Tekijä: terhikoulumies

Mitä mieltä syntyvyydestä? Miten sitä voisi edistää?

Aloin miettiä syntyvyyttä ja sitä, että syytä sen laskuun etsitään usein naisista. Antti Rinnekin (sdp) kutsui taannoin suomalaisia naisia ”synnytystalkoisiin”. Moni tuntuu yhä ajattelevan, että syntyvyys olisi laskenut erityisesti korkeakoulutetuilla naisilla, jotka ovat muka liian uraorientoituneita ja siksi haluttomia perustamaan perhettä. Se piti ilmeisesti paikkansa joskus muinoin, muttei enää, vaikka moni akateeminen nainen onkin lapseton. Nykyään lapsettomuus on lisääntynyt enemmän vähemmän koulutetuilla naisilla. Kaikista eniten lapsettomuudesta kärsivät kuitenkin kouluttamattomat miehet.

Lapsettomuudesta puhutaan niin naispainotteisesti, että on suorastaan hätkähdyttävä tieto, että lapseton on useimmiten mies. Joka kolmas nelikymppisistä suomalaisista miehistä on lapseton ja naisista vain joka viides. Korkeakoulutuetuista 45-vuotiaista miehistä oli lapsettomia 22% ja vähiten koulutetuista miehistä lapsettomia on 36%. Vähän koulutetuilla miehillä ei ole parisuhdettakaan yhtä usein kuin korkeakoulutetuilla miehillä. Tyypillisin lapseton suomalainen on siis mies, jolla ei ole perusasteen jälkeistä koulutusta, työtä, eikä parisuhdetta. Tästä puhutaan ihmeen vähän.

Lapsettomat sinkut

Koska lapsettomuuteen liittyy pysyvän parisuhteen puuttuminen, siihen ei voi kovin tehokkaasti vaikuttaa poliittisin päätöksin. Tutkimusten mukaan lapsettomaksi jääneistä 42-vuotiaista suomalaisista valtaosa ei ole koskaan asunut puolison kanssa, tai heillä on takanaan lyhyitä avoliittoja. Lähes puolet lapsettomista ei ole elänyt avo- tai avioliitoissa, tai he ovat solmineet avoliiton nelikymppisinä. Neljännes lapsettomista oli elänyt lyhyen aikaa avoliitossa, ja asunut sen jälkeen ilman puolisoa.

Lukiessani tuota tutkimusta löysin siitä itsenikin. Olinhan pitkään ikisinkku, en elänyt parisuhteissa ja biletin, olin tosin koulutettu ja töissä, mutta menin naimisiin vasta juurikin nelikymppisenä. Olisin jäänyt lapsettomaksi, ellen olisi onnistunut saamaan lasta yksinhuoltajana, 34-vuotiaana sinkkuna. No, takaisin asiaan:

Kaksi kolmasosaa kaikista nuoremmista miehistä ja naisista haluaisi mieluiten elää parisuhteessa. Sinkkukotitalouksien määrä on kuitenkin lisääntynyt Suomessa vuosi vuodelta ja Helsingissä jo puolet kotitalouksista on sinkkuja. Hiljattain on uutisoitu, että sinkkunaisista vain neljännes haaveilee parisuhteesta, mutta kaikista miessinkuista parisuhteesta haaveilee jopa puolet. Vain vähäinen seitsemän prosenttia miessinkuista ei halua parisuhdetta. Yleisissä mielikuvissa elää tämänkin suhteen siis ihan vääränlainen mielikuva. Mielikuva parisuhteesta haaveilijasta on populaarikulttuurissa nainen, mikä ei siis vastaa elävän elävän todellisuutta.

Kyselytutkimuksen mukaan alle 35-vuotiaista miehistä yli puolet kertoo lapsettomuutensa syyksi kumppanin puuttumisen. Jäin miettimään, tarkoittaako se sitä, että miehellä ei ole lainkaan seurustelusuhdetta, vai sitä, että mies ei jostain syystä pidä seurustelu- tai tapailukumppaniaan sopivana perheen perustamiseen. Eli ovatko nuo miehet naisten kanssa yhdessä vain ns. parempaa odotellessa vai kokonaan yksin? Nehän ovat kaksi aivan eri asiaa.

Finsex-tutkimuksen mukaan 74% miessinkuista on saanut edellisvuoden aikana seksiä toisen ihmisen kanssa (ja vain 55% naissinkuista). Jotkut tosin ovat saaneet enemmän kuin toiset, mutta aivan yksin he eivät ole kaikki siis olleet.

Seksuaaliterapeutti Anu Kinnusen mukaan tahtomattaan sinkkuna elävät miehet voi jakaa kolmeen kategoriaan. Ensimmäiseen kuuluvat miehet, joilla on elämässään joku nainen, mutta tämä ei täytä toiveita. Toiseen ryhmään kuuluvat miehet ovat olleet parisuhteessa, suhteen muodostaminen on heille helppoa ja he ovat muutenkin sosiaalisesti kyvykkäitä. Näistä kummallakaan miesjoukolla ei luulisi olevan valittamisen aihetta siitä, etteivät he saisi parisuhdetta ja sen myötä lapsia, jos niin haluaisivat.

Kolmanteen sinkkuryhmään kuuluvilla miehillä sen sijaan ei ole välttämättä ollut naissuhteita lainkaan. He kokevat naiset pelottaviksi, mystisiksi ja etäisiksi, eivätkä uskalla ottaa kontaktia heihin. Tilastojen mukaan vuosina 1965–1969 syntyneistä miehistä, joilla ei ollut perusasteen jälkeistä koulutusta, oli 45-vuotiaana lapsettomia selvästi yli kolmannes. Miehillä parisuhteen puuttumiseen liittyy heikompi asema työmarkkinoilla ja epävarmempi toimeentulo. Alle 600 euron nettotuloluokan miehistä puolet ja naisista kolmasosa on yksineläjiä. Vastaavasti ylimmässä tuloluokassa yksineläjiä oli miehistä 9 % ja naisista 16 %.

Pitäisi luultavasti olla erityisesti huolissaan tuosta kolmannesta kategoriasta eli syrjäytymisvaarassa olevista sinkkumiehistä. Siis syntyvyyden näkökulmasta ja miesten oman hyvinvoinnin näkökulmasta. Ilman parisuhdetta olevat naisethan ovat tyytyväisempiä elämäänsä kuin ilman parisuhdetta olevat miehet. Avioliitonkin väitetään lisäävän nimenomaan miehen elinikää ja huono parisuhde ei ainakaan lisää naisen hyvinvointia. Ratkaisu ongelmaan ei siis ole, että ”naisten pitää ruveta olemaan vähemmän nirsoja”, jos he kerran viihtyvätkin ihan hyvin sinkkuina. Ratkaisun pitää löytyä muualta.

No joka tapauksessa tilanne on siis sellainen, että useammat sinkkumiehet kuin sinkkunaiset haluaisivat parisuhteeseen. Lisäksi sinkkumiehet ovat onnettomia ja voivat huonosti, mutta tutkimuksen mukaan pariutuminen on todennäköisempää hyvinvoiville ja onnellisille ihmisille. (Tiesittekö, että tutkimuksen mukaan yli 30-vuotiaina ihmisiä koittaa elämänvaihe, jossa ikävaiheessa enää vain itsensä onnellisimmiksi kokevat sinkut avioituivat? Kaikkien kolmikymppisten pitää äkkiä psyykata itsensä onnellisiksi…) Onneksi omaan onnellisuuteen ja hyvinvointiin voi itse vaikuttaa. Voisivatko siis epätoivotusti sinkut miehet kehittää itseään enemmän sellaisiksi, kuin mitä naiset nykyään toivovat puolisolta? Voisivatko he päästä parisuhteeseen ja saada lapsia kehittämällä omaa hyvinvointiaan ja elintapojaan, kouluttautumalla ja hakeutumalla kaikin voimin työelämään? Miten poliittiset päättäjät voisivat tukea heitä siinä?

