En ole koskaan ymmärtänyt, miten omituisten ja vaarallisten johtajien on ollut mahdollista nousta valtaan ja saada laajaa kannatusta. En edelleenkään sitä ymmärrä, mutta ilmiöstä on saatu viime aikoina paljon uusia esimerkkejä. Miten esimerkiksi on inhimillisesti mahdollista, että puolet amerikkalaisista on äänestänyt presidentiksi Donald Trumpin ja lähes yhtä moni edelleen uskoo hänen puheisiinsa huijatuista vaaleista?
Osa hänen kannattajistaan on ns. Qanon-uskovaisia, jotka uskovat Trumpin olevan hyvän puolella pahaa vastaan ja käyvän taistelua kansainvälistä poliittista ja taloudellista eliittiä vastaan. Nämä salaliittoteoreetikot uskovat ”suureen heräämiseen” ja ”great resetiin”, jonka jälkeen kuulemma maailmassa kielletään esimerkiksi yksityisomistus ja autolla ajo sekä asetetaan ihmisiin mikrosiru. He uskovat, että koronaa ei ole oikeasti olemassakaan, vaan se on keksitty keino uuden maailmanjärjestyksen luomiseen.
Olisi helppo kuvitella, että sellaisia höyrypäitä on vain USA:ssa ja että he näyttävät sellaisilta kummajaisilta kuin se eräs Yhdysvaltojen kongressirakennukseen tunkeutunut naamansa maalannut, turkiksiin pukeutunut sarvipää. Että hulluihin asioohin mukaan lähtevät ihmiset ovat ”toisia”, eivätkä voisi mitenkään olla ”meitä”. Se olisi kuitenkin itsensä huijaamista. Minäkin tunnen noihin juttuihin uskovan suomalaisen ja lisäksi saan sellaisilta kansanedustajana sähköpostia joka päivä. Uskoisin, että ilmiössä on taustalla pandemian aiheuttama epävarmuus ja pelko yhdistettynä omaan heikentyneeseen taloudelliseen tilanteeseen. Silloin osa ihmisistä ehkä saa lohdutusta yksinkertaisista ja helpoista ratkaisuista.
Kenties tähän samaan kokonaisuuteen liittyy se ilmiö, että monissa maissa kansalaisten luottamus maansa johtajiin on noussut valtavasti koronan aikana. Sillä ei vaikuta olevan merkitystä, onko maa hoitanut asiansa hyvin vai huonosti, vaan iso joukko ihmisiä kertakaikkiaan haluaa uskoa ja totaalisesti luottaa johtajaan. Sellainen ihminen suuttuu aivan silmittömästi, jos kohtaa mitään kritiikkiä kyseisiä johtajia kohtaan. Suomalaisetkin ovat hyvin auktoriteettiuskovaista kansaa. Siitä on ollut toisaalta onneksi myös hyötyä esimerkiksi siten, että olemme omaksuneet maskinkäytön ja noudattaneet koronarajoituksia hienosti. Onkin lähes kokonaan kansalaisten omaa ansiota se, että tartuntatilanne on pysynyt meillä tähän asti niin hyvänä. On kuitenkin yleisesti ottaen vaarallista uskoa, että joku on oikeassa tai tietää paremmin ainoastaan korkean asemansa vuoksi.
On onni onnettomuudessa, että meillä ei ole saanut jalansijaa läntisen naapurimaamme valtionepidemiologi Anders Tegnellin kaltainen johtohahmo. Mikä ikinä voi selittää hänen saamaansa suosiota vastoin kaikkea järkeä? Osa ruotsalaisista on jopa tatuoinut hänen kuvansa kehoonsa, vaikka kyseessä on henkilö, joka on vastuussa valtavista määristä turhia kuolemista ja sairastumisista. Henkilöstä, joka yhä edelleen totuuden paljastuttua kiistää faktat, ei myönnä virheitään, vaan antaa hymyssä suin haastatteluja kuolleiden määrästä. Itse asiassa hän on uusimpien uutisten mukaan yrittänyt myydä tuhoisaa koronastrategiaansa muihinkin maihin kuten Suomeen.
Ehkä kriittisellä medialla on jotain tekemistä maidemme erilaisten tilanteiden kanssa. Ruotsissa media ilmeisesti ei tuonut esiin poikkeavia näkemyksiä, vaan oli myötäsukainen valitulle strategialle. Suomessa medialla taas oli ratkaiseva rooli siinä, että maskisuositus lopulta annettiin. Joissakin kysymyksissä meilläkin on kuitenkin viime aikoina siirrytty hymistelevämmälle linjalle. Esimerkiksi Eroon koronasta-liikkeen tutkijat ja asiantuntijat kertovat, ettei heidän näkemyksistään uutisoida enää kuten ennen. Myöskään etäkoulua ja lasten ja nuorten tartuntoja koskevaa tutkimustietoa ei meinaa löytää uutisista muuta kuin yhdestä näkökulmasta.
Virallinen media menettää kuitenkin jatkuvasti asemaansa sosiaaliselle medialle, jonka sisältö voi olla suunnilleen mitä tahansa tutkimustiedosta mielikuvitukseen. On hieman pelottavaa kuvitellakaan, mitä kaikkea se mahdollistaa. Keskustelupalstoilla ja esimerkiksi Twitterissä näkyy paljon ihan selvää ammattimaista mielipiteenmuokkausta. Pietarin trollitehtaasta on kirjoitettu paljon ja kieltämättä välillä tulee miettineeksi, että onko joku kommentti, jonka netissä näkee, sittenkään ihan oikean ihmisen kirjoittama. EU pyrkii nykyään tunnistamaan ja jakamaan tietoa netin informaatiosodasta ja disinformaatiosta. Kun maskisuositus annettiin, Suomessakin netissä näkyi todella kovaa propagandaa niiden käyttämistä vastaan. Nyt varsinkin rokotevastaisten viestien kirjoittajat näyttävät aika usein boteilta, eli niiden takana ei ole oikeaa ihmistä.
Mitenköhän olisi käynyt, jos historian hirmuhallitsijoilla olisi ollut käytettävissään sellainen propagandakoneisto kuin nykyinen some? Ilkka Remeksen uusi kirja Kotkanpesä kuvaa sellaista maailmaa. Tarinan juonena on, että natsit olisivat voitttaneet maailmansodan ja heillä on nyt käytössään kaikki nykyajan tekniikka. Olen toistaiseksi halunnut uskoa, että Natsi-Saksassa valtaosa kansasta olisi aikoinaan edes hiljaa mielessään vastustanut Hitleriä ja ollut hiljaa lähinnä kauheiden kostotoimien pelosta. Voiko olla mahdollista, että laajat joukot olisivat ihan oikeasti kannattaneet diktatuuria? Uskomatonta, mutta totta, vuonna 2017 uutisoitiin, että Josef Stalin on nykyään Venäjällä huippusuosittu ja jopa 46% kansasta suhtautuu häneen ihaillen tai kunnioittaen. Muutos on suuri verrattuna 90-lukuun, jolloin lähes kaikki pitivät häntä sadistina, diktaattorina ja syyllisenä terroriin ja massamurhiin.
Paljon kysymyksiä, vähän vastauksia.