Toimenpidealoite: lisää viherrakentamista Suomeen

Jätin eduskunnalle juuri toimenpidealoittamiseen viherrakentamisen lisäämiseksi ja edistämiseksi Suomessa. Alla jättämäni aloitteen sisältö:

Eduskunnalle

Viherrakentaminen on keino parantaa kaupunkilaisten viihtyisyyttä, terveyttä ja hidastaa ilmastonmuutosta. Kasvillisuuden lisäämisellä kaupungissa on lukuisia eri hyötyjä ja siksi sitä pitäisi edistää entistä voimakkaammin.

Puiden istuttaminen on jopa aiemmin tiedettyä tehokkaampi keino hiilidioksidin poistamiseen ilmakehästä. Puiden ohella hiilinieluna toimivat muutkin kasvit, koska ne yhteyttävät ja tuottavat happea. Meidän pitäisikin lisätä kasvillisuutta kaikkialla, myös kaupungeissa.

Kaikille kaupunkilaiselle ei välttämättä tarjoudu helppoja mahdollisuuksia päästä metsään ja luontoon. Viherrakentamisella luontoa voitaisiin tuoda entistä enemmän osaksi myös kaupunkilaisten arkea. Mitä lähempänä viheralueet ovat ihmisten koteja, sitä enemmän niillä vieraillaan. Tutkimusten mukaan jo noin 300 metrin päässä asuminen vähentää viheralueella käymistä.  Kuitenkin kasvillisuuden lähellä olo on erittäin hyväksi terveydelle vähentäen esimerkiksi stressiä ja alentaen verenpainetta. Lisäksi kasvillisuus ja viherrakentaminen on omiaan vähentämään melua.

Kasvillisuus myös sitoo sateiden ja sulamisen synnyttämää hulevettä ja vähentää keväisen katupölyn määrää.  Istutukset ja monipuoliset viheralueet luovat lisäksi elinympäristöjä erilaisille hyönteisille – esimerkiksi äärimmäisen tärkeille pölyttäjille – ja monipuolistavat muutoinkin kaupunkien ekosysteemiä.

Viherrakentamisella on siis valtavasti erilaisia hyötyjä. Kaupungistuminen on alati kasvava trendi ja sen aiheuttamia haittoja voidaan tehokkaasti kompensoida panostamalla edelleen kaupunkien viherrakentamiseen.

Edellä olevan perusteella ehdotan

että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin viherrakentamisen edistämiseksi suomalaisissa kaupungeissa.

Mitä parkkipaikan pitäisi maksaa?

Töölönkadulla vuosi sitten valmistuneeseen autojen parkkihalliin ei ole tullut tarpeeksi asiakaita ja se kumisee tyhjyyttään. Alueen asukas kirjoitti Helsingin Sanomien mielipidepalstalla, että yksityinen halliyrittäjä P-Töölö perii pysäköintiluvasta liian kallista kuukausimaksua. Halli tarjoaa sekä lyhytaikaista pysäköintiä että pitkäaikaista pysäköintiä 250-295 euron kuukausihintaan.

Vertailuna voi todeta että kaupungin myöntämät asukaspysäköintiluvat maksavat kantakaupungissa tänä vuonna 28 euroa kuukaudessa ja ensi vuonna 30 euroa. Kauempana keskustasta eli esimerkiksi Munkinseudulla ja Lauttasaaressa hinta on 14 euroa ja ensi vuonna 15 euroa kuukaudessa. Hintaero on siis todellakin huima.

Toisaalta kaupungin asukaspysäköintitunnuksen ostaminen ei tarkoita sitä, että kadulta löytyisi autolle parkkipaikka. Päinvastoin on erittäin mahdollista, että ei löydy, sillä kaupunki myy enemmän pysäköintitunnuksia kuin mitä kadunvarressa on parkitilaa. Parkkihalli takaa asiakkaalleen aina varman pysäköintimahdollisuuden.

