Hallitus on lähipäivinä saamassa selvityksen siitä, pitäisikö suomalaisille antaa suositus tai määräys käyttää kasvomaskeja esimerkiksi kaupoissa, joukkoliikennevälineissä ja julkisissa tiloissa, joissa ei voi huolehtia turvaväleistä. Minusta se olisi järkevää.
Olemme yhteisillä ponnisteluilla saaneet koronatartuntojen määrät vähenemään Suomessa ja pääosassa maata tartuntaketjut ovat jo jäljitettävissä. Pääkaupunkiseudulla meillä on vielä epidemia eli tartuntaketjuja ei voida jäljittää. Varsinkin pk-seudulla kannattaisi siksi isoimmissa kaupungeissa ottaa kasvomaskit käyttöön, jotta voisimme antaa koronalle sen viimeisen niitin ja tukahduttaa koko epidemia Suomessa. Jos ja kun joitain tartuntoja senkin jälkeen ilmenisi, niiden kanssa voisi elää, sillä tartuntaketjut pystyttäisiin selvittämään, sairastuneet ja altistuneet eristämään ja loput ihmiset olisivat virukselta siten turvassa.
On järkevää, että Suomi siirtyisi noudattamaan tätä kansainvälistä tapaa koronatartuntojen ehkäisemiseksi. Kasvomaskit ovat pakollisia jo yli 50 maassa. Lisäksi useampi arvovaltainen tiedeyhteisö annattaa maskien käyttöä ja näkee, että ne todellakin ehkäisevät tartuntoja. Euroopan komissio antoi 13.5 ohjeen EU-maille ja sen mukaan matkustajien pitäisi käyttää kasvosuojusta joukkoliikenteessä silloin, kun turvavälejä ei pysty noudattamaan. Se on osa laajempaa suunnitelmaa, jolla Eurooppa voi alkaa palata normaalimpaan elämään ja purkamaan koronarajoituksia turvallisesti.
Yleinen määräys tai suositus käyttää maskeja on tärkeä siksi, että itse kunkin käyttämä maski suojaa toisia maskin käyttäjän hengitysteistä leviäviltä pisaroilta. Eli oma maski ei suojaa itseä, vaan muita lähistöllä olevia ihmisiä. Siksi jokaisen olisi käytettävä niitä, jotta olisimme yhdessä turvassa tartunnoilta.
Pääministeri Sanna Marin (sd.) on todennut, että ”kirurgisista suu- ja nenäsuojaimista olisi ehdottomasti hyötyä, mutta näitä ei valitettavasti ole koko väestön tarpeisiin”. Hänen mielestään on ensisijaista, että kirurgisia suojaimia käytetään ensisijassa sosiaali ja terveydenhuollossa. Onkin totta, että Suomessa on tunnetusti kova pula hengityssuojaimista. On siksi ehdottoman järkevää varata kirurgiset suojat ensisijassa terveydenhuollon käyttöön. Pula erikoisvalmisteisista kirurgisista maskeista ei ole kuitenkaan peruste olla suosittelematta kansalaisia käyttämästä muunlaisia, tavallisia maskeja.
Koronatartuntojen määrä on saatu kevään aikana rauhoittumaan, koska kansalaiset ovat noudattaneet tunnollisesti karanteeniohjeita. Ei hukata tätä nyt käsillä olevaa hienoa mahdollisuutta nitistää korona kunnolla! Samalla voisimme alkaa palata normaaliin arkeen ja kukapa ei sitä jo kaipaisi pitkän kevään jälkeen. Kansalaisia olisikin ohjeistettava käyttämään suojauksessa joko kaupoissa myytäviä kertakäyttöisiä maskeja tai kangasmaskeja, niin kuin muissakin maissa on toimittu.
Nämä vaatimattomammat ns. kansanmaskit suojaavat muita ihmisiä käyttäjän omilta pärskeiltä, mutta eivät anne käyttäjälle suojaa muiden levittämiltä viruspisaroilta. Siksi niiden käytöstä pitäisi antaa yleinen suositus joukkosuojan saavuttamiseksi. Kangassuojissa on se hyvä puoli, että ne ovat uudelleenkäytettäviä ja siten ne ovat käytössä edullisempia ja ekologisempi vaihtoehto kuin kertakäyttöiset maskit. Maskeja voi ommella myös itse, netistä voi googlata useita erilaisia maskien ompeluohjeita.