Parisuhteessa elävät

Jotta syntyvyys nousee, lapsia voi periaatteessa syntyä useammalle ihmiselle tai niitä voi syntyä harvemmille, mutta sitäkin enemmän. Pariskunnat voisivat periaatteessa saada halutessaan useampia lapsia, kuin niille nykyään syntyy. Tilastojen mukaan vain kymmenesosa lapsettomista elää avioliitossa eli käänteisesti: Suurin osa lapsista syntyy pitkissä ja vakaissa parisuhteissa.

Käytännössä menee niin, että mitä myöhemmin nuoret aikuiset alkavat kokea lasten saamisen ajankohtaiseksi, sitä vähemmän lapsia he ehtivät saada, sillä ikä tulee vastaan. Nuoruus-vaihe elämässä on nyky-yhteiskunnassa pidentynyt, minkä seurauksena ajatus lastensaamisesta ei ole vielä  useimmilla parikymppisillä lainkaan ajankohtainen, vaan sitä aletaan pohtia enemmän vasta kolmikymppisenä. Kun sitten ensimmäisen lapsen saaminen viivästyy, syntyy aikanaan vähemmän toisiakin lapsia.

Naisia rasittaa palkkatyön ja kodin- ja lastenhoidon tuplataakka. On ennustettu, että kun isät ja äidit alkavat jakaa lastenhoitoa tasaisemmin, syntyvyys saattaisi jälleen alkaa nousta. Nykyäänhän, jos nainen jää kotiäidiksi, niin hänelle jää tutkitusti suurempi vastuu kotitöistä ja lastenhoidosta senkin jälkeen, kun hän palaa työelämään. Hoitovapaalla omaksutut sukupuoliroolit jäävät ns. päälle. Tämä kauhistuttaa monia naisia, jotka pelkäävät joutumista perinteiseen naisten rooliin kotona. Ratkaisu ongelmaan olisi asennemuutos, joka toisi tasa-arvon myös kotiin arjen tasolle, sellaiset avioliitot kestävätkin paremmin, joissa mies on alusta asti ottanut paljon vastuuta lastenhoidosta. Perhevapaiden jakaminen tasaisemmin naisten ja miesten kesken voisi olla tämän edistämiseksi sellainen keino, minkä poliittiset päättäjätkin pystyvät syntyvyyden edistämiseksi tekemään.

Uudistusta mutkistaa sitten se, että osa lapsia harkitsevista naisista haluaisi niitä vain siinä tapauksessa, että saisivat mahdollisuuden olla kotona hoitamassa niitä mahdollisimman pitkään. He siis näkevät kotihoidontuen erityisen tärkeäksi lapsiystävälliseksi tukimuodoksi, sillä kotivanhemman puolison tulot eivät välttämättä riitä elättämään perhettä. Jos lapsen etua mietitään, niin tuntuisi oikeudenmukaiselta, että lapsella olisi mahdollisuus kotihoitoon riippumatta vanhempiensa varallisuudesta.

Miehet taitavat luulla vielä tänäkin päivänä, että perheen elättäminen on se rooli, jota heiltä odotetaan lapsiperheessä. Naiset eivät kuitenkaan enää ajattele niin, vaan odottavat ennen kaikkea tasaveroista aikuista jakamaan arjen vastuita. Naiset ovat myös huolissaan omista kyvyistään hankkia oman toimeentulonsa omalla työllään, he eivät halua syrjäytyä työmarkkinoilta perheen vuoksi. Nykyisin työelämä on kuitenkin epävarmaa ja vakituisia työsuhteita on vähemmän kuin ennen ja se haittaa perheen perustamista. Se, että korkeassa sosio-ekonomisessa asemassa olevat miehet saavat useammin parisuhteen ja lapsia, ei johdu naisten näkökulmasta lainkaan rahasta, kuten miehet yleensä virheellisesti luulevat. Se johtuu siitä, että suhteen saamiseksi tarvitaan samanlaisia ominaisuuksia, kuin mitkä auttavat pärjäämään myös työmarkkinoilla, toisin sanoen elämänhallintaa, älyä, itsevarmuutta, määrätietoisuutta ja sosiaalisia taitoja.

Aika moni parisuhde päättyy nykyään eroon ja useasti silloin, kun lapset ovat pieniä. Ero on riski varsinkin naiselle, jos hän joutuu pääasialliseen vastuuseen lapsista. Perheiden kotipalveluja pitäisikin kehittää ja tarjota niitä lapsiperhearjessa kipuileville pariskunnille jo ennakoivasti. Kotitalousvähennystä ei saisi missään tapauksessa leikata, kuten Rinteen hallitus aikoo tehdä, vaan sitä pitäisi pikemminkin laajentaa, jotta perheet voisivat hankkia lastenhoitopalveluita myös yksityisiltä yrityksiltä. Nykyään monet nuoret parit ovat todella yksin arjessä ilman tukiverkkoja, jos he ovat muuttaneet kauas kotiseuduiltaan ja sukulaistensa luota. Unelma lapsiperheestä omakotitalossa voi kääntyä yksinäiseksi painajaiseksi neljän seinän sisällä vieraalla paikkakunnalla ja rankassa univajeessa. Sellainen ajatus kauhistuttaa varsinkin sitä vanhempaa, joka jää kotiin hoitamaan lasta yksin puolison jatkaessa työelämässä.

Lasten saaminen parisuhteessa ei ole kuitenkaan vain naisista kiinni. Netti on pullollaan keskusteluja aiheesta ”mies ei halua lasta”, ”mies ei halua naimisiin”, ”sitoutumishaluton mies” ja ”minä haluaisin lapsia, mutta mies haluaa odottaa”. Monet naiset valittavat, että miehet kypsyvät hitaasti ja ovat haluttomampia sitoutumaan nuorena ja alkamaan yrittää lasta. Uskovatko miehet, että heillä on enemmän aikaa saada lapsi kuin naisilla?

Kun suomalaisille yliopisto-opiskelijoille tehtiin kysely, niin yli puolet vastanneista miehistä ja kolmasosa naisista luuli, että naisen hedelmällisyys laskee huomattavasti vasta yli 45-vuotiaana. He eivät kokeneet ihmeempää kiirettä raskauden yrittämisessä. Todellisuudessa naisen hedelmällisyys alkaa laskea selvästi jo 35-vuotiaana ja harvempi tietää, että myös miehen hedelmällisyys laskee iän myötä. Kun tutkitaan pariskuntien lapsettomuutta, niin lapsettomuuden syy on biologisesti yhtä usein miehessä kuin naisessa. Itse asiassa mies tutkitaan ensimmäiseksi, koska se on helpompaa, ja nainen tutkitaan vasta sitten, jos miehestä ei löydy selkeää syytä.

Se on siis harhaluulo, että myöskään mies voisi useinkaan tulla isäksi pitkälti yli nelikymppisenä. Tilastojen mukaan 98% suomalaisista naisista saa esikoisensa alle 40-vuotiaana ja vain 2% sitä vanhempana. Se rajoittaa miesten isäksi tulemisen mahdollisuuksia, koska pariskunnat ovat Suomessa yleensä saman ikäisiä. Suurimmassa osassa pariskuntia ikäero on miehen ja naisen välillä enintään kolme vuotta. Neljässä viidesosassa se on enintään viisi vuotta ja yli 20 vuoden ikäero on ainoastaan mikroskooppisessa 0,46%:ssa parisuhteista. Viisikymppisen miehen on siis äärettömän epärealistista haaveilla parisuhteesta ja lasten saamisesta kolmikymppisen naisen kanssa. Vastaavasti nelikymppisen miehen on epärealistista haaveilla parisuhteesta parikymppisen naisen kanssa.