Parkkipaikkoja on myös yksittäisten taloyhtiöiden hallussa. Yksittäisiä autotalleja on Oikotiellä vuokrattavana kaikille halukkaille noin 200 euron kuukausihintaa vastaan Töölössä. Taloyhtiöiden asukkailleen tarjoamat tallipaikat ovat yleensä merkittävästi halvempia. Varsinkin pihoilla sijaitsevia ulkoparkkipaikkoja saa Helsingissä vuokrattua jopa asukaspysäköintitunnuksen hintaan.

Mikä näistä erilaisista pysäköintimahdollisuuksista on siis hinnoiteltu väärin ja mikä hinta on oikealla tasolla? Kysymys ei ole helppo. Itse uskon markkinatalouteen ja siihen, että oikea hinta saadaan markkinoilla kysynnän ja tarjonnan kohdatessa. Hinta, jolla parkkipaikka menee kaupaksi, ja jolla se halutaan myydä tai vuokrata, on se oikea hinta.

Jos parkkihallin perimä hinta parkkipaikoistaan on liian korkea, asiakkaat eivät ole halukkaita maksamaan palvelusta. Jos taas kaupungin asukaspysäköintitunnuksen ostaa useampi ihminen kuin paikkoja on edes saatavilla, sen hinta on tämän logiikan mukaan liian alhainen. Varsinkin taloyhtiöt perivät tämän logiikan mukaan aivan liian alhaisia hintoja pysäköintioikeudesta talonsa pihalla ja autotalleissa, sillä usein taloyhtiöissä on pitkä jono parkkipaikkojen saamiseksi.

Taloyhtiöiden osakkaat voivat kuitenkin melko helposti itse vaikuttaa näihin taloyhtiönsä perimiin maksuihin yhtiökokouksessa. Kaupungin toiminta ei ole markkinaehtoista, vaan keskitettyä suunnittelua. Kaupunkiympäristövirastossa ei ole tällä hetkellä käynnissä valmistelua asukaspysäköintimaksujen korottamiseksi, mutta jossain vaiheessa siihen ollaan kuulemma ryhtymässä.

On selvää, että Helsingissä pitää voida ajaa myös autolla. Vaikka pääkaupungin julkinen liikenne on hyvää muihin kuntiin verrattuna, niin kyllä monet helsinkiläisetkin tarvitsevat autoa esimerkiksi työmatkoihinsa, mökkireissuille ja harrastuksiin kulkemiseen. Ei ole realistista ajatella, että yksityisautoilijat häädettäisiin pois edes kaupungin keskustasta. Esimerkiksi taannoinen idealistinen kokeilu autottomasta asuintalosta Kalasatamassa ei toteutunut, kun ilman parkkipaikkoja rakennetun kerrostalon asukkailla oli silti autot ja he vain pysäköivät niitä luvattomiin paikkoihin.

Autopaikkoja siis tarvitaan, mutta ne on hinnoiteltava oikein. Lupia pitäisi myös olla vain sen verran kuin paikkojakin on. Rakennusvirastossa ideoitiin aikoinaan jonkinlaista asukaspysäköintipörssiä, jossa pysäköintilupia voisi ostaa ja myydä reaaliaikaisesti, mutta sen toteuttaminen todettiin kuitenkin liian haastavaksi käytännössä. Jokin vastaava markkinaehtoisempi hinnoittelumalli olisi joka tapauksessa parempi kuin nykyinen.

Lisää viherrakentamista Helsingin katukuvaan

Tein kaupunginvaltuustossa aloitteen, että Helsinki lisäisi kasvillisuuden määrää katujen varrella yhteistyössä muiden toimijoiden, kuten yritysten ja järjestöjen, kanssa. On tutkittu, että puiden istuttaminen on eräs tehokkaimmista keinoista torjua ilmastonmuutosta. Viheralueet lisäävät myös ihmisten viihtyvyyttä kaupunkioloissa ja vähentävät katupölyn määrää. Kukkaistutukset tuovat lisäksi elinmahdollisuuksia hyönteisille ja monipuolistavat kaupungin ekosysteemiä.

