalle vallalle Tiktokin muodossa erittäin tehokkaan aivopesutyökalun ja siihen on herättävä koko yhteiskunnan tasolla. Tiktokin algoritmit ovat paitsi väline kerätä tietoa vieraalle valtiolla, myös keino hallita ja muokata ihmisten ajatuksia. Tällaisen välinen tarjoaminen vieraalle valtiolle luo uhan suomalaisten ja ylipäänsä länsimaiden turvallisuudelle.

Tiktokin algoritmi on erityisen koukuttava, mikä vahingoittaa nuorten kehittyviä aivoja ja keskittymiskykykä. lapsilla ja nuorilla ei ole sellaisia itsesääntelytaitoja kuin aikuisilla on, eivätkä he ole kykeneviä kontrolloimaan sovelluksessa viettämäänsä aikaa. Ikäraja Tiktokin käytölle on 13 vuotta, muta sitä ei valvota.

Tiktokissa esiintyy paljon väkivaltaista ja muilla tavoin haitallista sisältöä, joka on omiaan haittaamaan lasten ja nuorten kehitystä. Videot voivat sisältää äärimmäistä väkivaltaa ja sellaisille materiaalille altistuminen ei ole hyväksi alaikäisille. Osa järkyttävästä väkivallasta on vieläpä taitavasti upotettu harmittomalta vaikuttavien videoiden sekaan niin, että siltä on vaikea välttyä.

Tietenkin myös vanhemmilla on vastuuta lasten somen kulutuksesta. Lapsille ja nuorille kannattaa opettaa tiedonhankintaa, kriittistä suhtautumista sosiaalisen median sisältöihin ja rajoja sen sisällön ja siellä vietetyn ajan kuluttamiseen. Somen käyttö on kuitenkin melko tuore ilmiö ja vaatii myös lainsäädännöllistä sääntelyä.

Tiktok on somekanavana poikkeuksellinen. Tulevaisuudessa pystymme analysoimaan paremmin, mihin kaikkeen sosiaalisen median algoritmit ovat yhteiskunnassamme vaikuttaneet. On kuitenkin selvää, että nyt on korkea ottaa tosissaan se, millaisen vallan ne tuovat sille, joka niitä hallitsee.

Kirjoitus on julkaistu Töölöläinen-lehdessä.

Kirjallinen kysymys pakottavan kontrollin, kunniakontrollin ja kunniaväkivallan tunnistamisesta ja niihin puuttumisesta

Vihdin Nummelassa tehtyä henkirikosta, jonka oikeuskäsittely alkoi viime vuoden lopussa, on pidetty Suomen ensimmäisenä kunniamurhana. Kunniaväkivaltaa tapahtuu Suomessa kuitenkin paljon enemmän. Sen tunnistaminen on haastavaa, eikä kaikkia muotoja tunnisteta vieläkään. Ihmisoikeusliiton mukaan Suomi ei tee riittävästi kunniamurhien ehkäisemiseksi. Pakottavaan kontrolliin ja kunniaväkivaltaan tulee myös puuttua kovemmilla rangaistuksilla. 

Kunniaväkivalta ja kunniaan liittyvä kontrolli ei ole vain fyysistä vakivaltaa, joka on usein helpoimmin tunnistettavaa, vaan kyseessä on tätä huomattavasti laajempi ilmiö, jossa väkivallanteot ovat vain sen näkyvin osa. Kyse on kokonaisvaltaisesta kontrollista. Kontrolli voi kohdistua omaan puolisoon, perheenjäseneen tai sukulaiseen. Kunniakontrollissa keskiössä on erityisesti tyttöjen ja naisten kuviteltu ”siveellisyys”, joka on kytköksissä perheen kunniaan. Kunnian puolustaminen väkivallalla nähdään oikeutettuna ja jopa välttämättömänä.  

Erityisesti tyttöjen ja naisten käytöksen nähdään kontrollia harjoittavassa yhteisössä vaikuttavan suoraan perheen, suvun ja yhteisön kunniaan. Tämä voi tarkoittaa pukeutumisen, vapaa-ajanviettotapojen, ystävyyssuhteiden ja seurustelusuhteiden rajoittamista, puhelimen ja viestien läpikäymistä ja yleisesti ottaen kaikkea arkiseen elämään liittyvien toimintojen kontrollointia. Kontrolli voi olla hienovaraisia vihjauksia, kiristämistä, henkistä väkivaltaa tai eristämistä. Kunniaväkivaltaa voivat kohdata myös miehet. Kunniaväkivaltaa kohdistetaan etenkin uskonnollisen yhteisönsä jättäneisiin sekä seksuaalivähemmistöön kuuluviin miehiin.  

Poliisin tietoon tulleet vakavat väkivallanteot, pahimmillaan henkirikokset, ovat ilmiön näkyvin osa. Paljon enemmän on kuitenkin Suomessa eläviä tyttöjä ja naisia, joita kontrolloidaan tavoilla, jotka eivät välity viranomaisten tietoon. Kontrollin muodot eivät kaikissa tapauksissa ole nykyään kriminalisoituja. Ei ole laitonta estää teini-ikäistä nuorta viettämästä aikaa kavereidensa kanssa tai käymästä elokuvissa. Jatkuvat ja ylimitoitetut rajoitukset, joiden motiivina ei ole lapsen ja nuoren ikätasoisen kehityksen turvaaminen, vaan perheen kunnian säilyttäminen, ovat kuitenkin haitallisia ja jättävät pitkäkestoiset jäljet. Kontrollointi voi ulottua myös aikuisiin perheenjäseniin.  