Eikö sitten luonto varmista sen, että kun biologinen kello tikittää, viimeistään ainakin naiselle iskee kova vauvakuume? Joo ja ei. Vauvakuume on kyllä tyypillisempää naisille, mutta ikävä kyllä se ei ilmeisesti herää itsekseen. Se syntyy sen sijaan yhtäkkiä sellaisissa tilanteissa, kun joku lähipiirissä elävä henkilö, kuten sisko tai ystävä, saa lapsen. Jos yhä harvempaan perheeseen kaveripiirissä syntyy lapsia, niin todennäköisesti myös vauvakuumeilijoita tulee vähemmän.

Muut keinot saada lapsia

Kolmannet lapset saadaan yhä useammin uudessa parisuhteessa eron jälkeen. Melkein joka kymmenes perhe on Suomessa uusperhe. Uusperheistä vapaa puolet on sellaisia, joissa on vain äidin tuomia lapsia, eikä ollenkaan yhteisiä lapsia. Toiseksi yleisin uusperhetyyppi on äidin lasten ja uusperheen vanhempien yhteisten lasten muodostama perhe, joita on vajaa 40 %. En löytänyt netistä sellaista tutkimusta, josta kävisi ilmi, synytyykö kakkos- ja kolmoskierroksilla lapsia eniten miehille tai naisille, joilla on niitä jo aikaisemmista suhteista, vai niille, joilla ei ole ennestään vielä yhtään. Sattuuko joku tietämään siihen vastauksen? Kai jotkut miehet saavat lapsia useamman eri naisen kanssa, kun kerran joka kolmas nelikymppisistä suomalaisista miehistä on lapseton ja naisista vain joka viides.

Mitä muita keinoja on saada syntyvyys nousuun? Yritin googlailla, syntyykö sivusuhteissa ja pettämisen seurauksena paljon lapsia, mutten löytänyt siitäkään tietoa. Ehkei se ole merkittävä määrä sitten. Niistä miehistä, jotka pitivät ihanteenaan uskollista avio- tai avoliittoa, joka viides on tutkimuksen mukaan kuitenkin ollut jossakin vaiheessa uskoton. Naisilla niin on joka kymmenennellä. Miesten sivusuhteet ovat yleisemmin sinkkunaisten kanssa ja naisten sivusuhteet taas varattujen miesten kanssa.

Sinkkunaiset voivat saada lapsia myös yksin ilman parisuhdetta. Se on tietenkin mahdollista satunnaisissa suhteissa, mutta myös suunnitellusti ja hedelmöityshoitojen avulla. Se keino taitaa olla yleistynyt viime vuosina? On hyvä, että laki mahdollistaa ne Suomessa. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri HUS on tähän asti rajannut parisuhdetta ilman elävät naiset pois hedelmättömyyshoitojen piiristä, mutta muuttanut sittemmin kantaansa. Helsingin hallinto-oikeus totesi, että johtajaylilääkärin vuonna 2015 antama määräys hoitojen rajaamisesta oli syrjivä. Helsingin hallinto-oikeuden päätös oli ensimmäinen, mutta samaa asiaa käsitellään muidenkin yliopistosairaaloiden kohdalla. On ihan oikein, että hedelmöityshoitoja koskevassa lainsäädännössä ei rajata hoitoja seksuaalisen suuntautumisen mukaan eikä myöskään pois itsellisiltä naisilta.

Mitä mieltä sinä olet? Mitä ovat sinun mielestäsi syyt syntyvyyden vähenemiselle ja mitä asialle voisi tehdä?

Lakialoite: Kaupungin vuokra-asuntoja ei pitäisi siirtää sukulaisille

Jätin eduskunnassa lakialoitteen, joka estäisi kaupungin vuokra-asuntojen luovuttamista sukulaisille. Asunnot ovat verovaroin tuettuja ja on tärkeää, että asumisen tuki kohdistetaan sitä tarvitseville oikeudenmukaisemmin.

ARA-vuokra-asunnot on rakennettu valtion tuella ja ne on tarkoitettu vähävaraisimmille ja pienituloisimmille ihmisille. Niihin on valittava asukkaiksi säännösten mukaan ensisijaisesti kiireellisimmässä asunnontarpeessa olevat, vähävaraisimmat ja pienituloisimmat hakijat. Asukkaiden valinta perustuu sosiaaliseen tarkoituksenmukaisuuteen ja taloudelliseen tarpeeseen.

Tällä hetkellä laki mahdollistaa kuitenkin sen, että päävuokralainen siirtää vuokra-asuntonsa vuokraoikeuden ilman erillistä lupaa vuokranantajalta. Vuokraoikeuden voi siirtää puolisolle, vanhemmilleen tai perheeseen kuuluvalle lapselle.

Kun vuokraoikeuden omaava asukas muuttaa pois, hänen sukulaisensa asunnontarve pitäisi arvioida kaupungin asuntotoimistossa, niinhän muidenkin asunnonhakijoiden kohdalla tapahtuu. Se asettaisi kaikki kaupungin asunnon hakijat keskenään tasaveroiseen asemaan.

Nykyään ainoastaan asunnonhakijat käyvät läpi tarveharkinnan ja heidän tulo- ja varallisuustasonsa selvitetään. Jos vuokraoikeuden haltija siirtää vuokraoikeuden lähisukulaiselleen, näitä ei tarkasteta uudelta vuokraoikeuden haltijalta.

Nyt veronmaksajien tukemat asunnot voivat siis päätyä henkilöille, joilla olisi varaa asua myös vapailla asuntomarkkinoilla tai jopa hankkia omistusasunto. Hyvätuloinen henkilö voi asua kaupungin vuokra-asunnossa samaan aikaan, kun paljon pienituloisempi asunnonhakija odottaa jonossa. Se ei ole oikein.

Asuminen Helsingissä on nykyään liian kallista varsinkin pienipalkkaista työtä tekeville. Juuri pienituloisille tällaiset vuokra-asunnot voivat olla lähes ainoa vaihtoehto. Esimerkiksi Helsingissä on monella alalla työvoimapulaa, mutta halukkaat työntekijät eivät pysty muuttamaan kaupunkiin asumisen kalleuden takia.

Vuoden 2018 aikana asuntohakemusten määrä Helsingin kaupunginasunnoille on kasvanut yli 10’000 vuotuisella hakemuksella edellisvuosiin verrattuna. Hekan asuntoja uusille hakijoille välitetään vuosittain n. 2000 – 3000. Vuokraoikeuden siirtoja sukulaisille tapahtuu n. 200-250. Helsingissä kaupungin vuokra-asuntoja ei voi jonottaa, vaan asunnot jaetaan asuntotoimiston virkailijoiden tekemän tarveharkinnan ja arvion mukaan.

Kansainvälinen tyttöjen päivä

Perjantaina 11.10. vietetään Kansainvälistä tyttöjen päivää. Vaikka tasa-arvon eteen on Suomessa ja maailmalla tehty töitä, on hyvä pysähtyä miettimään ongelmia, joita tytöt jokapäiväisessä elämässään kohtaavat.