Helsingin katukasvillisuuden lisäämisen voisi toteuttaa kannustamalla taloyhtiöitä ja muita rakennuksia lisäämään julkisivuihinsa viherelementtejä esimerkiksi Lontoon mallin mukaan. Kivijalkakauppoja voisi kannustaa sijoittamaan liikkeen sisäänkäynnin viereen kukkaistutuslaatikon. Kaupunki voisi selvittää mahdollisuudet lisätä jalkakäytäville viherrakennelmia, istuttaa kaupunkiin lisää puita esimerkiksi yhteistyössä yritysten ja hyväntekeväisyysjärjestöjen kanssa ja muuttaa paikoittain nurmikkopeitteitä kukkiviksi luonnonkasviniityiksi.

Lontoon kaupunki uutisoi syyskuussa lahjoittavansa asukkaille maksutta viherkasvien istutussettejä yhdessä hyväntekeväisyystyötä tekevien yritysten kanssa. Tavoitteena on, että lontoolaiset istuttaisivat kaupunkiin enemmän viherkasveja ja kukkia ja auttaisivat tekemään Lontoosta vehreämmän asuinympäristön. Istutussetit pitävät sisällään istutuspurkin ja kasvin, joka soveltuu kasvamaan esimerkiksi ikkunalaatikossa tai ovensuussa.

Lontoo tiedotti myös lisäävänsä kaupunkiin jopa 95 000 uutta puuta tänä syksynä tavoitteena luoda kaupungille asema ”kansallispuistokaupunkina”. Sen tiimoilta hyväntekeväisyysorganisaatio lahjoittaa kymmeniä tuhansia puuntaimia paikallisten yhteisöjen ja esimerkiksi koulujen istutettavaksi. Syksyllä järjestetään myös ”istuta puu”- teemaviikon tapahtumia.

Puiden istuttaminen on keskeisessä asemassa myös Baker Streetin kaupunginosan ”katuarboretumissa”. Kaupunginosahanke sisältää puiden ohella myös muunlaista viherrakentamista, kuten pensaiden ja pikkukasvien lisäämistä katukuvaan. Kukkaruukut ovenpielissä ja ikkunoiden alla tuovat kasvillisuutta katutiloihin, joissa puut eivät mahdu kasvamaan. Rakennusten julkisivuihin toteutetaan viherseiniä julkisivusta irti rakennettavan kehikon varassa kiipeävillä köynnöskasveilla.

Pienet viheristutukset ympäri kaupunkia torjuvat ilmastonmuutosta, vähentävät katupölyä ja lisäävät viihtyisyyttä. Kasvit monipuolistavat myös kaupungin ekosysteemiä ja tarjoavat elinympäristöjä perhosille ja muille hyönteisille. Helsinki on jo nyt vehreä kaupunki, mutta voisimme olla sitä vieläkin enemmän. Helsingin kannattaisi lisätä viherrakentamista ja kukkaloistoa varsinkin alueilla, joilla katupölyn määrä on suuri.

Lakialoite: Kaupungin vuokra-asuntoja ei pitäisi siirtää sukulaisille

Jätin eduskunnassa lakialoitteen, joka estäisi kaupungin vuokra-asuntojen luovuttamista sukulaisille. Asunnot ovat verovaroin tuettuja ja on tärkeää, että asumisen tuki kohdistetaan sitä tarvitseville oikeudenmukaisemmin.

ARA-vuokra-asunnot on rakennettu valtion tuella ja ne on tarkoitettu vähävaraisimmille ja pienituloisimmille ihmisille. Niihin on valittava asukkaiksi säännösten mukaan ensisijaisesti kiireellisimmässä asunnontarpeessa olevat, vähävaraisimmat ja pienituloisimmat hakijat. Asukkaiden valinta perustuu sosiaaliseen tarkoituksenmukaisuuteen ja taloudelliseen tarpeeseen.

