Kirjallinen kysymys romakerjäläisistä PDF Tulosta Sähköposti
14.09.2011 16:59

Jätin kaupunginvaltuuston kokoukseen 27.4.2011 kirjallisen kysymyksen, mikä on Helsingin linja Kalasatamassa majaileviin romanikerjäläisiin. Tässä on siihen tullut vastaus:

 

Suurin osa Suomessa tavatuista ulkomaalaisista kerjäläisistä on EU-kansalaisia. Euroopan unionin vapaan liikkuvuuden perusta on, että henkilö tulee toimeen omillaan eikä vastaanottavan jäsenvaltion kustannuksella. Direktiivin mukaan kansalaisella on oikeus vapaasti oleskella toisessa jäsenvaltiossa kolmen kuukauden ajan.

 

Kerjäläiskysymykseen Helsingissä on etsitty ratkaisumalleja laajalla viranomaisyhteistyöllä jo loppuvuodesta 2007. Kaupunginhallitus linjasi kokouksessaan 26.11.2007 käsitellessään viranomaisohjeistuksen tarvetta katukerjäämisen osalta, että Helsingin kaupungin alueella oleskelevien alaikäisten osalta selvitetään lastensuojelun tarve aina tapauskohtaisesti ja ,että lasten kerjäämistä Helsingissä ei sallita vaan siihen puututaan välittömästi. Samalla kaupunki pyysi valtioneuvostosta ohjeistusta viranomaistoiminnan yhdenmukaistamiseksi.

 

Romanien lukumäärät ovat vaihdelleet vuoden aikojen mukaan. Viime kesän aikana romaneita arvioitiin olevan pääkaupunkiseudulla enimmillään noin 250 henkilöä. Tällä hetkellä sosiaaliviraston tiedossa on, että Helsingin ja lähikuntien alueella on noin 50 romania. Alaikäisiä lapsia ei ole tavattu. Osa romaneista on majoittunut viime vuosina Helsingin Kalasataman alueella nuorisoasiankeskuksen Vapaa Katto ry:lle vuokratun talon piha-alueella olevissa matkailuvaunuissa ja rakennelmissa.

 

21.11.2011 Kalasataman leirissä syttyi tulipalo ja leiristä katkaistiin sähköt, jonka seurauksena yli 40 romania oli välittömässä hengen vaarassa sään kylmetessä. Käydyissä neuvotteluissa sovittiin romanien kanssa, että Kalastaman alueella majoittuneet palaavat autokunnittain kotimaahan. Ratkaisuksi muodostui 300 euron suuruinen ajoneuvokohtainen ”bensaraha” sekä 25 euron maksava lauttalippu Helsinki–Tallinna. Auton haltijoille tehtiin asiasta toimeentulotukipäätökset.

 

Kaupunginjohtaja päätti 21.4.2010 asettaa työryhmän, jonka tehtävänä on tehdä esityksensä kaupungin yhteisistä linjauksista kerjäläisongelman käsittelemiseksi sekä valmistella asiassa mahdollisesti tarvittavia ohjeita tai esityksiä lainsäädäntömuutoksista. Työryhmä on jättänyt esityksensä 27.4.2011, jonka jälkeen asia tuodaan keskeisten lautakuntien lausuntojen jälkeen kaupunginhallituksen päätettäväksi.