Syyskuussa 2019 julkaistu THL:n kouluterveyskysely 8.9.-luokkalaisten terveydentilasta paljasti huolestuttavia tietoja tyttöjen jaksamisesta koulussa ja arjessa. Tytöt kokevat ahdistusta ja uupumusta koulussa pärjäämisestä ja sitä myöten tulevaisuuden jatko-opiskelumahdollisuuksista. He murehtivat ilmastonmuutosta ja kantavat huolta myös perheensä jaksamisesta ja taloudellisesta tilanteesta. Lisäksi tytöt kertoivat kohdanneensa poikia enemmän sekä henkistä, että fyysistä väkivaltaa.

Onko kyseessä nuorten tyttöjen parempi kyky analysoida itseään ja tunnistaa erilaisia tunnetiloja itsestään vai voiko ilmiö selittyä jollain muulla? Ainakin kulttuurimme vaatimuksen tyttöjä kohtaan tuntuvat kovilta. Tyttöjen oletetaan olevan hiljaisia, kilttejä ja huolehtivaisia, kun taas poikia kannustetaan enemmän kokeilemaan, haastamaan ja ylittämään itsensä. Kouluterveyskyselynkin mukaan tytöt kantavat todennäköisemmin vastuuta myös toisesta perheenjäsenestään.

Lokakuussa julkaistiin Peking +25-kansalaisjärjestöraportti, Suomi sai siinä huomautuksen epäkohdista liittyen naisten köyhyyteen, naisiin kohdistuvaan väkivaltaan ja palkkaepätasa-arvoon. Naiset jakavat myös perheessä suuremman hoivavastuun.

Kuinka paljon tähän on vaikutusta sillä, miten kasvatamme ja kohtelemme naisia heidän ollessaan lapsia ja nuoria? Yhteiskunta yhä edelleen kannustaa tyttöjä tietyille, usein matalapalkkaisemmille aloille. Naiset kasvavat myös jo nuoresta lähtien kantamaan suuremman vastuun lapsiperhearjen pyörittämisestä. Tasa-arvon puute perheiden sisäisissä arjen vastuissa on nyt alkanut näkyä jopa matalampana syntyvyytenä.

Ainakin osa naisten aikuisena kohtaamista tasa-arvo-ongelmista alkaa siis jo lapsesta opituista asenteista ja kasvatuksesta. Naisia ei tulla näkemään ratkaisevasti enemmän johtotehtävissä tai poliittisessa eliitissä, eivätkä kodin ilmaiset, eläkettä kerryttämättömät työt jakaudu tasaisemmin pelkästään kiintiöitä lisäämällä. Poliittisilla päätöksillä voidaan ehkä nykyhetkessä korjata tasa-arvo-ongelmia, mutta tarvitsemme myös asennemuutosta.

Jotta tytöt rohkaistuvat tavoittelemaan unelmiaan ja vaatimaan tasa-arvoista kohtelua, siihen pitää antaa lapsesta saakka opittua mallia ja rohkaisua. Naispresidentin valinta oli yksi tärkeä askel, mutta tarvitsemme vielä paljon lisää hyviä roolimalleja. Tämän päivän tytöistä kasvaa huomispäivän naisia – ja on meidän kaikkien yhteinen vastuu, millaisen paikan he tässä yhteiskunnassa uskaltavat ottaa. Pidetään mielessä, että ”kiltti tyttö”-kommentti ei ole kehu. Kannustetaan sen sijaan tyttöjä näkymään ja kuulumaan!

Maidon kieltäminen Helsingin kaupungissa ei ole Kokoomuksen hanke, kuten jotkut virheellisesti väittävät

Olen kuullut väitteitä, että Kokoomus ajaisi Helsingissä maidon tarjoamisen lopettamista kaupungin yksiköissä. Se ei pidä paikkaansa. Kuulin tänään myös, että joku väittää, että minä kannattaisin sellaista. Sekään ei todellakaan pidä paikkaansa.

Tarkistin äsken kaupungin aloitesovelluksesta, että yksi kokoomuslainen kaupunginvaltuutettu eli Otto Meri on todellakin laittanut järjestelmään tuollaisen henkilökohtaisen aloitteensa. Omalta osaltani voin kertoa, että en ole sitä missään tapauksessa allekirjoittanut. On todella outoa, että joku edes sellaista väittää ottaen huomion, että olen saanut tappouhkauksiakin, koska olen puolustanut koululaisten oikeutta syödä liharuokaa.

Haluan tässä kuitenkin tehdä selväksi, että kyseinen aloite ei ole Kokoomuksen hanke ja on täysin virheellistä kenenkään yrittää väittää, että se sitä olisi.

Henkilökohtaisesti esimerkiksi jätin Helsingin kaupunginvaltuustolle aloitteen jo 13.11.2013, että koulujen pakollinen ”kasvisruokapäivä” on peruttava. Aloitteen allekirjoitti yhteensä 25 valtuutettua. Silloin kun edellinen valtuusto päätti asiasta, valtuutetuille luvattiin, että asia arvioidaan uudestaan vuoden kokemuksen jälkeen.

Valtuustossa tehtiin siis vuonna 2010 päätös pakollisesta kasvisruokapäivästä kouluissa kerran viikossa. Vastustin sitä silloinkin. Päätöksen yhteydessä valtuutetuille luvattiin seurata kasvisruokapäivän vaikutusta lasten ruokailuun ja arvioida tehty päätös uudestaan, jos sen vaikutukset osoittautuvat negatiivisiksi. Palmialta saadun tiedon mukaan kasvisruokapäivänä kouluissa kului ruokaa vähemmän kuin muina päivinä. Lisäksi Palmialle oli tullut kasvisruokapäivästä paljon kielteistä palautetta sekä oppilailta että heidän vanhemmiltaan.

Saadun palautteen perusteella oli ilmeistä, että kasvisruokapäivä oli epäonnistunut lisäämään kasvisten suosiota nuorten keskuudessa.

Koululounas voi olla joillekin lapsista päivän ainoa ateria. Tavoitteeksi tulisikin asettaa, että koululaisten lounas olisi mahdollisimman houkutteleva ja ravitsemuksellisesti täysipainoinen. Ruokalistaa pitäisi kehittää sellaiseksi, että mahdollisimman moni lapsi käyttäisi maksuttoman lounaan hyväkseen, eikä kävisi ruokatunnilla karkkiostoksilla.

Älkää ymmärtäkö väärin, en vastusta kasvisruokaa, syön sitä mielelläni itsekin. Vihannesten ja hedelmien lisääminen suomalaisten ruokavaliossa on lämpimästi kannatettavaa. Sen pitää kuitenkin tapahtua vapaaehtoisuuden pohjalta, pakon käyttäminen on aina huono keino muuttaa asenteita.

Nuoria pitäisi kannustaa syömään kasvisruokaa lisäämällä herkullisia kasviksia tavalliseen sekaruokavaihtoehtoon. Kouluissa pitäisi palata entiseen käytäntöön, jossa lapsilla on mahdollisuus valita lounaaksi joko kasvis- tai liharuoka. Kouluissa on silloinkin kasvisruokaa tarjolla joka päivä, mutta oppilas saa itse valita, kumpaa ruokaa hän haluaa syödä.

Kun kasvisruokapäivää käsiteltiin valtuustossa viimeksi, päätöksen taustalla vaikutti Vegaaniliiton lobbaus. Sen mukaan lihasta luopuminen parantaa eläinten asemaa yhteiskunnassa ja pienentää suomalaislasten jättämää hiilijalanjälkeä maapallolla. Valtuutetut saivat liitolta parin viikon ajan sähköposteja, joissa se mm. toivoi kasvisruokapäivän lisäävän koululaisten ympäristöystävällisiä asenteita, perustelut olivat siis puhtaasti ideologiset. Keskustelu asiasta kesti valtuustosalissa muistaakseni viisi tuntia ja oli tunteikas, eräskin valtuutettu heilutteli puhujanpöntössä kasviskeittokirjaa.