Tällä hetkellä laki mahdollistaa kuitenkin sen, että päävuokralainen siirtää vuokra-asuntonsa vuokraoikeuden ilman erillistä lupaa vuokranantajalta. Vuokraoikeuden voi siirtää puolisolle, vanhemmilleen tai perheeseen kuuluvalle lapselle.

Kun vuokraoikeuden omaava asukas muuttaa pois, hänen sukulaisensa asunnontarve pitäisi arvioida kaupungin asuntotoimistossa, niinhän muidenkin asunnonhakijoiden kohdalla tapahtuu. Se asettaisi kaikki kaupungin asunnon hakijat keskenään tasaveroiseen asemaan.

Nykyään ainoastaan asunnonhakijat käyvät läpi tarveharkinnan ja heidän tulo- ja varallisuustasonsa selvitetään. Jos vuokraoikeuden haltija siirtää vuokraoikeuden lähisukulaiselleen, näitä ei tarkasteta uudelta vuokraoikeuden haltijalta.

Nyt veronmaksajien tukemat asunnot voivat siis päätyä henkilöille, joilla olisi varaa asua myös vapailla asuntomarkkinoilla tai jopa hankkia omistusasunto. Hyvätuloinen henkilö voi asua kaupungin vuokra-asunnossa samaan aikaan, kun paljon pienituloisempi asunnonhakija odottaa jonossa. Se ei ole oikein.

Asuminen Helsingissä on nykyään liian kallista varsinkin pienipalkkaista työtä tekeville. Juuri pienituloisille tällaiset vuokra-asunnot voivat olla lähes ainoa vaihtoehto. Esimerkiksi Helsingissä on monella alalla työvoimapulaa, mutta halukkaat työntekijät eivät pysty muuttamaan kaupunkiin asumisen kalleuden takia.

Vuoden 2018 aikana asuntohakemusten määrä Helsingin kaupunginasunnoille on kasvanut yli 10’000 vuotuisella hakemuksella edellisvuosiin verrattuna. Hekan asuntoja uusille hakijoille välitetään vuosittain n. 2000 – 3000. Vuokraoikeuden siirtoja sukulaisille tapahtuu n. 200-250. Helsingissä kaupungin vuokra-asuntoja ei voi jonottaa, vaan asunnot jaetaan asuntotoimiston virkailijoiden tekemän tarveharkinnan ja arvion mukaan.

Kadulla ei olekaan pakko käyttää suojatietä?

Olen saanut kyselyä Meilahdessa Tullinpuomin kohdalla menevän, aiemmin pysäkin luona olleen suojatien poistumisesta. Kun esimerkiksi munkkivuorelainen matkustaa bussilla 58 ja haluaa vaihtaa nelosen raitiovaunuun, tai munkkiniemeläinen haluaa vaihtaa nelosesta toiseen ratikkaan, niin vilkasliikenteisen kadun ylittämisessä on ongelmia.

Liikennemäärät välillä Topeliuksenkatu-Mannerheimintie ovat 19 000 ajoneuvoa vuorokaudessa eli lyhyt katuosuus on ruuhkainen. Töölöntullin suojatien kohdalla oli sattunut ennen muutosta kolme liikenneonnettomuutta, joissa osallisena oli jalankulkija. Näistä kaksi johti jalankulkijan loukkaantumiseen. Lisäksi kohdassa on sattunut useita peräänajoja.

Selvitin Tullinpuomin suojatieasiaa kaupunkisuunnitteluvirastosta ja kysyin, onko suojatietä mahdollista saada takaisin. Sain vastauksen, jonka mukaan kaupunki on saanut jonkin verran muiltakin palautetta Tukholmankadun suojatiejärjestelyistä remontin jälkeen. Liikennesuunnittelijat ovat myös käyneet paikan päällä myös katsomassa tilannetta.