Kaiken väkivallan tarkoituksena on  pyrkiä  alistamaan ja  kontrolloimaan  toista  ihmistä. Kunniaväkivalta liittyy laajempaan ”pakottavan kontrollin” (englannin ”coercive control”) ilmiöön. Mm. Isossa-Britanniassa pakottava kontrolli on jo kriminalisoitu. Pakottavaa kontrollia voi esiintyä osana kunniaväkivaltaa, mutta myös ilman sitä. Pakottava kontrolli voi tarkoittaa toimintaa, jossa puoliso kontrolloi pukeutumista, ajankäyttöä, sitä, mitä toinen saa nähdä tai tehdä, hänen ihmissuhteitaan, rahankäyttöään, töidentekoa ja kaikkea yksilön arkeen ja elämään liittyviä valintoja. Fyysinen väkivalta on vain yksi, vaikka usein näkyvin lähisuhdeväkivallan muoto. Sitä on usein edeltänyt ja sen rinnalla tapahtuu henkistä väkivaltaa, kuten kontrollointia, alistamista ja rajoittamista. 

Parisuhdeväkivallan rinnalla esiintyvään puolison kontrollointiin on tärkeää puuttua. On kuitenkin huomattava ”tavanomaisen” parisuhde- ja lähisuhdeväkivallan ero kunniaväkivaltaan. Ensimmäisessä on kyseessä yhden ihmisen toiminta. Jälkimmäisessä on kyseessä järjestelmällisempi, lukuisten ihmisten harjoittama sorto. Keskeistä on ympäröivän yhteisön suhtautuminen — kunniaväkivaltaa harjoittava henkilö ei välttämättä kohtaa yhteisönsä sisällä paheksuntaa. Varsinkin kunniakulttuuriin kasvaneet pojat saattavat oppivat haitallisia käytös- ja ajatusvinoutumia, jotka johtavat näkemään tytöt ala-arvoisempina kuin pojat. Tiedämme tutkimusten perusteella, että aikuisten ihmisten ajatusmalleja on vaikeaa muokata, ellei ihmisellä itsellään ole halua muuttua.  

Väkivaltaisessa ihmissuhteessa elävän voi olla hyvin vaikeaa päästä eroon haitallisesta ihmissuhteesta. Kun ihmisen sortamiseen ja väkivaltaiseen kohteluun osallistuu lukuisia ihmisiä, on irtaantuminen, avun saaminen ja väkivallan loppuminen vielä paljon suuremman ponnistelun takana. Ihminen voi joutua eroon koko siihenastisista sosiaalisista turvaverkoistaan ja ihmissuhteistaan. Tällaiset ihmiset tarvitsevat paljon nykyistä enemmän apua väkivallan piiristä irti pääsemiseen ja traumojen käsittelyyn.  

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Miten hyvin Suomessa nykyisin tunnistetaan pakottava kontrolli henkisen väkivallan ilmentymänä ja toisaalta kunniaväkivalta,

miten parisuhteissaan ja lähisuhteissaan pakottavaa kontrollia kokevia ihmisiä voitaisiin auttaa nykyistä paremmin,

onko lasten ja nuorten kanssa työskentelevillä sekä yleisemmin viranomaisilla keinot tunnistaa pakottavaa kontrollia ja kunniaväkivaltaa sekä puuttua siihen,

millä lainsäädännöllisillä keinoilla näihin väkivallan muotoihin voitaisiin puuttua paremmin,

tulisiko pakottavasta kontrollista ja kunniaväkivallasta tehdä rikosten rangaistusten koventamisperuste,

millä keinoin kunniaväkivaltaan syyllistyneitä ihmisiä autetaan vankiloissa ja

tunnistetaanko väkivallan erityispiirteet ja yhteisön merkitys väkivallanteon taustalla?

Helsingissä 11.1.2023 

Terhi Koulumies kok 

Kirjallinen kysymys suomalaisten koulujen tilanteesta

Jätin eduskunnalle kirjallisen kysymyksen suomalaisten koulujen tilanteesta. Kysymyksen sisältö on luettavissa alta.

Koulujen levoton ilmapiiri herättää jatkuvaa keskustelua kansalaisten parissa. Huolestuneita ovat niin vanhemmat, opettajat, lapset kuin tutkijatkin.  

Yhdeksi selittäväksi tekijäksi nykyiselle kouluilmapiirin levottomuudelle on pidetty inkluusiota ja erityisluokkien lakkauttamista. Inkluusiota puolustellaan julkisuudessa sillä, että se toimisi, mikäli resurssit olisivat riittävät. Herää kysymys, mikä on se määrä resursseja, jotta inkluusio toimisi paremmin kuin aiemmat erityisluokat? Jos inkluusion edistäminen on ollut hallituksen mielestä tärkeää, miksi sitä ei ole toteutettu tällä hallituskaudella? Miksi resurssit on sen sijaan ohjattu siihen, että hyvätuloisten perheiden lapset saavat maksuttomat lukiokirjat? 

Tuen tarve lisääntyy jatkuvasti. Jos nyt tarvitaan 200 miljoonaa euroa pysyvää rahoitusta, niin mikä on tilanne viiden tai kymmenen vuoden kuluttua? Olisi ensiarvoisen tärkeää puuttua ongelman juurisyihin, muuten inkluusiosta saadaan loputon kuluerä. Sen toimimattomuutta voidaan muuten aina perustella riittämättömällä rahoituksella ja sen toimimattomuus heijastuu yhä laajempaan joukkoon lapsia ja nuoria, kun oppitunnit muuttuvat koko ajan levottomimmiksi.  

Tilastokeskuksen (8.6.2021) mukaan joka viidennes oppilaista sai joko tehostettua tai erityistä tukea syksyllä 2020. Määrät ovat kasvussa ja tämä on huolestuttava ilmiö, jota ei voi selittää vain sillä, että oppimisen vaikeudet havaitaan aiempaa helpommin. Koulutuspoliittisia päätöksiä tulisi tehdä lasten etu edellä, ei tiettyyn ideaaliin lukkiutuen. On tärkeää kuunnella asiassa alansa ammattilaisia, jotka tekevät käytännön työtä. Opettajien viesti inkluusiosta on melko yksiselitteinen.  

