Etsi
| Naisten ja miesten työt? |
|
|
|
|
3.4.2009 Nykypäivä
Nykypäivässä kerrottiin 27.3, että taloustaantuma iskee nuorten miesten työllisyyteen. Jutussa haastateltiin työ- ja elinkeinoministeriön ylitarkastajaa, jonka mukaan työvoimatoimistoissa aktivoidaan paremmin naisia kuin miehiä. Hänen mukaansa ”on aika paljon tarjolla nuorille naisille sopivaa työharjoittelua esimerkiksi päiväkodeissa tai koulunkäyntiavustajina, sen sijaan miehille vastaavantyyppisiä paikkoja on vaikea osoittaa”. Miksi ihmeessä pojille ei voisi tarjota työtä naisvaltaisella alalla? Päiväkoteihin ja kouluihin nimenomaan tarvitaan molempaa sukupuolta edustajia työntekijöitä. Nykyään lastentarhanopettajan ammatti on yksi selvimmin sukupuolen mukaan eriytyneistä ammateista. Kun yksinhuoltajaperheitäkin on nykyään paljon, monet lapset hyötyisivät miehenmallista kodin ulkopuolella. Miesten kouluttautuminen ja sijoittuminen lapsuuden naisvaltaisille ammattialoille koituisi hyödyksi sekä poikien että tyttöjen psykososiaaliselle kehitykselle. Isätoimikunta totesi aikoinaan, että miesten hakeutuminen lapsen elämänpiirejä sivuaville ammattialoille (neuvola, päivähoito, kasvatus, opetus ja lastensuojelu) vaikuttaisi alojen toiminta-kulttuureihin tavalla, jolla olisi isyyden kannalta myönteisiä seurauksia. Lisäksi miehet voisivat tuoda asiantuntemuksensa ja näkemyksensä mukaan näiden feminiinisten työyhteisöjen kehittämiseen. Välillistä hyvää lapset saisivat siitä, että molempien sukupuolten läsnäolo parantaa yleisen käsityksen mukaan työyhteisöjen ilmapiiriä. Suomessa työmarkkinat ovat vahvasti jakautuneet sukupuolen perusteella, naiset ja miehet tekevät eri tehtäviä jopa saman toimialan sisälläkin. Työmarkkinoiden sukupuolijako on meillä jopa jyrkempi kuin muualla Euroopassa. Sen seurauksena naisten ja miesten työn luonne, palkat, työsuhteet, työajat ja koulutus- ja vaikutusmahdollisuudet poikkeavat toisistaan. Se haittaa myös ihmisten osaamisen täysipainoista hyödyntämistä työelämässä ja hidastaa varsinkin naisten urakehitystä. Sukupuolten tasa-arvoa on parannettava työelämässä. Tavoitteena pitäisi olla naisten ja miesten elämänpiirien lähentäminen toisiinsa ja yhteisymmärryksen sekä kumppanuuden lisääminen kaikilla elämänalueilla. Nykypäivän artikkelissa poika istui rakennustyömaalla kypärä päässään ja haaveili betoniraudoittajan ammatista. Sellaisista kliseistä olisi jo aika päästä eroon. |


