Järkilinja ilmastonmuutoksen torjuntaan – lopetetaan ihmisten pelottelu ja aletaan puhua ratkaisuista

Ilmastonmuutoksesta keskustelu on nykyään kahden ääripään välistä kiistelyä. Osa varsinkin nuorista on todella huolissaan ilmastonmuutoksesta ja sen seurauksista maapallolle. He kokevat ilmastonmuutoksen aikamme suurimmaksi uhaksi ja odottavat päättäjiltä pikaisia ja vaikuttavia toimia sen hillitsemiseksi.

Osa ihmisistä taas kieltää koko ilmastonmuutoksen olemassa olon kokonaan. Heistä puheet lihansyönnin kieltämisestä, tai yksityisautoilun rajoittamisesta, tuntuvat ihmisten oman vapauden ja henkilökohtaisten valintojen rajoittamiselta.

Tarvitsemmekin Suomeen maltillisen keskilinjan puhetta ilmastonmuutoksen torjumisesta. Olisi hyvä esimerkiksi tunnustaa, että jos esimerkiksi suomalaista teollisuutta rajoitetaan, tuotanto siirtyy globaalissa maailmassa nopeasti muihin maihin. Siellä tuotantotavat ovat paljon haitallisempia ympäristölle. Onkin selvää, että ilmastonmuutosta on torjuttava ensisijaisesti kansainvälisellä yhteistyöllä ja kansainvälisin sopimuksin.

Tarvitsemme myös uusia näkökulmia, jotka tarjoavat positiivisia, tehokkaita ratkaisuja ilmastonmuutoksen vastaiseen taisteluun. Nyt aiheesta puhutaan lähinnä ahdistavista ja synkistä mielikuvista käsin, sellainen ei johda mihinkään, vaan pikemminkin lamauttaa ja pelottaa. Pitää alkaa kääntää katse pois ongelmien kauhistelusta ja alkaa sen sijaan puhua mahdollisuuksista ja ratkaisuista. Yksi liian vähälle huomiolle jäänyt mahdollinen ratkaisukeino on metsien valtaisia merkitys ilmastonmuutoksen torjumisessa.

Tänä kesänä julkaistiin tutkimus, jonka mukaan puiden istuttaminen on merkittävin yksittäinen keino ilmastonmuutoksen hidastamiseksi. Siis puiden kasvattaminen yksi kaikista tehokkaimmista keinoista! Sehän on hyvä uutinen, miksei siitä puhuta laajemmin? Puiden istuttamisella on hiilidioksidia sitova vaikutus ja tutkimukset näyttävät sen olevan jopa aiemmin tiedettyä tehokkaampi keino hiilidioksidin poistamiseen ilmakehästä.

Puita tarvitaan valtavasti lisää koko maailmaan. Siksi esimerkiksi Amazonin metsäpalot ovat olleet niin suuri tragedia koko maapallolle. Puiden istuttamiseksi onkin tehtävä työtä kansainvälisillä kentillä, mutta voimme panostaa siihen myös Suomessa. Meillä on siihen poikkeuksellisen hyvät lähtökohdat metsäisenä ja harvaan asuttuna maana.

Rinteen hallituksen hallitusohjelmassa todetaan, että se aikoo arvioida metsänhoidon suosituksia ja tarvittaessa päivittää niitä. Peräänkuulutankin hallitukselta siitä toimia tutkittuun tietoon perustuen. Hallitusohjelmassa todetaan myös, että ruuantuotantoon soveltumattomien peltojen sekä käytöstä poistuneiden turvetuotantoalueiden metsitystä selvitetään. Jotta tämä ei jäisi epämääräiseksi selvityssuunnitelmaksi, hallituksen on syytä esitellä pikaisesti selkeä aikataulu siitä, millä aikataululla metsittämistä ollaan aloittamassa.

Suomen pitäisi vaikuttaa ilmastonmuutoksen torjuntaan metsittämällä myös EU-tasolla. EU:n puheenjohtajuuskautemme on jo lähellä loppuaan ja ainakaan ilmastonmuutoksen torjumisen osalta Suomi ei ole onnistunut olemaan EU:ssa ”kokoaan suurempi”. Valitettavasti siinä jäi arvokas mahdollisuus käyttämättä, mutta jatkossa meidän on toimittava määrätietoisemmin. Suomen pitää alkaa näyttää muulle maailmalle esimerkkiä siinä, miten uhkaava ilmastonmuutos on mahdollista torjua metsiä vaalimalla ja puita istuttamalla.

Toimenpidealoite Malmin lentokentästä

Tein eduskunnassa toimenpidealoitteen, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin, joilla valtio toteuttaa eduskunnan lausuman mukaiset vaihtoehdot ja osoittaa Helsingin seudulle Malmin lentokentän korvaavat toimintamahdollisuudet edellä mainitut näkökulmat huomioiden.

Kun eduskunta hylkäsi vuonna 2018 kansalaisaloitteen kentän säilyttämisestä ilmailukäytössä, se edellytti, että valtioneuvosto ryhtyy toimenpiteisiin korvaavien lentokenttätoimintojen turvaamiseksi, jotta Malmin lentokentän ilmailutoiminnot voivat jatkua hyvien yhteyksien ja etäisyyksien päässä. Korvaavaa kenttää ei ole kuitenkaan onnistuttu löytämään. Lisäksi Helsingin sisällä sijaitsevan Malmin kentällä on peruskäyttönsä ohella toinenkin tärkeä olemassaolon syy. Pääkaupungin huoltovarmuus on voitava turvata varakentällä mahdollisen kriisin uhatessa, jos Helsinki-Vantaan kentälle tapahtuisi jotakin.