Inkluusion lisäksi suomalaisissa kouluissa haastetta tuo liialliseen itsenäisyyteen painottuva opetussuunnitelma. On epärealistista ajatella, että keskiverto peruskouluikäinen lapsi tai nuori pystyisi itseohjautumaan ja vastaamaan omasta oppimisestaan. Se on vaikeaa jopa monelle korkeakoulussa opiskelevalle aikuiselle ja vaatii vahvan perustason osaamisen sekä itsetuntemuksen. Peruskoulun tulisi olla paikka, jossa tämä perustaso saavutetaan eikä oppiminen jää kiinni siitä, ovatko oppilaan itsensä johtamisen taidot vielä hyvät. On aikuisen tehtävä ohjata ja asettaa rajoja ja lapsen tulisi saada keskittyä oppimiseen, eikä oppimisen opetteluun.  

Lapset ja nuoret altistuvat nyky-yhteiskunnassa jatkuvalle ärsyketulvalle. Älylaitteet ja sosiaalinen media tuovat jatkuvia keskeytyksiä ja opiskeluun on vaikeaa syventyä. Luokassa oleva levottomuus, opetuksen jatkuvat keskeytymiset ja erilaiset käytöshäiriöt keskeyttävät opiskelun monta kertaa oppitunnin aikana. Jatkuvien keskeytysten ja liiallisten aistiärsykkeiden tiedetään vaikuttavan negatiivisesti ihmisten muistiin ja keskittymiskykyyn sekä johtavan jopa uupumiseen. Näitä oireita aiheutuu myös aikuisille ihmisille ja on erityisen huolestuttavaa, että lasten kehittyvät aivot altistuvat tällaiselle kuormitukselle.  

Helsingin Sanomat uutisoi 27.11. Lauttasaaren yhteiskoulusta, jossa puhelimien epäasiallinen käyttö oppitunneilla kiellettiin. Uutisen mukaan oppilaiden keskittymiskyky on sen jälkeen parantunut, eikä tulos yllätä. Tällaisesta käytännöstä pitäisi ehdottomasti tehdä valtakunnallisesti sitova. Ei ole yhdenvertaisuutta lisäävää, että lasten ja nuorten mahdollisuus häiriöttömämpään koulutyöhön riippuu kunkin koulun omista käytänteistä. Kaikille pitää pyrkiä tarjoamaan mahdollisimman samanlaiset puitteet koulutyölle.  

Siinä, missä Suomi oli koulutuksen mallimaa 15 vuotta sitten, katseet ovat kääntyneet nyt Viroon. Kun tarkastellaan Viron menestystä PISA-tuloksissa, nousevat esille perinteinen opetustapa sekä opettajien ja koulun arvostus ja usko siihen, että kouluttautuminen kannattaa. Virossa kouluvuoden ensimmäinen koulupäivä on juhlapäivä, joka heijastelee yhteiskunnallista ilmapiiriä koulutuksen ympärillä. Nämä ovat asioita, jotka ovat valitettavasti suomalaisessa yhteiskunnassa viime vuosina menettäneet merkitystään.  

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Miten suomalaisen koulujärjestelmän toimivuus palautetaan,

miten suomalaisen yhteiskunnan asenneilmapiiriä myönteisemmäksi koulua ja koulutuksen merkitystä kohtaan ja

mihin perustuu oletus siitä, että 200 miljoonan pysyvät lisämenot inkluusioon tekee siitä erityisluokkia toimivamman järjestelyn?

Helsingissä 14.12.2022 

Terhi Koulumies kok 

Suomen kielen osaamista on vaadittava kaikilta

Tänä vuonna Suomessa on havahduttu aseita kantavien ja väkivaltaa käyttävien nuorten tai nuorten aikuisten jengiytymiskehitykseen. Ilmiö on tullut aiemmin tutuksi Ruotsista, missä se on päässyt kehittymään pidempään. Ilmiössä on kyse aikuisista ihmisistä, joille on muodostunut vahvasti lainvastainen ja yhteiskuntaa halveksiva maailmankatsomus.

Jengiväkivaltaan on Suomessa kiire puuttua ja sen pahenemista on ehkäistävä ennalta. Ennaltaehkäisy tehdään kodeissa ja kouluissa, eikä rikosoikeudellisten keinojen piirissä.

Suomen tai ruotsin kielen oppiminen ja osaaminen on yksi keskeisimmistä keinoista torjua syrjäytymistä ja sitä kautta jengiytymistä. Kieli on ainoa keino päästä mukaan osaksi yhteiskuntaa sen täysivaltaisena jäsenenä. Jos ei opi kieltä, ei pärjää koulussa, jatkokoulutus on mahdotonta, töitä on vaikeaa saada eikä yhteiskunnan korkeisiin tehtäviin pysty hakemaan.

Tällaisessa tilanteessa jengi ja eläminen yhteiskunnan reunalla voi tuntua nuorelle ainoalta keinolta vaikuttaa omaan elämäänsä.

Olemme tehneet karhunpalveluksen niille lapsille ja nuorille, jotka on päästetty koululuokalta toiselle ilman riittävää luku- ja kirjoitustaitoa. Vaatimalla kaikilta kielen osaamista takaamme sen, että nuoret ovat koulunsa päättyessä varustettuja mahdollisimman tasa-arvoisin eväin. Meillä tulee olla tiukemmat raamit sille, mitä peruskoulunsa päättäneen nuoren tulee osata. Nykytilanteessa olemme, ehkä hyvää tarkoittaen, alentaneet rimaa vieraskielisiltä lapsilta tavalla, joka vaikuttaa negatiivisesti koko heidän tulevaisuuteensa.

Emme nykyään edellytä myöskään vanhemmilta riittävää kielen osaamista, vaan viestimme lukuisilla erilaisilla kielillä, antaen samalla sen mielikuvan ettei suomen tai ruotsin osaaminen ole tarpeen. Kun kotona ei saa apua koulunkäyntiin, on inhimillistä, että lapsi turhautuu eikä välttämättä jaksa enää opiskella. Kielitaidottomuus tekee kaikesta monin verroin vaikeampaa. Jos vielä vietetään aikaa vain omaa äidinkieltä puhuvien seurassa eikä arjessa käytetä suomen kieltä, voi lapsen olla todella vaikeaa oppia kieltä.

