Nyt on saatu laskelmia siitä, mitä sote- ja maakuntauudistus tarkoittavat helsinkiläisille. Ne muuttavat oman mielipiteeni uudistuksesta huonommaksi. Ainoaa hyvää siinä olisi valinnanvapauden lisääntyminen. Se ei kuitenkaan riitä kompensoimaan huonoja puolia.Laskelmien mukaan maakuntavaltuutettujen pitäisi tehostaa eli leikata sosiaali- ja terveydenhuollosta joka vuosi seuraavan 10 vuoden ajan Uudellamaalla. Uudellamaalla on maakunnan rahoituksessa 350 miljoonan vajaus vuonna 2020. Vaje kasvaa 1,2 miljardiin euroon vuosikymmenen loppuun mennessä.
Säästätarve tulee valtiolta. Se antaa maakunnalle budjetin, jota ei voi ylittää, vaan palvelut täytyy sopeuttaa rahamäärään. Maakuntavaltuustosta tulee sote-palveluiden leikkausorganisaatio. Maakunnalla ei ole säästöistä muuta päätäntävaltaa muuta kuin se, miten ne toteutetaan.Valtionosuuksiin suunniteltu laskentakaava on Uudellemaalle poikkeuksellisen epäedullinen ottaen huomioon väestökasvun. Kasvavat muuttovoittoalueet ovat siinä häviäjiä ja erityisesti pk-seutu. Uudistuksen voittajia ovat muuttotappioalueet.
Nykyään kunnilla on velvollisuus järjestää peruspalvelut, mutta nillä on myös oikeus kerätä veroja palveluiden rahoittamiseksi. Rikkaammissa kunnissa on paremmat palvelut kuin köyhissä. Helsingissä on paremmat sote-palvelut kuin Uudenmaan muissa kunnissa, mutta olemme pystyneet kustantamaankin ne itse.
Nyt kun kaikki Uudenmaan kunat saavat samantasoiset ja samansisältöiset palvelut, niin helsinkiläisten palvelut heikkenevät. Esimerkiksi Helsingin terveysasemaverkostoa tullaan maakuntahallinnossa taatusti karsimaan ensimmäisenä.
Nämä kauhuskenaariot eivät vielä sisällä maakuntamallista aiheutuvia muita menoja. Uuden hallintoportaan luominen Suomeen maksaa. Siitä tulee lisää säästöpaineita palveluihin.
Pitää lohduttautua sillä, että uudistuksesta ei ole lopullisesti päätetty. Laki on eduskunnassa käsittelyssä vielä kevään ajan. Toivon, että hanke peruttaisiin. Jos se kuitenkin etenee, niin Uudellamaalla asetetaan asiantuntijavirkamiehistä koostuva väliaikainen johtoryhmä rakentamaan uutta hallintoa. Sen tehtävä on valmistella myös keinoja, joilla säästöpaineita voitaisiin hillitä. Toivoa asetetaan mm. laitoshoidon vähentämiseen, tietotekniikan ja digitalisaation kehittämiseen ja tilojen eli palveluverkoston karsimiseen.
Vaihtoehto säästöille on tietysti se, että tulevat Suomen hallitukset kasvattavat maakuntien määrärahoja valtion talousarviossa. Kuinka voisi olla mahdollista, että Suomessa ei huolehdittaisi ihmisten keskeisistä peruspalveluista? Silloin voi kysyä, mikä idea koko uudistuksessa on muuta kuin kepulainen rahanjakopolitiikka. Julkisen sektorin tärkein päätösvalta siirretään maakuntiin ja raha kierrätetään sinne valtion budjetin kautta pois pk-seudulta.