Helsingissä on kuulemma lukuisia olemassa olevia valo-ohjaamattomia suojateitä 2+2 -kaistaisilla vilkkailla pääkaduilla, kuten Mannerheimintiellä. Jalankulkijoiden on sujuvampaa päästä kadun yli, jos suojateitä on tiheämmin. Valo-ohjaamattomiin suojateihin liittyy myös riskejä. Kaupunkisuunnittelulautakunnassa on nyt käsitelty aihetta suojateiden suunnitteluperiaatteiden muodossa. Suunnittelun lähtökohtana on toimivat jalankulkuyhteydet, mutta sellaisia järjestelyitä, joissa riskit onnettomuuksille muodostuvat liian suuriksi, pyritään kuulemma välttämään.

Virasto huomauttaa, että suojatie on sanana vähän harhaan johtava niissä tapauksessa, joissa suojatie-merkintää käytetään siten, ettei oikeasti ylitys ole riittävällä tavalla ”suojattu”. Valkoiset raidat eivät yksin riitä suojaamaan jalankulkijaa riittävästi, valitettavasti. Suojatien merkitseminen ei siis itsessään takaa turvallista jalankulunylitystä vaan katuympäristön tulisi myös tukea sitä.

Välisuojatien havaittavuus kärsii liian lähekkäin sijaitsevien liikennevaloristeysten vuoksi, joiden vuoksi välisuojatien valo-ohjaaminenkaan ei ole mahdollista. Valitettavan usein tapahtuu myös liikennesääntöjen vastaisia tilanteita, joissa autoilija pysähtyy suojatien eteen väistääkseen suojatielle astuvaa jalankulkijaa, mutta viereisen kaistan autoilija ei.

Tukholmankadulla liikennöi useita raitiovaunu- ja bussilinjoja, joten välisuojatie vaikuttaa myös niiden sujuvuuteen. Nykyisten suunnitteluperiaatteiden mukaan valo-ohjaamattomia suojateitä ei liikenneturvallisuussyistä esitetä 2+2 -kaistaisille vilkasliikenteisille pääkaduille. Peruskorjauksen yhteydessä poistettua suojatietä ei siis lähtökohtaisesti olla palauttamassa. Kadun ylittäminen muualta kuin lähintä suojatietä käyttäen on jalankulkijan omalla vastuulla.

Viraston arvion mukaan kyseisestä kohdasta jalankulkija saa ylittää kadun, vaikka siinä ei ole suojatiemerkintää. Voimassa olevassa tieliikennelaissa ei ole määritelty mittaa sille, mikä on lähellä oleva suojatie, jolloin suojatietä on pakko käyttää. Nykyisistä valo-ohjatuista suojateistä on matkaa 45-50 metriä pysäkin päätyyn. Ennakkotapausten perusteella tehdyn tulkinnan mukaan pysäkin pääty ei ole lähellä suojateitä. Siten lain mukaan ylittäminen pysäkin päädyssä on viraston mielestä sallittua, mutta jalankulkijan tulee varoa autoliikennettä.

Tämä menettely on kuulemma hyvä sellaisessa paikassa, jossa autoliikennejärjestelyt eivät mahdollista turvallista suojateitä. Viesti ylittäjille tässä tilanteessa on, että ”kun ylität tästä kohdasta kadun, sinun tulee varoa autoliikennettä. Jos haluat ylittää kadun siten, että lain mukaan auton on väistettävä, 50 metrin päässä on käytettävissä suojatie.”

Virastossa ymmärretään, että tämä ajatusmalli voi tuntua kaupunkilaisista väärältä. Kuitenkin sellaisilla järjestelyillä on kuulemma saavutettu hyvää tulosta liikenneturvallisuuden osalta, se kylläkin edellyttää sitä, että näin toimitaan systemaattisesti kaikkialla. Helsingissä ollaan vielä toistaiseksi siinä tilassa, että vuosikymmenten aikana päätetyt lähekkäin sijaitsevat suojatiet häiritsevät tätä systemaattisuutta. Virastossa luvataan muokata liikennejärjestelmää muokataan mahdollisimman turvalliseksi myös loogisuuden osalta.