Kyse ei ole siitä, etteikö ihminen saisi arvostaa ja puhua omaa äidinkieltään. Päinvastoin, se on rikkaus ja sitä pitää vaalia! Kyse on siitä, että pärjätäkseen yhteiskunnan täysivaltaisena jäsenenä on yksinkertaisesti osattava siinä puhuttua kieltä. Kieli ei ole vain sanoja tai väline asioida pankissa tai kaupassa. Se on ovi koko kulttuuriin, sen tapoihin, historiaan ja yhteiskunnan rakenteisiin. Ilman kielitaitoa jää aina osittain yhteiskunnan ulkopuolelle ja paitsi epävirallisesta tiedosta, ystäväporukoista ja vaikutusmahdollisuuksista.

Meillä ei ole varaa antaa kenenkään syrjäytyä. On typeryyttä toistaa muiden maiden aiemmin tekemiä virheitä ja odottaa erilaista lopputulosta. Kaikki lapset on tärkeää pienestä pitäen ottaa osaksi suomalaista yhteiskuntaa.

Myös aikuisilta pitää odottaa kielen osaamista. Vanhemmat tulee vastuuttaa oman lapsensa kielen oppimisesta ja koulunkäynnin tukemisesta, yhteiskunnan pitää pystyä vaatimaan kaikilta täällä asuvilta samoja asioita.

Kirjoitus on julkaistu myös Verkkouutisten sivuilla.

Kirjallinen kysymys lasten oikeudesta yksityisyyteen

Jätin eduskunnalle kirjallisen kysymyksen koskien lasten yksityisyyttä ja sen toteutumista sosiaalisen median aikakaudella. Kirjallinen kysymys löytyy kokonaisuudessaan tästä artikkelista.

Kirjallinen kysymys lasten oikeudesta yksityisyyteen ja lainsäädännön ajantasaisuudesta

Sosiaalinen media on asettanut ihmisten yksityisyyden suojaamiselle erityisiä haasteita. Aikuisilla on erityinen velvollisuus suojella lapsia ja näin ollen myös heidän yksityisyyttään. Kuitenkin niin Suomessa kuin muuallakin maailmassa on syntynyt sukupolvi, jonka henkilökohtaisia tietoja ja valokuvia on jaettu laajalle yleisölle heti lapsen syntymästä asti. Aikuisen oikeus julkaista haluamaansa materiaalia ei saa mennä lapsen edun edelle, mutta lainsäädäntö ja vallitsevat käytännöt ovat tämän suhteen melko epäselviä. 

Pieni lapsi ei ole vielä kykenevä ymmärtämään sitä, miten laajalle nettiin leviävä materiaali voi yltää. Näin ollen pieni lapsi ei kykene myöskään antamaan suostumustaan siitä, haluaako hän, että häntä kuvataan ja kuvia jaetaan erilaisilla sosiaalisen median kanavilla. Kun lapsi on viimein sen ikäinen, että hän pystyy tekemään päätöksiä ja on ikänsä puolesta kykenevä myös itse käyttämään sosiaalisen median kanavia, voi hänen digitaalinen jalanjälkensä olla jo huomattavan suuri — etenkin, jos kuvia, videoita ja muuta henkilökohtaista tietoa on jaettu julkisilla tileillä, joilla on lukuisia katsojia tai seuraajia.

Aina lapsen selväsanaisia kieltoja ei oteta huomioon. Pahimmillaan sosiaalisessa mediassa on tuhansille ihmisille esillä videoita, joissa lapsi selvästi näyttää sanallisesti tai muuten, ettei halua olla kuvattavana, mutta vanhemmat tai muut aikuiset jatkavat kuvaamista silti. 

Vanhemmat eivät omista oikeutta lastensa yksityisyyteen. YK:n lastenoikeuksien sopimuksessa, jonka myös Suomi on ratifioinut, todetaan seuraavaa: ”Lasta koskevissa päätöksissä on aina ensisijaisesti harkittava lapsen etu.” Nolot kuvat ja videot voivat tuntua aikuisista hauskoilta, mutta lapsi kykenee tuntemaan häpeää, ja niillä voi olla ikävä vaikutus lapsen itsetuntoon. Viattomat ja tilanteessa hauskalta vaikuttavat videot ja muistot voivat muuttua hyvin negatiivisiksi, kun ne kiertävät nettiä vuosia ja kuka tahansa tuntematon voi ne löytää. Kerran nettiin jaettua ei saa sieltä pois, eikä jakaja voi myöskään hallita, mitä materiaalille tapahtuu.  

Videon ja kuvien ohella henkilökohtaisten tietojen jakaminen suurelle yleisölle voi johtaa lapsen turvallisuuden heikkenemiseen. Kuka tahansa voi käyttää näitä tietoja hyväksi ja pahimmillaan onnistua rakentamaan luottamuksen lapseen jopa rikollisia tavoitteita edistääkseen.

Yksittäiset tiedot eivät välttämättä johda tähän, mutta lapsista voi kertyä vuosien aikana valtava määrä dataa, joka päätyy suurelle yleisölle: koulusta, kodista, lapsen omasta huoneesta, lempivaatteista, leluista ja niin edelleen. Lapsi ei välttämättä ymmärrä, että hänestä ja hänen perheensä elämästä paljon tietävä aikuinen voi olla joku täysin tuntematon ja jopa vaarallisissa aikeissa.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Miten hallitus aikoo varmistaa, että jokaisen lapsen oikeus yksityisyyteen säilyy sosiaalisen median aikakaudella ja onko lainsäädäntömme aiheesta ajankohtainen, ja mikäli ei, mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä sen uudistamiseksi?

 Helsingissä 9.2.2021 

Terhi Koulumies kok

Kirjallinen kysymys vieraskielisten lasten suomen kielen oppimisesta

Jätin eduskunnalle kirjallisen kysymyksen siitä, miten hallitus aikoo varmistaa, että jokainen lapsi Suomessa oppii suomen kielen. Kysymys sivuaa myös vanhempien kielitaitoa, joka on aivan keskeisessä roolissa intergroitumisessa Suomeen.

Kirjallisen kysymyksen voi lukea kokonaisuudessaan tämän kirjoituksen alapuolelta.

