Kirjoituksia (blogi)

Kenellä vastuu rakentamisen virheistä? – Puheeni Helsingin budjettikokouksessa 3.11.2010

Kysyin, onko kaupunki koskaan asettanut urakoitsijoita tai remonttien valvojia vastuuseen rakentamisen huonosta laadusta. Halusin myös tietää, kuinka kalliiksi laiminlyönnit esimerkiksi kiinteistöjen kunnossapidossa tulevat veronmaksajille.

Kaupunki investoi ensi vuonnakin homekoulujen korjaamiseen, jotkut ovat toivoneet siihen resursseja enemmänkin. Raha on oleellinen tekijä kiinteistöjen kunnossapidosta, mutta vastoin yleistä käsitystä se ei ole ratkaisevassa asemassa. Paljon enemmän on kyse asenteista, vastuullisella ja asiantuntevalla toiminnalla voidaan jopa säästää rahaa.

Tutkitusti suurin osa kosteus- ja homeongelmista aiheutuu rakentamisvirheistä, jotka ovat seurausta välinpitämättömyydestä. Toivon kaupungilta selvitystä siitä, millä taholla on vastuu, jos investointeihin budjetoitu raha kuluu hukkaan piittaamattomuuden seurauksena. Budjetoinnin tueksi on tarpeen tietää, kuinka usein kaupunki on vaatinut urakoitsijansa vastuuseen tehdyistä virheistä ja kuinka suuria korvaukset ovat olleet.

Kerron taustaksi esimerkin. Tänä vuonna on korjattu Munkkivuoren ala-asteen vesikattoa. Vesikaton uusimisessa on tärkeintä kunnollinen sääsuojaus, jotta sadevesi ei pääse kastelemaan rakenteita ja aikaansaa uusia kosteus- ja homevaurioita. Satuin asumaan koulun lähellä ja kävelin monta kertaa sen ohi sateella. En koskaan nähnyt kattoa suojatun kastumiselta. Siellä puuhanneet virolaiset työmiehet sukelsivat itse suojaan sateelta ja ilmestyivät katolle jatkamaan töitä, kun sää selkeni.

Hankkeelle oli nimetty valvoja Tilakeskuksessa. Olin häneen yhteydessä kesällä ja kyselin vesikattoremontin suojauksen puutteesta. Aluksi valvoja väitti, että urakoitsija olisi suojannut katon asianmukaisesti. Kun kerroin, ettei se selvästikään pitänyt paikkaansa, hän selitti, että hänellä on valvottavanaan niin monta remonttia, ettei niistä kaikista voi olla perillä. Sitten hän totesi, että jos kunnollinen suojaus olisi hankittu, se olisi maksanut kaupungille ylimääräistä. Lopuksi valvoja selitti, että vesikaton alla on betonikatto, joka saa itse asiassa kastuakin. En voinut uskoa korviani.

Sain sitten kutsun remontin työmaakokoukseen, jossa kysyin uudestaan katon suojauksesta. Paikalla olleet suunnittelija ja urakoitsijan edustaja eivät kommentoineet suojausta tarkemmin, paitsi että suunnittelija totesi, että jos katto kastuu, niin ”eihän se ole hyvä juttu”. Työt jatkuivat entiseen malliin. Vertailun vuoksi naapurissa sijaitsee yksityinen taloyhtiö, jonka rivitaloissa – arvokkaassa yksityisomistuksessa – oli myös meneillään kattoremontti. Siinä rakennukset oli suojattu oikeaoppisella telinerakenteella ja muovikatoksella remontin alusta loppuun asti.

Valtuusto on budjetoinut Munkkivuoren koulun remonttiin 1,281 miljoonaa euroa, mikä summa on kulunut hukkaan, jos rakenteisiin on saatu suojaamattomalla remontilla aikaiseksi uusi kosteus- ja homeongelma. Muutama vuosi sitten mm. Pelimannin ala-asteen vesikattoa korjattiin 740 000 eurolla. Olen kuullut koulun opettajilta, että sekin remontti suoritettiin ilman sadesuojausta, mikä aikaansai rakennukseen kosteus- ja homeongelman. Sen seurauksena opettajat ja lapset sairastuivat koulussa. Esimerkkejä on todennäköisesti lukuisia. Tämä ei ole valtuuston tahto. Se ei ole kenenkään edun mukaista.

Myös kiinteistönhoidolla on ratkaiseva vaikutus investointien tarpeisiin. Toinen konkreettinen esimerkki: Naapurissani sijaitsee kaupungin päiväkoti. Viime talvena siellä aurattiin lumet kaksimetriseksi kasaksi talon seinää vasten. Ne jätettiin keväällä sulamaan siihen itsekseen ja kastelemaan rakennuksen seinän. Todennäköisesti rakennus tarvitsee sen vuoksi kallista peruskorjausta ja niihin investointimäärärahoja tulevina vuosina.

