Tänään vietetään äitienpäivää, joka on monelle suomalaiselle rakas juhla. Tämä päivä voi kuitenkin olla hyvin raskas niille, jotka toivoisivat pääsevänsä äidiksi, mutta toive ei ole syystä tai toisesta toteutunut. Perheen perustaminen ja lapsitoive on jokaisen henkilökohtainen asia eikä poliitikkojen tai muunkaan yhteiskunnan pidä painostaa ketään hankkimaan lasta millään talkoilla.

Yhteiskunta voisi kuitenkin tehdä enemmän mahdollistaakseen lapsitoiveen täyttymisen niille, jotka sitä palavasti haluavat.
Lapsettomuushoidot voivat auttaa lapsihaaveen toteutumisessa silloin, kun raskaus ei ala itsestään.

Helsingin Sanomat kirjoitti 2.5. jutussaan, kuinka henkilöstövaje, riittämättömät resurssit sekä korona ovat kasvattaneet hoitojonoja. Moni ei ole myöskään päässyt hoitojonoon, vaikka ei ole vielä täyttänyt 40 vuotta, joka on yläikärajana lapsettomuushoidoille.

Lisäresurssien lisäksi yhteiskunnan pitäisi tehdä perheen perustamisesta helpompaa. Varsinkin pääkaupunkiseudulla elinkustannukset ovat korkeat ja moni siirtää lapsenteon aloittamista siihen, että koulut olisi käyty ja saatu vakituinen työpaikka. Moni kokee, ettei olisi hyvä ja kelpaava vanhemmaksi, ennen kuin on saavuttanut tietyt asiat elämässään. Lapsihaaveen lykkääminen yhteiskunnan asettamien paineiden vuoksi voi viedä lopulta mahdollisuuden sen toteutumiseen.

Myös naistentautien parempi diagnosoiminen olisi tärkeää, jotta naiset saisivat tietää mahdollisesti hedelmällisyyttään mahdollisesti haittaavat riskitekijät. Korento ry:n mukaan esimerkiksi endometrioosi, joka voi aiheuttaa lapsettomuutta, diagnosoidaan usein 6-9 vuoden viiveellä. Se on kuitenkin melko yleinen sairaus. Tuo viive on paitsi valtavan pitkä aika kärsiä kivuista, myös pitkä aika, jonka vaikutukset hedelmällisyyteen voivat olla todella haitalliset sairauden edetessä.

Uusien aluevaltuustojen ja -valtuutettujen pitää ottaa huomioon lapsettomuushoitojen parempi resursointi. Fyysisten hoitojen lisäksi lapsettomuuteen liittyvien kivuliaiden kokemusten ja mm. keskenmenon käsittelyyn tarvittaisiin myös enemmän keskusteluapua ja henkistä tukea. Tuki ei saa myöskään olla riippuvaista siitä, missä maakunnassa ihminen asuu, vaan sitä pitäisi tarjota kaikille samalla tavalla.