Kirjallinen kysymys vieraskielisten lasten suomen kielen oppimisesta

Eduskunnan puhemiehelle

Maahanmuuttajataustaisten nuorten asema on herättänyt viime aikoina paljon keskustelua. Hyvä suomen kielen taito on yksi merkittävä tekijä yhteiskunnan aktiivisena osan toimimiseen. Kielitaito vaikuttaa paljon myös vieraskielisten lasten mahdollisuuksiin tuntea kuuluvansa suomalaiseen yhteiskuntaan.

 Maahanmuuttajataustaiset lapset ja perheet ovat etenkin pääkaupunkiseudulla keskittyneet tietyille alueille. Niinpä asuinpaikasta riippuen vieraskielisiä lapsia on paljon samoissa kouluissa ja samoilla luokilla. Tämä osaltaan hidastaa lasten suomen kielen oppimista, jos kieltä ei pääse käyttämään sitä äidinkielenään puhuvien lasten kanssa tarpeeksi usein. Jos koulupäivän jälkeenkin harrastustoiminnassa tai muutoin vapaa-ajalle vietetään aikaa ainoastaan muiden vieraskielisten lasten kanssa, ei suomen kielen kielitaito kehity. Jokainen kieliä koskaan opetellut ja opiskellut tietää, että kielitaidon edistämisen kannalta on ensiarvoisen tärkeää päästä käyttämään sitä tarpeeksi usein ja säännöllisesti.

Kouluissa, joissa on paljon vieraskielisiä lapsia, opetushenkilökunnan opetusaikaa kuluu paljon enemmän kielitaidon aiheuttamiin haasteisiin kuin opetukseen verrattuna kouluihin ja luokkiin, joissa on vähemmän vieraskielisiä lapsia ja nuoria. Vaikeudet suomen kielen kanssa voivat turhauttaa lapsen ja vievät iloa oppimisesta, jossa ei muuten välttämättä olisi mitään ongelmia. Haasteet kielen kanssa voivat kertautua ja heikentää yleisesti opiskelumotivaatiota, vaikka lapsella ei olisikaan itse opittavien aineiden sisältöön liittyviä vaikeuksia. Kielen osaamisella on vaikutus lapsen itsetuntoon ja käsitykseen hänen kyvystään oppia.

Lisäksi haasteita vieraskielisille lapsille voi aiheuttaa vanhempien puutteellinen kielitaito. Lapselle voi koitua kohtuuttomasti taakkaa oman koulutyönsä hoitamisesta, jos vanhemmat eivät ymmärrä koulusta tulevia viestejä eivätkä pysty seuraamaan lapsensa koulunkäyntiä suomen kieltä osaavien vanhempien tavoin. Vaikka jokaisella lapsella on tietynlainen vastuu omien koulutehtäviensä hoitamisesta, on vanhemmilla erittäin tärkeä rooli lastensa opiskelun tukemisessa ja he ovat viimekädessä vastuussa siitä, että lapsi hoitaa koulutyönsä.

Myös erilaisiin käytöshäiriöihin tai vaikkapa lapseen kohdistuvaan kiusaamiseen tulee voida puuttua heti ja tämän vuoksi on äärettömän tärkeää, että vanhemmat ymmärtävät koulusta tulevat viestit ja pystyvät kommunikoimaan opetushenkilökunnan kanssa erilaissa ongelmatilanteissa. Vaikka koulussa ei olisikaan ongelmia ja koulutyö sujuisi hyvin, on lapselle helpottavaa, kun hän voi luottaa vanhempiensa olevan tietoisia hänen koulunsa arjessa tapahtuvista asioista.

Maahanmuuttajataustaiset lapset voivat joutua toimimaan perheissään vanhempiensa tulkkina esimerkiksi virallisten lomakkeiden kääntämisessä ja täyttämisessä, mikäli vanhempien kielitaito ei riitä näiden asioiden hoitamiseen. Pahimmillaan lapsi voi joutua vastuuseen esimerkiksi perheen raha-asioista. Tällainen on omiaan lisäämään lasten stressiä ja henkistä kuormitusta ja asettaa vieraskieliset lapset eriarvoiseen asemaan suomenkielisiin lapsiin nähden. Lapsia tulisi suojella eikä heidän tulisi joutua ottamaan vastuuta aikuisten auttamisesta virallisissa asioissa.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Miten hallitus varmistaa, että vieraskieliset lapset oppivat suomen kielen koulussa pärjäämisen edellyttämälle tasolle? Miten vieraskielisiä lapsia ja heidän vanhempiaan tuetaan käyttämään ja oppimaan suomea myös koulun ulkopuolella? Miten hallitus aikoo toimia ehkäistäkseen vieraskielisten lasten kuormitusta, jota aikuisten virallisten asiakirjojen yms. tulkkauksesta mahdollisesti aiheutuu? Miten hallitus varmistaa, että jokaisen koululaisen vanhemmat osaavat suomen kieltä riittävän hyvin voidakseen huolehtia lastensa koulunkäynnistä ja toimiakseen yhteistyössä koulun kanssa?

Helsingissä 8.12.2020

­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­­_______________________________

Terhi Koulumies kok

Loppu koulukiusaamiselle

MLL:n ja Vaasan yliopiston toteuttama ja Kunnallisalan kehittämissäätiön rahoittama Pelastakaa koulukiusattu -tutkimuksen mukaan Suomen peruskouluissa toistuvan kiusaamisen kohteiksi joutuu keskimäärin 6–10 prosenttia oppilaista päivittäin. Suomalainen oikeusjärjestelmä ja koulujen kyky puuttua ongelmiin on koulukiusaamisen kohdalla puutteellista.

Keskimääräistä yleisemmin viikoittaista kiusaamista kokevat kouluterveyskyselyn mukaan nuoret, joiden äidin koulutustaso on enintään perusaste, jotka ovat ulkomaalaistaustaisia, joilla on jokin fyysinen tai kognitiivinen toimintarajoite ja jotka on sijoitettu kodin ulkopuolelle. Tulosten mukaan vaikuttaa siltä, että fyysinen väkivalta koulukiusaamisen muotona on jopa hieman kasvussa, myös esimerkiksi rahaa tai tavaraa varastetaan tulosten mukaan aiempaa useammin.

