Eduskunta äänesti Suomen liittymisestä Natoon ensimmäisen kerran runsas vuosi sitten keväällä ja lopullisesti tänä vuonna viime töikseen ennen vaaleja. Sen jälkeen suomalaisten turvallisuuden tunne on parantunut huomattavasti. Tuoreen Uutissuomalaisen gallupin mukaan jopa yli 70 % suomalaisista kertoo turvallisuuden tunteensa vahvistuneen jäsenyyden myötä. Tunnustan kuuluvani tähän joukkoon.
Viime vuoden alkukevät oli todella stressaavaa aikaa. Venäjä oli hyökännyt Ukrainaan, eikä kukaan tiennyt, miten nopeasti sota päättyisi. Ainakin minä luulin Venäjän armeijaa todella tehokkaaksi. Ilmeisesti maa uskoi myös itse nopeaan voittoon. Hyökkäyskalustossa oli mukana rummut ja liput valmiina eli Venäjä oli valmistautunut helppoon salamasotaan ja sitä seuraavaan voitonparaatiin.
Aika moni mietti tuolloin huolestuneena, että kun Venäjä oli hyökännyt Suomea isommankin maan kimppuun, niin mitä takeita olisi, ettei se voisi uhata myös pienempää Suomea. Mediassa käytiin läpi mahdollisuutta, että jos Venäjä olisi päässyt tavoitteeseensa vallata Ukrainan, niin saisiko se siitä kannustinta hyökätä myös muihin Naton ulkopuolisiin rajanaapureihinsa. Sen tavoitteen ei voinut antaa toteutua, Ukrainaa piti auttaa puolustautumaan, oli parempi pysäyttää Venäjä siellä kuin täällä.
Alussa Ukrainalle annettu apu kuulostaa kuitenkin vaatimattomalta jälkikäteen, hallitus kursaili varsinkin asemateriaalien lähettämisessä. Toisaalta kun Suomi kiistelyn jälkeen ilmoitti lähettävänsä Ukrainaan parituhatta kivääriä, osa kansalaisista suuttui. He pelkäsivät aidosti hyökkäystä Suomeen ja olivat sitä mieltä, että tarvitsemme kaiken materiaalin omaan puolustukseemme.
Noihin aikoihin Taloustutkimuksen gallupin mukaan jopa 74 % suomalaisista oli huolissaan Venäjän aiheuttamasta sotilaallisesta uhasta. Lähes puolet vastaajista piti myös todennäköisenä, että sota leviäisi laajemmalle Eurooppaan ja että myös Suomi joutuisi puolustautumaan Venäjää vastaan.
Iltapäivälehdissä pohdittiin, miten Suomi kestäisi hyökkäyksen verrattuna Ukrainaan. Kansalaisille annettiin ohjeita siitä, mitä väestönsuojaan saa ottaa mukaan. Yleisiä hälytyssireeneitä testattiin, mutta ne eivät toimineetkaan toivotusti” ja Hätäkeskuslaitos selvitteli yllättävää teknistä vikaa Helsingin väestöhälytinjärjestelmissä. Erilaisista palveluestohyökkäyksistä raportoitiin usein ja välillä pankkien nettipalveluissa oli häikkää.
Huolta lisäsi se, että Venäjä lähetti noihin aikoihin Suomelle ja länsimaille kummallisen kirjeen. Se vaati länneltä selvitystä siitä, miten Nato ja Etyj aikovat täyttää velvollisuutensa olla vahvistamatta omaa turvallisuuttaan toisen turvallisuuden kustannuksella. Mediassa pohdittiin noihin aikoihin kuumeisesti myös sitä, kyseenalaistiko Putin puheessaan myös Suomen itsenäisyyden, kun hän nimitti Ukrainaa historiallisen Venäjän maiksi ja valitteli, miten Lenin oli erottanut sen omaksi alueekseen.
Ei ollut mikään ihme, että kansalaisten mielipide kääntyi nopeasti kannattamaan Suomen liittymistä Natoon. Kiitos ja ansio siitä, että Suomi sai aikaiseksi liittyä Natoon, kuuluu kansalaisille! Välillä tuntui, että poliitikot eivät meinanneet pysyä vauhdissa perässä.