Ihmettelen, onko kaupungin historiassa koskaan asetettu mitään tahoa vastuuseen kiinteistönhoitoon liittyvistä laiminlyönneistään? Kuinka kalliiksi se tulee veronmaksajille?

Esitin toivomusponnen:

Ehdotan, että kaupunginhallitus tai tarkastuslautakunta käy läpi mm. koulujen korjausinvestoinnit ja tekee arvion siitä, täyttääkö rakentamisen laatu tarkoituksensa, vai valuuko osa investointirahoista hukkaan hankkeiden suunnittelijoiden, urakoitsijoiden tai valvojien laiminlyöntien vuoksi. Samoin on saatava selvitys siitä, miten kiinteistöjen huolimaton kunnossapito tai väärä käyttö vaikuttaa investointien määrärahatarpeeseen.

Lisää senioriasuntoja Helsinkiin – Vanhuusaloite 2010

ein valtuuston kokouksessa aloitteen, jossa esitän, että kaupunginvaltuusto korvamerkitsee osan uudisasunnoistaan vanhusväestön käyttöön senioriasuntokohteiksi.

Helsingin kaupungin tavoitteena on, että yhä useampi seniori asuisi mahdollisimman pitkään omassa kodissaan. Se on yleensä myös ikääntyvien oma toive. Huomattavan suuressa osassa helsinkiläisistä kerrostaloista ja muissa asumuksissa on kuitenkin liikkumisen esteitä. Yhdestäkin kohdasta katkeava esteettömyys voi katkaista joiltakin ihmisiltä kulkemisen kokonaan, vaikka liikkumisen helppous on tärkeää varsinkin pyörätuolien ja rollaattorien kanssa kulkeville.

Helsingin esikaupungit on rakennettu pääsääntöisesti 1950-80-luvuilla. Suuren maaltamuuton aikaan eli 1960-1970-luvuilla grynderit rakensivat kokonaisia alueita kerralla valmiiksi. Lähiöasunnot rakennettiin alunperin nuorille lapsiperheille, mutta vuosikymmenten kuluessa niiden asukkaat ovat ikääntyneet ja vaatimukset asumiselle muuttuneet. Talot eivät useinkaan vastaa esteettömyyden tavoitteisiin. Myös hämmästyttävän monissa sellaisissa taloissa, joihin hissi on rakennettu, johtaa hissitasanteelle hankalakulkuinen portaikko.

Asuntojen uudistuotannossa ja asuntoalueiden suunnittelussa esteettömyys huomioidaan hyvin, jopa pieniin yksiöihin edellytetään nykyään rakennettavaksi suuri inva-mitoitettu wc. Rakennusmääräyksille on hyvät perustelut, ristiriitana voi pitää vain sitä, että suurin osa näistä uusista asunnoista ohjautuu sellaisten henkilöiden käyttöön, jotka eivät kärsi liikkumisen esteistä. Esimerkiksi vuonna 2009 Helsingin kaupungin vuokra-asuntoihin asukkaiksi valituista hakijoista 97% oli työikäisiä. Alle 34-vuotiaita ja oletettavasti fyysisesti terveitä nuoria oli 58%, 18-24-vuotiaita oli 26%. Koko vuonna vain 3 % asukkaiksi valituista oli yli 65-vuotiaita henkilöitä, mikä määrä on pysynyt samana vuosien ajan.

Kaupungin asunto- ja maapoliittisena tavoitteena on lisätä monipuolista asuntotarjontaa, parantaa asumisoloja sekä tasapainottaa asuntomarkkinoiden toimintaa. Päämääränä on huomioida erilaiset väestöryhmät ja elämäntilanteet entistä paremmin asuntotuotannossa. Aloitteeni tukee tavoitetta.

Jos osa uusista asuntokohteista varataan ikääntyneille, tarjolla olevien asuntojen määrä ei vähene kokonaisuutena, sillä portaita kävelemään kykeneville nuorille vapautuu vastaavasti asuntoja vanhasta asuntokannasta, asuntotarjonta kuitenkin monipuolistuu. Uudistus edistää myös vanhuspoliittisen strategian toteutumista ja tehostaa erityisesti kotihoidon toimintaa, sillä kaupungille on helpompaa tuottaa palveluita alueellisesti keskitetysti. Uudistus edistää myös vanhusten henkistä hyvinvointia, sillä senioritalot luovat edellytykset kanssakäymiselle ja yhteisöllisyydelle, joka vähentää ikääntyvien yksinäisyyttä.