Juutalaisvastaisuuden nousu huolestuttaa

Juutalaisvastaisuus on jälleen nousussa niin Suomessa kuin muualla Euroopassa. Surullisena olemme lukeneet uutisia Euroopasta, jossa juutalaisten asuintaloihin on piirretty viime aikoina Daavidin tähtiä. Berliinin juutalaisyhteisön puheenjohtajan mukaan näinä päivinä on vaarallisempaa elää juutalaisena Saksassa kuin kertaakaan toisen maailmansodan jälkeen.

Olemme eläneet täällä Suomessa vähän laput silmillä, emmekä ole havahtuneet jo vuosia uutisoituun antisemitismin lisääntymiseen maailmalla. Uutiset ovat kuulostaneet kaukaisilta, eivätkä ole koskettaneet meitä. Kuitenkin gallupit kertoivat jo viisi vuotta sitten, että vaikka toisen maailmansodan päättymisestä oli kulunut yli seitsemän vuosikymmentä, Saksa ei ollut päässyt vieläkään eroon antisemitismistä. Silloisten tutkimusten mukaan joka viidennellä saksalaisella oli ennakkoluuloja juutalaisia kohtaan.

Samoihin aikoihin julkaistussa EU:n perusoikeusviraston laajassa kyselyssä 90 % juutalaisista koki antisemitismin lisääntyneen kotimaassaan ja 28 % oli itse joutunut juutalaisvastaisen häirinnän kohteeksi kuluneen vuoden aikana. Vakavimmissa 30 %:ssa häirintätapauksista vastaajat määrittelivät syyllisen äärimuslimiksi, 21 %:ssa vasemmistolaiseksi ja 13 %:ssa oikeistolaiseksi.

Myöskään Pohjoismaat eivät ole lintukoto. Ruotsissa seurakunta joutui hiljattain varoittamaan juutalaisia, että heidän ei pitäisi puhua hepreaa julkisesti ja että heidän pitäisi jättää daavidintähti kotiin, jotta he eivät joutuisi väkivallan kohteeksi. Myös Suomessa juutalaiset kokevat olonsa aiempaa uhatummiksi. Helsingin juutalainen seurakunta on sulkenut synagogansa ovet vierailijoilta uhkauksien vuoksi ja on joutunut kiristämään turvallisuustoimiaan. 

Yhteiskunnan vakauden kannalta meidän tulisi tunnistaa paljon nykyistä paremmin ne vihamieliset aatteet ja ideologiat, jotka vaikuttavat pinnan alla. Tuntuu hämmästyttävältä, että vain hieman pintaa raapaisemalla Euroopasta löytyy niin paljon antisemitismia. Sitä kuvittelisi, että viimeistään toisen maailmansodan perintö olisi varmistanut sen jääneen historiaan.

Israelin ja Palestiinan välinen konflikti on osaltaan nyt aktivoinut sekä vasemmistolaisia että äärioikeistolaisia, jotka molemmat jakavat yhteisen viholliskuvan juutalaisista. Israelin puolustautuminen Hamasin hyökkäystä vastaan on nostanut meidänkin yhteiskunnassamme piilevän antisemitismin esille, eikä näky ole kaunis. 

Palestiinan puolesta pidetyissä mielenosoituksissa on huudettu Suomessa juutalaisvastaisia sloganeita. Jopa kansanedustajia on ollut tällaisissa mielenosoituksissa pitämässä puheita. Tällainen toiminta on erityisen tuomittavaa – kansanedustajien tulisi käyttää parempaa harkintaa siihen, millaisissa tilaisuuksissa käyvät puhumassa.

Meillä Suomessa käytiin kesällä keskustelua rasismista ja natsisymboleista. Silloin useimmat kansalaiset eivät olleet varmasti koskaan kuulletkaan esimerkiksi pesukarhu- tai jonkinlaisista mäyräsymboleista uusnatsismin kuvastona. Moni seurasi uutisointia hyvin hämmentyneenä. 

Tuon keskustelun seurauksena hallitus kertoi alkavansa ennaltaehkäistä vihatekoja juutalaisia kuten myös muslimeja, kristittyjä ja muita uskontoryhmiä kohtaan. Lisäksi hallitus toi eduskunnalle erityisen rasismin vastaisen ohjelman. Hallitus haluaa sitouttaa koko suomalaisen yhteiskunnan siihen, että Suomessa jokainen voi elää turvassa ja hyväksyttynä. Pääministeri sanoi tuolloin yksiselitteisesti, että rasismille ei ole suomalaisessa yhteiskunnassa tilaa.  

Hallitus päätti myös kriminalisoida juutalaisten joukkotuhon eli holokaustin kieltämisen. Tuntuu lähtökohtaisesti käsittämättömältä, että joku yrittäisi kiistää sellaisen historiallisen tapahtuman totuudenmukaisuuden. On vaikea kuvitella tilannetta, jossa niin voisi tapahtua vahingossa. Sen sijaan holokaustin kiistäminen kuuluu olennaisena osana monien juutalaisvastaisten liikkeiden maailmankuvaan. Samantyyppiseen historian vääristelyyn kuuluvat tavallaan myös Venäjän väitteet, että sen raakalaismaisessa hyökkäyksessä Ukrainaan olisi kyse “denatsifikaatiosta”.

Vähänpä siis vielä syyskuun alussa tiesimme, kun äänestimme eduskunnassa rasismin vastaisen ohjelman hyväksymisestä. Silloin ei olisi voinut vielä arvata, että jo lokakuussa antisemitismi ryöpsähtäisi esiin näin avoimesti. 

Henkilökohtaisesti minun on hyvin vaikea ymmärtää, miksi juutalaisvastaisuutta on olemassa ja miten ihmeessä sillä voi olla Euroopassa niin pitkät perinteet. Ylen Areenassa on katsottavissa erinomainen sarja ”Antisemitismin historia”, joka avaa ilmiötä vuosisatojen varrelta. On hyvä virkistää eurooppalaisten historiallista muistoa näiltä osin. Suosittelen kyseistä ohjelmaa kaikille!