Vakavimmissa tilanteissa pitäisi puhua koulukiusaamisen sijasta kouluväkivallasta. Kiusaaminen on rikollista toimintaa, kun se täyttää lainsäädännössä rikokselle asetetut tunnusmerkit. Kiusaamiseen voidaan soveltaa mm. kunnianloukkaukseen, laittomaan uhkaukseen, lievään pahoinpitelyyn ja pahoinpitelyyn liittyviä lainpykäliä. Myös kiusaajan rikoskumppanina, avunantajana ja yllyttäjänä toimiminen ovat lain mukaan rangaistavia tekoja. Lisäksi ”koulu”-liite sanassa on myös harhaanjohtava, sillä kiusaaminen voi tapahtua myös esimerkiksi koulumatkoilla tai muuten koulutilojen ulkopuolella.

Koulussa kiusatuksi tulleet oppilaat kertovat, että aikuiset eivät aina ole puuttuneet kiusaamiseen. Opettajat tarvitsisivat lisää keinoja kiusaamisen havaitsemiseen ja kiusaamisen ehkäiseminen vaatii pitkäjänteistä työtä ja yhteistyötä koulun, kouluterveydenhuollon ja kodin välillä. Myös muut oppilaat voivat saada kiusaamisen loppumaan. Kun pieni, mutta arvostettu ryhmä oppilaita siirtyy kiusatun puolelle, on mahdollista, että muutkin avaavat silmänsä.

Erään koulukiusatun lapsen isä soitti minulle ja kertoi, että hänen kokemuksensa mukaan koulukiusaamisesta kannattaa tehdä rikosilmoitus, sillä vain poliisien juttutuokio kiusaajien kanssa oli saanut kiusaamisen loppumaan. Lisäksi hän kiinnitti huomiota siihen, että KiVa koulu-ohjelman portaat puuttumiselle ovat liian moninaiset ja lievät ja että jämäkämpiin toimiin pitäisi ryhtyä jo aikaisemmassa vaiheessa. Hän toivoi myös, että kiusaajan vanhemmat pitäisi voida velvoittaa osallistumaan koulun palaveriin kiusaamisesta, he eivät välttämättä saavu niihin paikalle ollenkaan. Lopuksi hän toivoi, että olisi mahdollisuus erottaa kiusaaja koulusta rehtorin päätöksellä edes määräajaksi, kuten vaikka kahdeksi kuukaudeksi.

Nykyiset kurinpitotoimet erittäin raaoissa kiusaamistapauksissa ovatkin riittämättömiä tekijän kannalta, eivätkä ne korjaa uhrille aiheutunutta vahinkoa tai anna uhrille riittävää suojaa. Äärimmäisissä tilanteissa, joissa ainoaksi toimivaksi ratkaisuksi on nähty siirtää oppilas toiseen kouluun, on lähtijä yleensä ollut uhri. Se asettaa jo ennestään vaikeassa asemassa olevan uhrin kohtuuttomaan tilanteeseen, kun hän joutuu siirtymään täysin uuteen sosiaaliseen ympäristöön. Olisi oikeudenmukaisempaa, että koulua joutuisi vaihtamaan kiusaaja. Se antaisi niin uhrille kuin koko yhteisölle oikeanlaisen signaalin ihmisarvon kunnioittamisesta ja sosiaalisesta kanssakäymisestä.

Selvitettäessä ratkaisua siihen, kumman osapuolista on tarpeen vaihtaa koulua, pitää tavoitteena olla uhrin paluu mahdollisimman normaaliin arkeen. Pitää huomioida ja painottaa uhrin toive joko jäädä nykyiseen kouluun tai siirtyä uuteen kouluun, ja sen toiveen tulee olla pohjana korjaaville toimenpiteille. Lähtökohtaisesti, jos katsotaan, että koulunvaihto on ratkaisu, pitäisi koulunvaihtajan olla kiusaaja.

Niinpä tein eduskunnassa toimenpidealoitteen siitä, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin lainsäädännön korjaamiseksi siten, että oppilaan opetuksen järjestämispaikkaa voidaan perustellusta opetuksen järjestämiseen liittyvästä syystä vaihtaa, jotta hänen toiselle koulun oppilaalle aiheuttamansa merkittävä ruumiillinen tai henkinen vahinko saadaan loppumaan. Oppilaalle ja hänen vanhemmilleen on varattava tilaisuus tulla asiassa kuulluksi ja mahdollisesta uuden koulupaikan määräämisestä on ilmoitettava kunnan sosiaalihuollon viranomaisille.

Kirjoitus on alunperin julkaistu Iltalehden blogissani.

Päihde- ja mielenterveysongelmista kärsivien perheiden lapset tarvitsevat apua

20.11. vietetään kansainvälistä lasten oikeuksien päivää. Jokaisella lapsella on oikeus olla lapsi ja viettää turvallinen lapsuus turvallisten aikuisten kanssa. Joskus lapsuus kuitenkin loppuu liian aikaisin, kun lapsi joutuu ottamaan ikätasoonsa nähden liikaa vastuuta – pahimmillaan jopa huolehtimaan yksin perheestään. Yksi mahdollinen syy tällaiseen on vanhempien mielenterveys- tai päihdeongelma.

Mielenterveysomaisten keskusliitto FinFamin mukaan joka neljäs lapsi elää perheessä, jossa vanhempi kärsii hoitoa vaativasta mielenterveys- tai päihdeongelmasta. Tällaisissa perheissä lapsista tulee usein vanhempiensa jaksamisesta ja perheen asioista huolehtivia ”pikkuaikuisia”, joiden omat tarpeet jäävät huomiotta. Lapsi voi kokea perheen tilanteesta voimakasta häpeää ja haluaa usein peitellä kodin ongelmia viimeiseen saakka. Tämä voi entisestään lisätä lapsen riskiä sairastua itse mielenterveyden ongelmiin: mielenterveysongelmista kärsivien lapsiomaiset sairastuvat yhä nuorempana. Mielenterveysongelmat siirtyvätkin usein sukupolvelta toiselle ja vanhempien mielenterveysongelmat lisäävät riskiä sairastumiseen ja syrjäytymiseen myös heidän lastensa aikuisiällä.

