Kaupunginhallitus hyväksyi alkuvuonna
suunnitelman lasten ja nuorten syrjäytymisen ehkäisemseksi. Suurin
osa nuorista voi onneksi paremmin kuin koskaan. Osalla kuitenkin
menee huonosti ja heitä pitää auttaa, ennen kuin ongelmat paisuvat
liian suuriksi. On surullista, että 8. ja 9.-luokkalaisista lapsista
joka kymmenes kertoo, että heillä ei ole yhtään hyvää kaveria
ja 5,5 % on koulukiusattuna säännöllisesti joka viikko.
Yläastelaisista 14 % kertoo kokevansa kohtalaista tai vaikeaa
ahdistusta, kolmasosa on ollut huolissaan mielialastaan.
Syrjäytymisen syyt liittyvät usein
turvattomaan ja köyhään lapsuuteen, yksinäisyyteen ja peruskoulun
varaan jäämiseen. Yleisimmät riskitekijät ovat lastensuojeluun
sijoitus ennen 16 vuoden ikää ja se, ettei nuorella ole toisen
asteen tutkintoa 25 vuoden iässä, tai ettei hän osallistu
yhteishakuun. Riskitekijöitä ovat myös mielenterveyslääkkeiden
tarve 14–18 vuoden iässä, varhaisiaet käytöshäiriöt ja se,
jos nuorella on kontollaan rikostuomio tai rikkeitä. Myös se lisää
syrjäytyisriskiä, jos nuoren vanhemmat elävät pitkäaikaisella
toimeentulotuella.
Maahanmuuttajien riski syrjäytyä on
merkittävästi suurempi kuin muilla. Monella muualta tulleella
henkilöllä on vaikeuksia oman paikan löytämisessä
kaupungissamme. Syrjäytymisen ennaltaehkäisy onkin samalla
väkivaltaisen radikalisoitumisen torjumista. Ääri-ilmiäiden
syntymistä vähentää se, että nuori kokee olevasa osa
yhteiskuntaa. Huolestuttavaa on se, että syrjäytymisriski ei koske
vain muualta Suomeen muuttaneita, vaan maahanmuuttajien toisella
sukupolvella oppimistulokset jäävät jopa heikommiksi kuin
ensimmäisellä polvella.
Pohja syrjäytymiseen syntyy
lapsuudessa ja siksi koko perhettä pitää auttaa. Oireilevien
lasten vanhemmilla voi olla päihdeongelmia tai mielenterveyden
sairsuksia, perheväkivaltaa tai muuten heikentynyttä
elämänhallintaa. Viime vuonna helsinkiläisistä 8. ja
9.-luokkalaisista 7 % on kokenut vanhempien fyysistä väkivaltaa.
Kaupunki yrittää nyt varmistaa, että
jokaisella lapsella ja nuorella on vähintään yksi turvallinen
aikuinen. Esimerkiksi Mellunmäessä tehdään paikallinen kokeilu,
jossa lapsilta kerätään näkemyksiä siitä, onko kotona, koulussa
tai vaikka harrastuksessa joku aikuinen, jolle voi jutella ja johon
voi tukeutua. Kysytään, millaisia kotiintuloaikoja eri ikäisillä
lapsilla on ja kuinka paljon valvomatonta vapaa-aikaa heidän
päiviinsä sisältyy. Kysely toteutetaan anonyymina
1.-6.-luokkalaisille ja palveluja kehitetään vastaamaan esiin
tulleisiin tarpeisiin.
Onkin selvää, että jotta
syrjäytymistä voi torjua tehokkasti, perheille on annettava tukea
varhaisessa vaiheessa. Aikuisten mielenterveys- ja päihdepalveluissa
sekä aikuissosiaalityössä aletaan jatkossa systemaattisesti kysyä
asiakkailta heidän perhetilanteestaan ja varmistetaan lasten
hyvinvointi. Myös päivähoidon ja neuvolan yhteistyötä
kehitetään.
Kaupunki haluaa myös turvata
jokaiselle nuorelle peruskoulun jälkeisen koulutuksen.
Koulupoissaoloihin tullaan puuttumaan nopeammin ja ennaltaehkäistään
koulukeskeytyksiä. Kouluissa ja päiväkodeissa kehitetään
tukitoimia erityisesti ulkomaalaistaustaisille lapsille ja
kiusaamiseen puututaan jämäkämmin. Nuorten digitaitoja tuetaan
kirjastoissa ja varsinkin poikia kannustetaan lukemaan enemmän.
Erilaisia toimenpiteitä on kymmeniä.
Yksi kiinnostava ajatus on, että jokaiselle helsinkiläislapselle
annetaan mahdollisuus mieluisaan ja säännölliseen harrastukseen ja
lisäksi kulttuurikokemuksiin yhteistyössä mm. kaupunginorkesterin
kanssa.