Kirjallinen kysymys koronalääkkeiden ennakkotilauksista
Eduskunnan puhemiehelle
Suomen koronatilanne on kehittynyt huolestuttavasti, mutta koronan vastaiseen taisteluun on kuitenkin saatavilla apua markkinoille saapuvista uusista koronalääkkeistä. Mm. Isossa-Britanniassa MSD-yhtiön koronalääke on jo hyväksytty käyttöön, ja EU-alueella lääkkeen myyntilupaa arvioidaan parhaillaan. Myös lääkeyhtiö Pfizer valmistelee koronalääkettä, jolle todennäköisesti haetaan myyntilupaa Euroopan unionin alueelle. Lisäksi Euroopan lääkevirasto on hyväksynyt marraskuun alussa kaksi muuta koronalääkettä.
Koronalääkkeestä hyötyvät erityisesti koronalle alttiimmat ja immuunipuutoksista kärsivät henkilöt ja he, jotka eivät terveydellisistä syistä voi ottaa koronarokotetta. Luonnollisestikin koronalääkkeiden rinnalla on tärkeää huolehtia rokotekattavuuden kasvattamisesta ja kolmansien sekä 5—11-vuotiaiden rokotteiden antamisesta.
Mm. Etelä-Korea ja Australia ovat tehneet jo ehdollisia ennakkotilauksia koronalääkkeestä. Suomen kanta ennakkotilauksista on ollut epäselvä, eikä asiasta vastaava sosiaali- ja terveysministeriö ole esittänyt asiasta virallista kantaansa. Jo rokotehankintojen kohdalla esimerkiksi HUS:n diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtonen suositteli Suomea ostamaan rokotteita varastoon ennen EU:n myyntiluvan saamista. Samoin voitaisiin toimia koronalääkkeen kohdalla. Rokotehankinnat osoittivat, että Suomen tulee olla hankinnoissa oma-aloitteinen. Pelkkä EU:n yhteishankintaan turvautuminen hidastutti koronarokotteiden saamista Suomeen, kun monet muut EU-maat huolehtivat aktiivisemmin omista rokotehankinnoistaan. Ponsiosa
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Onko Suomi jo ennakkotilannut markkinoille tulossa tulossa olevia koronalääkkeitä ja miten Suomi välttää koronarokotteiden hankinnassa tehdyt virheet koronalääkkeiden hankintojen kohdalla?
Helsingissä 17.11.2021
Terhi Koulumies kok