Kun presidentti Niinistö matkusti pikaisesti Yhdysvaltoihin tapaamaan presidentti Bidenia, moni odotti tapaamiselta konkreettisia askelmia Natoon liittymiseen ja pettyi. Lopputulos oli todella epämääräiseltä kuulostanut ”Suomen ja Yhdysvaltojen suhteen syventäminen puolustusyhteistyössä uuden prosessimuotoisen menettelyn kautta”. Kuulosti siltä, että Yhdysvallat pelkäsi sodan eskaloitumista kolmanneksi maailmansodaksi.
Suoria turvatakuitakaan Washingtonin matkalta ei tullut, vaan toteamus, että ”Nato ei tunne erillisiä määräaikaisia turvatakuita hakemusprosessin ajaksi”. Pettymys tuntui painavalta. Vaikutti siltä, että Suomi ei pääsisi Natoon ainakaan Ukrainan sodan kestäessä vaan pitäisi odottaa vakaampia aikoja. Jopa Natoa aiemmin kannattaneet ulkopoliittiset kommentaattorit alkoivat puhua huolestuttavasti, kuinka ”Naton aika ei ole nyt”.
Yhdessä vaiheessa myös pääministeri meni sanomaan kansainväliselle lehdistölle, että Suomi ei liity Natoon hänen vahtivuorollaan, ”not on my watch”. Onneksi sitten hän ja muutkin Natoon aikoinaan kriittisesti suhtautuneet muuttivat mieltään. Oli valtava helpotus, kun prosessi lähti lopulta käyntiin. On kunniakasta, että hallitus ja eduskunta saivat jäsenhakemuksen lähetettyä niin laajan yksimielisyyden vallitessa. Se osoitti, että kun isänmaan etu vaatii, niin päivänpoliittiset kiistat pystytään laittamaan sivuun.
Täytyy tosin myöntää, että välillä prosessi tuntui tolkuttoman hitaalta ja vaati useamman byrokraattisen selonteon ja valiokunta- ja täysistuntokäsittelyn. Keväällä puhuttiin siitäkin, että Naton sääntöjen mukaan se ei ota jäsenikseen maita, joilla on avoimia rajakahakoita. Moni pohdiskeli silloin, että voisiko Venäjä luoda rajakahakan estääkseen liittymisemme, mutta onneksi pelot osoittautuivat turhiksi.
Stressi alkoi lieventyä pikkuhiljaa, kun jäsenyydenhakuprosessi eteni ja mm. Britannia antoi Suomelle turvatakuut, jotka vastasivat Naton 5. artiklan mukaisia turvatakuita. Loppujen lopuksi jäsenyyden ratifiointi myös Turkissa ja Unkarissa meni maaliin, vaikka Suomen ja Ruotsin jäsenyystiet vähän erkaantuivatkin. Lisäksi Suomi vahvisti rajaturvallisuuttaan viime kesänä toisella tapaa. Kansanedustajien kesälomat viivästyivät tuolloin hyvästä syystä, kun päätimme lakiuudistuksista, joilla itärajan voi sulkea tarvittaessa kokonaan myös turvapaikanhaulta, jos Suomea uhattaisiin käyttämällä suuria väestömääriä hybridivaikuttamisen välineenä.
Loppu hyvin, kaikki hyvin. Vaikka Euroopan turvallisuus- ja toimintaympäristössä onkin tapahtunut perustavanlaatuista heikkenemistä Venäjän hyökättyä Ukrainaan, niin oma tilanteemme on nyt silti ratkaisevasti parempi. Suomen lippu liehuu Naton lipputangoissa! Venäjä ei ole vielä koskaan hyökännyt mihinkään Nato-maahan. Vuoden kestäneen prosessin huipentumana presidentti Biden teki Suomeen näyttävän valtiovierailun ja totesi että ”puolustamme jokaista Naton kolkkaa, Suomi mukaan lukien.”
Kirjoitus on alunperin julkaistu Verkkouutisten-blogissa.