Jätimme yhdessä kokoomuksen kansanedustajien kanssa eduskunnalle toimenpidealoitteen Tiktok-videosovelluksen kieltämisestä Suomessa. Samoin EU-komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen antoi ymmärtää keväällä, että Tiktok saatetaan kieltää koko EU:ssa.
Mm. suojelupoliisi on varoittanut kiinalaissovelluksen toimivan vakoiluvälineenä ja keräävän poikkeuksellisen paljon tietoa käyttäjistään. Lisäksi Tiktokia käytetään länsimaita vastaan informaatio- ja kybersodan välineenä. EU-komissio on tästä syystä jo aiemmin kieltänyt Tiktokin työntekijöidensä työpuhelimista.
Tiktokia käytetään länsimaissa paljon ja sen käyttö on räjähtänyt. Sovellus on voimakkaasti kouokuttava ja se räätälöi näkymän käyttäjilleen persoonalliseksi algoritmien avulla. Jos käyttäjä katsoo videoita itsetuhoisuudesta, sovelluksen algoritmi näyttää niitä käyttäjälle yhä enemmän.
Sovellus on erityisesti nuorten suosiossa ja siihen liittyy lukuisia ongelmia. Länsimaisille nuorille näytetään hyvin erilaista sisältöä kuin kiinalaisille nuorille. Länsimaissa Tiktok näyttää nuorille videoissa mm. väkivaltaa ja vaarallisia haasteita. Mitä enemmän haitallisia videoita nuori katsoo, sitä enemmän niitä syötetään.
Kiinan valtio sen sijaan kontrolloi omille kansalaisille näytettävää sisältöä. Kiinassa Tiktok näyttää lapsille ja nuorille koulutuksellista sisältöä. Lisäksi heidän käyttämäänsä aikaa sovelluksen parissa on rajoitettu.
Olemme antaneet vieraalle vallalle Tiktokin muodossa erittäin tehokkaan aivopesutyökalun ja siihen on herättävä koko yhteiskunnan tasolla. Tiktokin algoritmit ovat paitsi väline kerätä tietoa vieraalle valtiolla, myös keino hallita ja muokata ihmisten ajatuksia. Tällaisen välinen tarjoaminen vieraalle valtiolle luo uhan suomalaisten ja ylipäänsä länsimaiden turvallisuudelle.
Tiktokin algoritmi on erityisen koukuttava, mikä vahingoittaa nuorten kehittyviä aivoja ja keskittymiskykykä. lapsilla ja nuorilla ei ole sellaisia itsesääntelytaitoja kuin aikuisilla on, eivätkä he ole kykeneviä kontrolloimaan sovelluksessa viettämäänsä aikaa. Ikäraja Tiktokin käytölle on 13 vuotta, muta sitä ei valvota.
Tiktokissa esiintyy paljon väkivaltaista ja muilla tavoin haitallista sisältöä, joka on omiaan haittaamaan lasten ja nuorten kehitystä. Videot voivat sisältää äärimmäistä väkivaltaa ja sellaisille materiaalille altistuminen ei ole hyväksi alaikäisille. Osa järkyttävästä väkivallasta on vieläpä taitavasti upotettu harmittomalta vaikuttavien videoiden sekaan niin, että siltä on vaikea välttyä.
Tietenkin myös vanhemmilla on vastuuta lasten somen kulutuksesta. Lapsille ja nuorille kannattaa opettaa tiedonhankintaa, kriittistä suhtautumista sosiaalisen median sisältöihin ja rajoja sen sisällön ja siellä vietetyn ajan kuluttamiseen. Somen käyttö on kuitenkin melko tuore ilmiö ja vaatii myös lainsäädännöllistä sääntelyä.
Tiktok on somekanavana poikkeuksellinen. Tulevaisuudessa pystymme analysoimaan paremmin, mihin kaikkeen sosiaalisen median algoritmit ovat yhteiskunnassamme vaikuttaneet. On kuitenkin selvää, että nyt on korkea ottaa tosissaan se, millaisen vallan ne tuovat sille, joka niitä hallitsee.
Kirjoitus on julkaistu Töölöläinen-lehdessä.