Mielestäni tällainen asia -koululaisten lounaan sisältö- ei itse asiassa kuulu koko kaupunginvaltuuston toimialaan. Valtuutetut eivät ole siinä asemassa, että heidän pitäisi voida sanella, mitä muut ihmiset saavat syödä. Lisäksi maitotuotteilla voi olla merkitystä luuston kestävyydelle, joten on vieläkin vaarallisempaa alkaa ideologisin, poliittisin päätöksin määräillä, saavatko esimerkiksi lapset ja vanhukset syödä niitä vai ei.

Terveysasemien jonot ovat pahentuneet

Lääkäriin pääsy Helsingin terveysasemilla on heikentynyt rajusti vuoden kuluessa. Jonotilannetta mitataan sillä, kuinka pitkä on jonotusaika kolmanteen kiireettömään vastaanottoaikaan. Se on ollut Töölössä syyskuussa 31 päivää, Laaksossa 42 päivää ja Munkkiniemessä 20 päivää. Heinäkuussa se oli Töölössä 30, Laaksossa 42 ja Munkkiniemessä 42. Vertailun vuoksi esimerkiksi Jakomäessä odotusaika on ollut syyskuussa 8 päivää ja Paloheinässä 12 päivää.

Kaupungin tavoite on, että tuo kolmannen vapaan ajan odotusaika olisi alle kymmenen päivää. Tilanne on siis todella heikko. Lääkärijonot näkyvät tietysti myös kiireellisten lääkärivastaanottoaikojen saatavuudessa. Moni helsinkiläinen joutuukin kääntymään suoraan HUS:n päivystyksen puoleen saadakseen hoitoa sairauteensa. Se puolestaan on johtanut päivystyksen pahaan tukkeutumiseen. Tilanne on huono sekä kuntien että HUS:n kannalta.

Kunnille tämä tarkoittaa tarpeettomia ylimääräisiä kustannuksia, sillä niiden terveydenhoidon menot kasvavat väärästä päästä. On paljon kalliimpaa hoidattaa ihmisiä sairaanhoidossa kuin terveysasemilla. Kaupungin kannattaisi laittaa rahat mieluummin terveysasemien kehittämiseen kuin maksaa erikoissairaanhoidon kuntayhtymälle tästä syystä ylittyneestä budjetista.

Kun olen kysynyt näkemystä ulkopuolisilta asiantuntijoilta, he ovat kaikki sanoneet, että kyse ei ole ensisijaisesti rahan puutteesta, vaan huonosta johtamisesta ja toiminnan organisoimisesta. Mm. Espoossa onkin alettu verrata kaupungin terveyskeskuksen toimintaa yksityisten lääkäriasemien toimintaan ja saatu siitä ideoita, miten terveysasemia voisi kehittää paremmiksi.

Lääkärilehti taas kertoi tänä vuonna, että esimerkiksi Keski-Uudellamaalla on tehty uudistuksia terveyskeskuksen toimintatapoihin, minkä seurauksena potilas pääsee hoitoon käytännössä saman tien ja jonot on saatu purettua. Siellä ei ole perinteistä ajanvarausta eikä jakoa kiireellisiin ja kiireettömiin potilaisiin. Sen sijaan on yhteyshenkilö, jolle potilas voi soittaa. Yhteyshenkilö on sairaanhoitaja, joka työskentelee tiimihuoneessa. Siellä on 2–3 hoitajaa ja 1–3 konsultoivaa lääkäriä, joilta hoitaja voi kysyä neuvoa tai siirtää asian heille. Lääkäri päättää, haluaako hän antaa neuvot hoitajalle, soittaa itse potilaalle tai kutsua käymään vastaanotolla, kenties laboratoriokokeiden kautta. Potilaan hoito alkaa heti, ja hänet hoidetaan pääsääntöisesti samana päivänä.

En osaa maallikkona sanoa, olisiko tuo ratkaisu Helsingin terveyskeskuksen toimintaan vai jokin muu vaihtoehto, mutta jotakin radikaalia on nyt tehtävä. Ellei se onnistu viraston omana työnä, niin ehkä apuun tarvittaisiin ulkopuolisia konsultteja.

Helsingin sosiaali- ja terveysviraston johdosta vastaa Vihreiden apulaispormestari. Syyskuussa sosiaali- ja terveyslautakunnalle esitettiin yllättäen linjauksena yhden keskikokoisen terveysaseman kokonaisulkoistusta ja Kalasataman terveysaseman puhelinpalvelun osaulkoistusta. Ne ovat varmasti hyviä kokeiluja, mutta tarvitaan myös perusteellisempia muutoksia toimintatapoihin. Ulkoistuksista ei ole vielä kuitenkaan päätetty, vaan niiden valmistelua jatketaan.

Kokoomus teki nyt viime kaupunginvaltuuston kokouksessa kaksi aloitetta, joilla yritämme saada virastoa puuttumaan tehokkaammin terveyskeskuksen ongelmiin. Esitämme mm. sitä, että Helsinki selvittää pikaisesti, miten jonojen purku on saatu hoidettua muualla ja ottaa käyttöön samankaltaisia ratkaisuja kiireettömään hoitoon pääsyssä myös Helsingin terveysasemilla.

Miten EU uudistaa turvapaikanhakijoiden oleskelulupamenettelyä?

EU on paininut viime aikoina uuden turvapaikanhakijaongelman kanssa, kun Välimeren maat ovat pelastaneet merestä Eurooppaan pyrkiviä tulokkaita. Sisäministeri (vihr) Maria Ohisalo on edistänyt sellaista kyseenalaista käytäntöä, että EU voisi alkaa kuljettaa rajamaista turvapaikanhakijoita jäsenmaihin odottamaan oleskelulupapäätöksiä.

Välimereltä pelastetut lähetettäisiin jäsenmaihin neljän viikon kuluessa rantautumisesta. Vastaanottajamaat, kuten Suomi, hoitaisivat turvapaikkaprosessit, ja huolehtisivat heidän palautuksistaan, jos oikeutta oleskelulupaan ei todettaisikaan. Tästä tulisi sisäministerien mukaan väliaikainen toimintamekanismi EU:lle. Asia tulee uudestaan esiin EU:n sisäministerien kokouksessa lokakuussa.

En kannata tuota Ohisalon linjaa, eikä sitä kannata muutkaan kokoomuksen eduskuntaryhmässä. Ensinnäkin on osoittautunut vaikeaksi käännyttää pois turvapaikanhakijoita, joille ei ole myönnetty oleskelulupaa. Toisekseen järjestely kannustaisi salakuljettajia tuomaan ihmisiä Välimeren rannoille yhä nykyistäkin enemmän. Yhä useammat siirtolaiset lähtisivät liikkeelle, koska järjestely takaisi heille automaattisen kuljetuksen edelleen Euroopan maihin. Kolmanneksi on olemassa ilmeinen vaara, että tästä väliaikaisesta mekanismista tulisi todellisuudessa pysyvä menettely, eikä turvapaikanhakijoiden vastaanottomenettelyjä pystyttäisi oikeasti uudistamaan.