Kun aikuinen saa tarvitsemaansa apua, olisi tärkeää, että koko perhettä hoidettaisiin yhdessä. Jos sairastuneen perheessä on lapsia, tulisi heidät erityisesti huomioida ja kartoittaa heidän avuntarpeensa. Lapsille on myös tärkeää kertoa avoimesti – heidän oman kehitystasonsa mukaisesti – mistä on kysymys: sairaudessa ei ole mitään hävettävää ja vanhempi on nyt avun piirissä. Omien tunteiden tunnistaminen ja sanoittaminen on joskus vaikeaa jopa aikuisille, saati sitten pienille lapsille. Sairastuneiden perheiden lasten on tärkeää saada apua omien tunteidensa tunnistamiseen ja niistä puhumiseen.

Sairastuneiden perheiden lapsilta ei saa sulkea silmiä, vaikka he eivät osaisi tai haluaisi itse pyytää apua. Lapsi ei myöskään aina oirehdi tavalla, joka olisi helppo huomata. Välillä huoli vanhempien jaksamisesta piilotetaan hyvään koulumenestykseen ja pärjäämiseen, niin ettei kukaan vain puuttuisi tilanteeseen, vaikka todellisuudessa lapsi kaipaisikin aikuisten huomaavan hänen hätänsä. Siksi on tärkeää, että lapset kohdataan aidosti ja heille annetaan mahdollisuus puhua tunteistaan turvalliselle aikuiselle. Lapsiomaisen ei saa antaa muuttua näkymättömäksi, vaan häneltä tulee jaksaa kerta toisensa jälkeen kysyä ”Miten menee?”, kunnes lapsi uskaltaa antaa rehellisen vastauksen.

Jokainen aikuinen voi kantaa huolta ja vastuuta ympärillä olevista lapsista.

Lapsella on oikeus olla lapsi ja meidän aikuisten on tämä turvattava. Lapset ja heidän tukemisensa tulee ottaa kiinteäksi osaksi mielenterveysongelmaisten vanhempien paranemisprosessia. Kun vanhempi saa apua, eivät lapsen kokemat traumat katoa, vaan toipuminen voi vastaa alkaa. Varmistetaan, että jokainen lapsi saa tähän toipumiseen tarvitsemansa tuen – ei siirretä mielenterveyden ongelmia seuraaville sukupolville.

Kansainvälinen tyttöjen päivä

Perjantaina 11.10. vietetään Kansainvälistä tyttöjen päivää. Vaikka tasa-arvon eteen on Suomessa ja maailmalla tehty töitä, on hyvä pysähtyä miettimään ongelmia, joita tytöt jokapäiväisessä elämässään kohtaavat.

Syyskuussa 2019 julkaistu THL:n kouluterveyskysely 8.9.-luokkalaisten terveydentilasta paljasti huolestuttavia tietoja tyttöjen jaksamisesta koulussa ja arjessa. Tytöt kokevat ahdistusta ja uupumusta koulussa pärjäämisestä ja sitä myöten tulevaisuuden jatko-opiskelumahdollisuuksista. He murehtivat ilmastonmuutosta ja kantavat huolta myös perheensä jaksamisesta ja taloudellisesta tilanteesta. Lisäksi tytöt kertoivat kohdanneensa poikia enemmän sekä henkistä, että fyysistä väkivaltaa.

Onko kyseessä nuorten tyttöjen parempi kyky analysoida itseään ja tunnistaa erilaisia tunnetiloja itsestään vai voiko ilmiö selittyä jollain muulla? Ainakin kulttuurimme vaatimuksen tyttöjä kohtaan tuntuvat kovilta. Tyttöjen oletetaan olevan hiljaisia, kilttejä ja huolehtivaisia, kun taas poikia kannustetaan enemmän kokeilemaan, haastamaan ja ylittämään itsensä. Kouluterveyskyselynkin mukaan tytöt kantavat todennäköisemmin vastuuta myös toisesta perheenjäsenestään.

Lokakuussa julkaistiin Peking +25-kansalaisjärjestöraportti, Suomi sai siinä huomautuksen epäkohdista liittyen naisten köyhyyteen, naisiin kohdistuvaan väkivaltaan ja palkkaepätasa-arvoon. Naiset jakavat myös perheessä suuremman hoivavastuun.

Kuinka paljon tähän on vaikutusta sillä, miten kasvatamme ja kohtelemme naisia heidän ollessaan lapsia ja nuoria? Yhteiskunta yhä edelleen kannustaa tyttöjä tietyille, usein matalapalkkaisemmille aloille. Naiset kasvavat myös jo nuoresta lähtien kantamaan suuremman vastuun lapsiperhearjen pyörittämisestä. Tasa-arvon puute perheiden sisäisissä arjen vastuissa on nyt alkanut näkyä jopa matalampana syntyvyytenä.

Ainakin osa naisten aikuisena kohtaamista tasa-arvo-ongelmista alkaa siis jo lapsesta opituista asenteista ja kasvatuksesta. Naisia ei tulla näkemään ratkaisevasti enemmän johtotehtävissä tai poliittisessa eliitissä, eivätkä kodin ilmaiset, eläkettä kerryttämättömät työt jakaudu tasaisemmin pelkästään kiintiöitä lisäämällä. Poliittisilla päätöksillä voidaan ehkä nykyhetkessä korjata tasa-arvo-ongelmia, mutta tarvitsemme myös asennemuutosta.