Kokoomus haluaisi, että EU:n rajavyöhykkeille perustettaisiin pysyviä ulkorajakeskuksia. Niissä turvapaikanhakijat voisivat odottaa, antaako joku EU:n jäsenmaa heille oleskeluluvan ja ottaa heidät pakolaiskiintiön puitteissa maahansa. Näin turvapaikanhakijoista voitaisiin myös paremmin erotella kaikista hädänalaisimmat, jotka ovat eniten avun tarpeessa. Tuon lisäksi niiden turvapaikanhakijoiden karkotusta pitäisi tehostaa, jotka eivät ole saaneet Suomesta oleskelulupaa. Sillä tarkoitetaan laittomasti maassa olevia ihmisiä, joista Suomen viranomaiset ovat heidän henkilökohtaiseen tilanteeseensa perehtymisen jälkeen todenneet, että heillä ei ole tarvetta suojeluun.

On totta, että Suomen on järkevää helpottaa tänne siirtolaiseksi haluavien mahdollisuutta tehdä työtä, yrittää ja maksaa veroja Suomessa. Moni tulija onkin hakeutunut Suomeen alun perinkin väärän järjestelmän piirissä. He ovat ilmoittautuneet turvapaikanhakijoiksi, vaikka heillä on kenties ollut todellisena toiveena päästä tekemään töitä siirtolaisina. Suomen huoltosuhde heikkenee ja väestö vanhenee. Tarvitsemme tänne yhä enemmän työvoimaa ja veronmaksajia, jotta voimme ylläpitää hyvinvointivaltion palveluja ja tulonsiirtoja.

Sen sijaan kaikki laittomasti maassa olevat ulkomaalaiset pitää karkottaa täältä pois nykyistä tehokkaammin.

Viime hallituskaudella käynnistettiin sisäministeri Kai Mykkäsen (kok) johdolla valmistelu, jolla voitaisiin torjua tehokkaammin laitonta maassaoloa. Siihen sisältyi mm. ehdotus, että valmisteltaisiin lainmuutos, jotta turvapaikkatarve voitaisiin käsitellä nopeasti jo rajavyöhykkeellä ilman, että turvapaikanhakijaa päästettäisiin Suomeen maahan ollenkaan. Lisäksi päätettiin selvittää, voiko laittomasta maassaolosta säätää vankeusrangaistuksen. Onko se mahdollista, riippuu siitä, onnistuuko EU uudistamaan paluudirektiiviään.

Lisäksi Mykkäsen johdolla haluttiin tehdä lakimuutos, jolla henkilö, jolla ei ole enää oleskelulupaa, menettäisi Suomessa myös kotikuntansa ja siihen liittyvät palvelut ja oikeudet pois lukien oikeuden välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon, oppivelvollisuusikäisen koulutukseen ja muihin lasten erityispalveluihin. Samoin päätettiin valmistella lakimuutokset, jotka mahdollistaisivat oppilaitoksia erottamaan opiskelijan, jos hän on saanut lainvoimaisen käännytys- ja karkotuspäätöksen.

Saa nähdä, mitä näille kokoomuslaisen sisäministerin alulle panemille uudistuksille tapahtuu, kun vastuu niiden edistämisestä on siirtynyt vihreän ministerin vastuulle. Toivon, että Suomen linja ei muutu ja että nykyinen hallitus jatkaa näiden uudistusten valmistelua.

Toimenpidealoite: Hoitajille laajempi oikeus osallistua terveydenhuollon koulutuksiin, joissa käsitellään reseptilääkkeitä

On oikein, että reseptilääkkeiden mainonta kuluttajille ei ole Suomessa sallittua, vaan kuluttajille saa markkinoida vain itsehoitolääkkeitä. Lääkemarkkinointi ei myöskään saa olla epäasiallista tai houkutella lääkkeen tarpeettomaan käyttöön. Lisäksi on tärkeää, että lääkeyhtiöiden myynninedistämistoimet eivät saa vaarantaa väestön luottamusta lääkäreiden puolueettomuuteen lääkemääräyksien osalta. Siksi lääketeollisuus on sisällyttänyt eettisiin periaatteisiinsa esimerkiksi sen, että koulutusta ei saa antaa sellaisessa paikassa, kuten hiihtokeskuksessa, joka erityisesti houkuttelisi lääkäreitä osallistumaan tilaisuuksiin, eikä niissä saa tarjota huomattavan hyvää ruokaa tai juomaa.

Tämän selkeän lääkemainonnan kiellon lisäksi lääketieteellisten koulutusten sisältö voidaan tulkita lääkkeiden lainvastaiseksi piilomarkkinoinniksi, jos koulutus sisältää lääkeinformaatiota. Siksi nykyisessä lainsäädännössä on tarkasti rajattu se kohdejoukko, jolla on oikeus osallistua koulutukseen, jossa puhutaan reseptilääkkeistä. Kuluttajille  ei saa antaa koulutusta reseptilääkkeistä. Tämäkin on ymmärrettävää, mutta koulutustilaisuuksiin hyväksyttyjen osallistujien joukon määrittely kaipaa kuitenkin uudistusta.

On ongelma, että monet terveydenhuollon ammattilaiset luetaan koulutustilaisuuksien lääkeinformaation osalta lainsäädännössä kuuluviksi kuluttajaväestöön. Se johtaa tilanteeseen, jossa sairaanhoitajat eivät saa osallistua lääketieteelliseen kongressiin, jos siellä käsiteltäviin aiheisiin lukeutuu reseptilääkkeet. Silloin hoitotiimien jäsenet, kuten esimerkiksi lääkärit, hoitajat, fysioterapeutit ja sosiaalityöntekijät, eivät saa käytännössä osallistua yhdessä samoihin koulutustilaisuuksiin, jos niissä käsitellään reseptilääkkeitä.

Nykyään hoitajille on sallittua antaa vain tarvittaessa tietyn lääkkeen oikeaan ja turvalliseen käyttöön liittyvää ohjausta, kuten esimerkiksi koulutus astmapiipun käyttöön ja pistoskoulutus, mutta sen yli menevä koulutus katsotaan reseptilääkkeen piilomarkkinoiniksi. Hoitajat määritellään lääkelaissa siis kuluttajiksi, joihin ei saa kohdistaa reseptilääkemarkkinointia. Rajattu poikkeus tästä ovat sellaiset sairaanhoitajat, optikot ja suuhygienistit, joilla on rajattu lääkkeenmääräämisoikeus.

Moniammatillisilla hoitotiimeillä on kuitenkin nykyaikana yhä suurempi merkitys terveydenhuollossa. Kun väestö vanhenee, potilaiden ongelmat moninaistuvat ja se luo tarvetta moniammatillisen tiimityön lisäämiseen. Potilasta hoidetaan yhä useammin yhteistyössä potilaan ja muun hoitoon osallistuvan henkilökunnan kanssa moniammatillisena tiimityönä.

Siksi ehdotankin eduskunnalle jättämässäni toimenpidealoitteessa, että hallitus antaa hoitajille nykyistä laajemman oikeuden osallistua lääketieteellisiin koulutuksiin, joiden sisältöön kuuluu reseptilääkemarkkinointia. Se parantaisi terveydenhuollon ammattilaisten koulutusmahdollisuuksia ja antaisi hoitotiimeille mahdollisuuden osallistua yhdessä samoihin koulutuksiin, mikä johtaisi potilasturvallisuuden paranemiseen sekä hoitotiimien osaamisen ja laadun kohenemiseen.

Kirjallinen kysymys sähkötupakkana poltettavien makunesteiden myynnin lopettamisesta

Eduskunnan puhemiehelle

Sähkösavukkeet kuuluvat tupakkalain sääntelyn piiriin. Sähkösavukkeita, täyttösäiliöitä ja nikotiinipitoisia nesteitä koskevat vastaavat käyttörajoitukset, ikärajat, esilläpito- ja mainontakiellot kuin savukkeita. Myös nikotiinittomille nesteille on asetettu vastaava ostoikäraja.

Sähkösavuketuotteisiin kuuluvat sähkösavuke, täyttösäiliö ja nestepatruunat, jotka voivat sisältää joko nikotiinitonta tai nikotiinipitoista nestettä. Sähkösavukenesteiden, joiden nikotiinipitoisuus on suurempi kuin 20 mg/ml, myynti on kokonaan kielletty.

Miedommat tupakanmakuiset sähkötupakkanesteet eivät ole kiellettyjä. Sen sijaan kuluttajalle ei saa myydä tai muutoin luovuttaa sähkösavukkeessa käytettäväksi nikotiinittomia nesteitä, joissa on hyvä tuoksu tai maku eli muita makuja ja tuoksuja paitsi tupakan makua ja tuoksua. 

Makunesteiden myyntikiellolla halutaan vähentää sähkötupakan houkuttelevuutta lapsille ja nuorille. Tarkoituksena on, etteivät alaikäiset alkaisi käyttää sähkösavukkeita eikä niistä muodostuisi alaikäisille väylää tupakoinnin aloittamiseen. Sähkötupakointiin käytettäviä makunesteitä on kuitenkin myyty joissakin myymälöissä edelleen. Kauppiaat ovat vedonneet siihen, että makunesteet ovat elintarvikkeita.

Hiljattain on uutisoitu, että Yhdysvalloissa jo viisi ihmistä on kuollut sähkötupakan käytöstä seuranneeseen keuhkosairauteen. Yhdysvaltain terveysviranomaiset kehottavat välttämään sähkötupakan käyttöä. Myös Maailman terveysjärjestö WHO varoitti viime kuussa sähkötupakan vaaroista. WHO:n mukaan sähkötupakointi on kiistatta haitallista terveydelle ja tuotteita tulisi sen vuoksi säännellä.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Mitä hallitus aikoo tehdä sähkötupakkana poltettavien makunesteiden myynnin lopettamiseksi Suomessa? Ja mitä hallitus aikoo tehdä miedompien sähkötupakoiden myynnin lopettamiseksi Suomessa?

Toimenpidealoite: Loppu koulukiusaamiselle

MLL:n ja Vaasan yliopiston toteuttama ja Kunnallisalan kehittämissäätiön rahoittama Pelastakaa koulukiusattu -tutkimuksen mukaan Suomen peruskouluissa toistuvan kiusaamisen kohteiksi joutuu keskimäärin 6–10 prosenttia oppilaista päivittäin. Suomalainen oikeusjärjestelmä ja koulujen kyky puuttua ongelmiin on koulukiusaamisen kohdalla puutteellista.

Keskimääräistä yleisemmin viikoittaista kiusaamista kokevat kouluterveyskyselyn mukaan nuoret, joiden äidin koulutustaso on enintään perusaste, jotka ovat ulkomaalaistaustaisia, joilla on jokin fyysinen tai kognitiivinen toimintarajoite ja jotka on sijoitettu kodin ulkopuolelle. Tulosten mukaan vaikuttaa siltä, että fyysinen väkivalta koulukiusaamisen muotona on jopa hieman kasvussa, myös esimerkiksi rahaa tai tavaraa varastetaan tulosten mukaan aiempaa useammin.

Vakavimmissa tilanteissa pitäisi puhua koulukiusaamisen sijasta kouluväkivallasta. Kiusaaminen on rikollista toimintaa, kun se täyttää lainsäädännössä rikokselle asetetut tunnusmerkit. Kiusaamiseen voidaan soveltaa mm. kunnianloukkaukseen, laittomaan uhkaukseen, lievään pahoinpitelyyn ja pahoinpitelyyn liittyviä lainpykäliä. Myös kiusaajan rikoskumppanina, avunantajana ja yllyttäjänä toimiminen ovat lain mukaan rangaistavia tekoja. Lisäksi ”koulu”-liite sanassa on myös harhaanjohtava, sillä kiusaaminen voi tapahtua myös esimerkiksi koulumatkoilla tai muuten koulutilojen ulkopuolella.

Koulussa kiusatuksi tulleet oppilaat kertovat, että aikuiset eivät aina ole puuttuneet kiusaamiseen. Opettajat tarvitsisivat lisää keinoja kiusaamisen havaitsemiseen ja kiusaamisen ehkäiseminen vaatii pitkäjänteistä työtä ja yhteistyötä koulun, kouluterveydenhuollon ja kodin välillä. Myös muut oppilaat voivat saada kiusaamisen loppumaan. Kun pieni, mutta arvostettu ryhmä oppilaita siirtyy kiusatun puolelle, on mahdollista, että muutkin avaavat silmänsä.

Erään koulukiusatun lapsen isä soitti minulle ja kertoi, että hänen kokemuksensa mukaan koulukiusaamisesta kannattaa tehdä rikosilmoitus, sillä vain poliisien juttutuokio kiusaajien kanssa oli saanut kiusaamisen loppumaan. Lisäksi hän kiinnitti huomiota siihen, että KiVa koulu-ohjelman portaat puuttumiselle ovat liian moninaiset ja lievät ja että jämäkämpiin toimiin pitäisi ryhtyä jo aikaisemmassa vaiheessa. Hän toivoi myös, että kiusaajan vanhemmat pitäisi voida velvoittaa osallistumaan koulun palaveriin kiusaamisesta, he eivät välttämättä saavu niihin paikalle ollenkaan. Lopuksi hän toivoi, että olisi mahdollisuus erottaa kiusaaja koulusta rehtorin päätöksellä edes määräajaksi, kuten vaikka kahdeksi kuukaudeksi.

Nykyiset kurinpitotoimet erittäin raaoissa kiusaamistapauksissa ovatkin riittämättömiä tekijän kannalta, eivätkä ne korjaa uhrille aiheutunutta vahinkoa tai anna uhrille riittävää suojaa. Äärimmäisissä tilanteissa, joissa ainoaksi toimivaksi ratkaisuksi on nähty siirtää oppilas toiseen kouluun, on lähtijä yleensä ollut uhri. Se asettaa jo ennestään vaikeassa asemassa olevan uhrin kohtuuttomaan tilanteeseen, kun hän joutuu siirtymään täysin uuteen sosiaaliseen ympäristöön. Olisi oikeudenmukaisempaa, että koulua joutuisi vaihtamaan kiusaaja. Se antaisi niin uhrille kuin koko yhteisölle oikeanlaisen signaalin ihmisarvon kunnioittamisesta ja sosiaalisesta kanssakäymisestä.

Selvitettäessä ratkaisua siihen, kumman osapuolista on tarpeen vaihtaa koulua, pitää tavoitteena olla uhrin paluu mahdollisimman normaaliin arkeen. Pitää huomioida ja painottaa uhrin toive joko jäädä nykyiseen kouluun tai siirtyä uuteen kouluun, ja sen toiveen tulee olla pohjana korjaaville toimenpiteille. Lähtökohtaisesti, jos katsotaan, että koulunvaihto on ratkaisu, pitäisi koulunvaihtajan olla kiusaaja.

Niinpä tein eduskunnassa toimenpidealoitteen siitä, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin lainsäädännön korjaamiseksi siten, että oppilaan opetuksen järjestämispaikkaa voidaan perustellusta opetuksen järjestämiseen liittyvästä syystä vaihtaa, jotta hänen toiselle koulun oppilaalle aiheuttamansa merkittävä ruumiillinen tai henkinen vahinko saadaan loppumaan. Oppilaalle ja hänen vanhemmilleen on varattava tilaisuus tulla asiassa kuulluksi ja mahdollisesta uuden koulupaikan määräämisestä on ilmoitettava kunnan sosiaalihuollon viranomaisille.