Jotta tytöt rohkaistuvat tavoittelemaan unelmiaan ja vaatimaan tasa-arvoista kohtelua, siihen pitää antaa lapsesta saakka opittua mallia ja rohkaisua. Naispresidentin valinta oli yksi tärkeä askel, mutta tarvitsemme vielä paljon lisää hyviä roolimalleja. Tämän päivän tytöistä kasvaa huomispäivän naisia – ja on meidän kaikkien yhteinen vastuu, millaisen paikan he tässä yhteiskunnassa uskaltavat ottaa. Pidetään mielessä, että ”kiltti tyttö”-kommentti ei ole kehu. Kannustetaan sen sijaan tyttöjä näkymään ja kuulumaan!

Toimenpidealoite: Loppu koulukiusaamiselle

MLL:n ja Vaasan yliopiston toteuttama ja Kunnallisalan kehittämissäätiön rahoittama Pelastakaa koulukiusattu -tutkimuksen mukaan Suomen peruskouluissa toistuvan kiusaamisen kohteiksi joutuu keskimäärin 6–10 prosenttia oppilaista päivittäin. Suomalainen oikeusjärjestelmä ja koulujen kyky puuttua ongelmiin on koulukiusaamisen kohdalla puutteellista.

Keskimääräistä yleisemmin viikoittaista kiusaamista kokevat kouluterveyskyselyn mukaan nuoret, joiden äidin koulutustaso on enintään perusaste, jotka ovat ulkomaalaistaustaisia, joilla on jokin fyysinen tai kognitiivinen toimintarajoite ja jotka on sijoitettu kodin ulkopuolelle. Tulosten mukaan vaikuttaa siltä, että fyysinen väkivalta koulukiusaamisen muotona on jopa hieman kasvussa, myös esimerkiksi rahaa tai tavaraa varastetaan tulosten mukaan aiempaa useammin.

Vakavimmissa tilanteissa pitäisi puhua koulukiusaamisen sijasta kouluväkivallasta. Kiusaaminen on rikollista toimintaa, kun se täyttää lainsäädännössä rikokselle asetetut tunnusmerkit. Kiusaamiseen voidaan soveltaa mm. kunnianloukkaukseen, laittomaan uhkaukseen, lievään pahoinpitelyyn ja pahoinpitelyyn liittyviä lainpykäliä. Myös kiusaajan rikoskumppanina, avunantajana ja yllyttäjänä toimiminen ovat lain mukaan rangaistavia tekoja. Lisäksi ”koulu”-liite sanassa on myös harhaanjohtava, sillä kiusaaminen voi tapahtua myös esimerkiksi koulumatkoilla tai muuten koulutilojen ulkopuolella.

Koulussa kiusatuksi tulleet oppilaat kertovat, että aikuiset eivät aina ole puuttuneet kiusaamiseen. Opettajat tarvitsisivat lisää keinoja kiusaamisen havaitsemiseen ja kiusaamisen ehkäiseminen vaatii pitkäjänteistä työtä ja yhteistyötä koulun, kouluterveydenhuollon ja kodin välillä. Myös muut oppilaat voivat saada kiusaamisen loppumaan. Kun pieni, mutta arvostettu ryhmä oppilaita siirtyy kiusatun puolelle, on mahdollista, että muutkin avaavat silmänsä.

Erään koulukiusatun lapsen isä soitti minulle ja kertoi, että hänen kokemuksensa mukaan koulukiusaamisesta kannattaa tehdä rikosilmoitus, sillä vain poliisien juttutuokio kiusaajien kanssa oli saanut kiusaamisen loppumaan. Lisäksi hän kiinnitti huomiota siihen, että KiVa koulu-ohjelman portaat puuttumiselle ovat liian moninaiset ja lievät ja että jämäkämpiin toimiin pitäisi ryhtyä jo aikaisemmassa vaiheessa. Hän toivoi myös, että kiusaajan vanhemmat pitäisi voida velvoittaa osallistumaan koulun palaveriin kiusaamisesta, he eivät välttämättä saavu niihin paikalle ollenkaan. Lopuksi hän toivoi, että olisi mahdollisuus erottaa kiusaaja koulusta rehtorin päätöksellä edes määräajaksi, kuten vaikka kahdeksi kuukaudeksi.

Nykyiset kurinpitotoimet erittäin raaoissa kiusaamistapauksissa ovatkin riittämättömiä tekijän kannalta, eivätkä ne korjaa uhrille aiheutunutta vahinkoa tai anna uhrille riittävää suojaa. Äärimmäisissä tilanteissa, joissa ainoaksi toimivaksi ratkaisuksi on nähty siirtää oppilas toiseen kouluun, on lähtijä yleensä ollut uhri. Se asettaa jo ennestään vaikeassa asemassa olevan uhrin kohtuuttomaan tilanteeseen, kun hän joutuu siirtymään täysin uuteen sosiaaliseen ympäristöön. Olisi oikeudenmukaisempaa, että koulua joutuisi vaihtamaan kiusaaja. Se antaisi niin uhrille kuin koko yhteisölle oikeanlaisen signaalin ihmisarvon kunnioittamisesta ja sosiaalisesta kanssakäymisestä.

Selvitettäessä ratkaisua siihen, kumman osapuolista on tarpeen vaihtaa koulua, pitää tavoitteena olla uhrin paluu mahdollisimman normaaliin arkeen. Pitää huomioida ja painottaa uhrin toive joko jäädä nykyiseen kouluun tai siirtyä uuteen kouluun, ja sen toiveen tulee olla pohjana korjaaville toimenpiteille. Lähtökohtaisesti, jos katsotaan, että koulunvaihto on ratkaisu, pitäisi koulunvaihtajan olla kiusaaja.

Niinpä tein eduskunnassa toimenpidealoitteen siitä, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin lainsäädännön korjaamiseksi siten, että oppilaan opetuksen järjestämispaikkaa voidaan perustellusta opetuksen järjestämiseen liittyvästä syystä vaihtaa, jotta hänen toiselle koulun oppilaalle aiheuttamansa merkittävä ruumiillinen tai henkinen vahinko saadaan loppumaan. Oppilaalle ja hänen vanhemmilleen on varattava tilaisuus tulla asiassa kuulluksi ja mahdollisesta uuden koulupaikan määräämisestä on ilmoitettava kunnan sosiaalihuollon viranomaisille.