Miten vanhuspalveluiden laatu varmistetaan Helsingissä?

Sosiaali- ja terveysvirasto vastasi viime viikolla aloitteeseeni, jossa ehdotin Helsingin vanhuspalveluiden laadun varmistamista. Esitin, että Helsingin kaupunki ryhtyy pikaisesti erityistoimiin varmistaakseen vanhuspalveluidensa laadun.

Sosiaali- ja terveysvirasto vastasi, että sairaala-, kuntoutus- ja hoivapalvelujen oman toiminnan laadunhallinta perustuvat omavalvontasuunnitelmaan. Yksiköt lisäävät siihen tietoja ja suunnitelmien toteutumista seurataan joko kuukausittain, neljännesvuosittain, puolivuosittain tai vuosittain. Valvontasuunnitelmat julkaistaan kaupungin verkkosivuilla.

Lisäksi laadun arviointiin käytetään muita välineitä. Esimerkiksi asiakkaan palvelutarpeen arvioinnin, hoito-, kuntoutus- ja palvelusuunnitelman laadinnan sekä laadunarvioinnin välineenä on käytössä RAI-toimintakykyarvio. Lisäksi käytössä on HaiPro-järjestelmä, johon työntekijät ilmoittavat vaaratilanteista, sekä SPro-järjestelmä työntekijöiden ilmoituksille havaituista epäkohdista tai epäkohtien uhista. Säännöllisin väliajoin tehdään asiakaskyselyitä ja asiakasraadeilta ja neuvostoilta kerätään palautta palveluiden laadusta. Kotihoidon asiakastyytyväisyyden keskiarvo oli 8,2/10 loppuvuonna 2018.

Yksityisen hoivayritysten laadunvalvonta perustuu sopimukseen ja sen liitteenä olevaan yksityiskohtaiseen palvelukuvaukseen sekä tiiviiseen yhteistyöhön palveluntuottajan kanssa. Tärkeintä on palveluntuottajan omavalvonta. Ostopalveluyksiköihin tehdään lisäksi ennalta ilmoittamattomia valvontakäyntejä ja niiden määrää on lisätty. Valvontaa on tehostettu myös resursseja lisäämällä. Palvelujen toteutumista seuraavat lisäksi kaupungin tarkastusvirasto, aluehallintovirasto sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL).

Koska yhä useampi vanhus asuu kotona mahdollisimman pitkään, kotihoidon piirissä on yhä huonokuntoisempia vanhuksia. Niinpä on tärkeää turvata laitoshoidon lisäksi myös vanhusten kotihoidon saatavuus ja laatu. Esitin aloitteessa, että kaupunki ryhtyy toimiin mm. sen varmistamiseksi, että palvelujen laatu ja turvallisuus eivät vaarannu henkilöstön rekrytoimisvaikeuksien seurauksena. Sote- palveluissa on jatkuva ja hankalasti korjattava henkilöstövaje.

Henkilöstömitoitus on Helsingissä jo 0,7 ympärivuorokautisessa hoidossa

Virasto vastasi, että työmarkkinatilanne on todellakin valtakunnallisesti haastava. Henkilöstön saatavuutta ja pysyvyyttä kehitetään kuitenkin mm. palkkapolitiikalla, yhteistyöllä pääkaupunkiseudun opinto-ohjaajien kanssa alan kiinnostavuuden lisäämiseksi, työharjoittelun toteuttamisella oppilaitosyhteistyönä, työnantajamaineen edistämisellä ja työpaikkamarkkinointiin liittyvällä tapahtumakalenterilla.

Vuosina 2017‒2018 Helsingin kotihoitoon palkattiin 60 uutta työntekijää. Vuonna 2019 perustetaan 20 uutta sairaanhoitajavakanssia, jotka kohdennetaan syksyllä aloittavaan kuntouttavaan arviointitoimintaan kotihoidon asiakkuuden alussa. Kotihoidon kehittäminen jatkuu toukokuussa 2019 valmistuneen toimintasuunnitelman mukaisesti.

Helsingin ympärivuorokautisen hoidon oman toiminnan yksikköjen keskimääräinen henkilöstömitoitus on jo nykyään 0,7. Yksikköjen henkilöstömitoitus kuitenkin vaihtelee asiakkaiden hoidon tarpeen ja toimintakyvyn mukaan. Voimassa olevan laatusuosituksen mukaan henkilöstömitoituksen tulee olla vähintään 0,5. Kunta10-tutkimuksen mukaan Helsingin sairaala-, kuntoutus- ja hoivapalvelujen tutkimustulokset ovat kehittyneet vuosien 2014, 2016 ja 2018 tulosten perusteella erittäin myönteiseen suuntaan. Johtaminen ja tuen saaminen ovat olleet hyvällä tasolla ja henkilöstön kokemus kohtelun oikeudenmukaisuudesta on lisääntynyt.

Virasto kertoo, että työyhteisötaidot ja työpaikan ilmapiiri ovat olleet jo aiemmin hyvät ja vuoden 2018 tuloksissa ne olivat edelleen parantuneet. Työhön oltiin erittäin sitoutuneita ja koettiin työn imua. Työstressiä ilmeni aiempaa vähemmän, vaikka edelleenkin sitä esiintyi. Sairaala-, kuntoutus- ja hoivapalvelujen johtamista pidettiin valmentavana. Itseohjautuvat tiimit kokivat työn imua ja mielekkyyttä.

Viraston mukaan myös kotihoitoyksiköiden kehityssuunta oli selkeästi positiivinen. Valtaosassa kotihoitoyksiköistä tulokset paranivat verrattuna vuoden 2016 tuloksiin. Kotihoidon henkilöstön kokemus työn hallinnan tunteesta oli vuonna 2018 pääsääntöisesti parempi kuin vuonna 2016.

Vanhusneuvoston ehdotukset

Helsingin Vanhusneuvosto totesi aloitetta käsitellessään, että vanhusten hoivapalvelujen laadun valvonnan tulee olla nykyistä avoimempaa ja läpinäkyvämpää, olivatpa sitten kyseessä kaupungin omat tai ostopalvelut. Usein esiintyviä huolia vanhusten palvelujen laadusta voitaisiin vähentää avoimella tiedottamisella. Ihmisten tulee voida luottaa siihen, että kaupunki varmistaa omien palvelujensa laadun. Tiedottamiseen tarvittaisiinkin uudenlaista toimintakulttuuria, sote-toimialan tulisi oma-aloitteisesti kertoa, miten omien palvelujen valvonta tapahtuu.

Kotihoidon suurin ongelma on henkilöstötilanne, joka on palkankorotuksesta huolimatta vain vaikeutunut. Vanhusneuvosto katsoo, että suurin syy tilanteeseen on ympärivuorokautisen palvelun liian tiukka kriteeristö. Kotona asuvat kotihoidon asiakkaat ovat entistä huonokuntoisempia, heitä on entistä enemmän ja kotihoidon työ vastaavasti vaativampaa. Työssä olevat kotihoidon työntekijät tuntevat riittämättömyyttä, uupuvat tai vaihtavat työpaikkaa. Uusia, pysyviä, päteviä työntekijöitä ei saada, kun kotihoidon työtilanne on hoitoalalla tiedossa.

Vanhusneuvosto katsoo, että tilannetta tulisi lähteä purkamaan ympärivuorokautisen hoidon kriteerien väljentämisellä. Kun kotona selviytyminen ei enää ole mahdollista, tulisi siirtymisen ympärivuorokautiseen palveluun tapahtua joustavasti, ilman raskasta päätöksentekoprosessia.