Lisäksi 28 kaupunginvaltuutettua ja 11 varavaltuutettua allekirjoitti lokakuussa vetoomuksen siitä, että Malmin lentokentän säilyttämisestä pitäisi järjestää kansanäänestys. Minäkin allekirjoitin vetoomuksen.

Kuntalain mukaan kuntalaiset voivat tehdä aloitteen äänestyksen järjestämisestä, jos he onnistuvat keräämään hankkeensa taakse neljä prosenttia kunnan 15 vuotta täyttäneistä asukkaista. Malmin lentokentän puolustajat saattavat hyvinkin saada tarvittavat nimet kasaan, sillä niitä oli kertynyt lokakuuhun mennessä jo 95% tarvittavasta määrästä.

Toisaalta kaupunginvaltuuston ei ole kuitenkaan silti pakko päättää järjestää kansanäänestystä. Kaiken lisäksi äänestys olisi lain mukaan vain neuvoa antava eli sen lopputulosta ei olisi pakko noudattaa kaupunginvaltuustossa. Odotusarvo on huono, sillä kaupunginvaltuusto äänesti jo viime vuonna siitä, pitäisikö kansanäänestys järjestää. Äänestin kansanäänestyksen puolesta, mutta esitys hävisi silloin, kuten kaikille muillekin Malmin kenttä-äänestyksille on käynyt. On tietenkin niin, että kunnallisvaaleissa kaupunkilaiset valitsevat päättäjät, joiden tehtäväksi he antavat perehtyä asioihin ja ottaa niihin kantaa ihmisten puolesta. On kuitenkin tärkeää, että k ansalaisten ääntä kuunnellaan myös vaalien välissä.

Helsinki tarvitsee ilmailua, ja ilmailu tarvitsee lentokenttää. Pienilmailun liikenneyhteys ja elinkeino täytyy säilyttää Helsingissäkin, koska älykäs ilmailu ja sähkölentokoneet kehittyvät nopeammin kuin kukaan osasi vielä hetki sitten aavistaa.

Lentoaseman yrittäjät ovat akuutin kriisin äärellä. Liiketoimintaa ei pitäisi lopettaa estämällä lentotoimintaa, sillä alueelle ei ole vielä vuosiin muuta tarvetta. Kun eduskunnan edellyttämiä korvaavia toimintamahdollisuuksia ei ole toteutettu Helsingin seudulle, niin kaupungin pitäisi vähintäänkin vaatia valtiota toteuttamaan eduskunnan lausuman mukaiset vaihtoehdot. Lentotoiminnan mahdollistavia vuokrasopimuksia pitäisi sitä odottaessa jatkaa ainakin kahdella vuodella ja valtion kanssa olisi ryhdyttävä neuvotteluihin vaatien velvoitteiden toteuttamista.

Toimenpidealoite: Enemmän miehiä hoiva-alalle

Eduskunnalle

Ylivoimainen valtaosa sekä sairaanhoitajista että lähihoitajista on naisia. Positiivista on, että miesten määrä on kuitenkin viimeisen kahdeksan vuoden aikana kaksinkertaistunut. Tavoitteena pitäisi olla, että miehiä ja naisia työskentelisi alalla yhtä paljon.

Vaikka alalle hakeutuu miehiä nykyään yhä enemmän, valtakunnallisesti miehiä työskentelee lähihoitajina kuitenkin vielä hyvin vähän. Miehet kohtaavat hoitoalalla myös edelleen ennakkoluuloja ja ihmettelyä. Sukupuolten tasa-arvon lisääntyminen alalla olisi kuitenkin hyödyllistä paitsi palkkauksen ja arvostuksen kannalta ja myös esimerkiksi siksi, että miespuoliset hoitajat voisivat tuoda hoitajien työkulttuuriin uusia näkökulmia. Monipuolisempi työyhteisö on totta kai aina rikkaampi kuin yksipuolinen.

Suomea vaivaa vakava puute hoitohenkilökunnasta, kun väestö ikääntyy. Hoitajista on kova pula jo nykyään. Niinpä monia työttömiä ja varsinkin ulkomaalaistaustaisia naisia kannustetaan poikkeuksetta kouluttautumaan hoiva-alalle. Herää kysymys, voisi kysyä, miksei nuoria ja työttömiä miehiä kannusteta samalla tavalla aktiivisesti hakeutumaan hoiva-alalle?

Miehille olisi tarvetta muuallakin sosiaali- ja terveydenhuollon tehtävissä, kuten varhaiskasvatuksessa ja vanhustyössä.  Kun väestö ikääntyy, vanhuspalveluihin tarvitaan entistä enemmän henkilökuntaa sekä varsinaisiksi hoitajiksi kuten myös avustaviin tehtäviin. Esimerkiksi palveluasuntoloiden vanhusasukkaat ovat olleet suorastaan hurmaantuneita mieshoitajista. Miesten läsnäolo palveluasunnoissa tekee asuinympäristöstä normaalimman, sillä onhan tavallisessa maailmassa myös miehiä.

Ennakkoluulot miehille ja naisille sopivista töistä istuvat syvässä, vaikka todellisuudessa hoivatyössä tarvitaan paljon myös esimerkiksi fyysistä voimaa. Sitähän tarvitaan esimerkiksi potilaita nostaessa. Hoitajan työ on usein myös hyvin intiimiä, joten olisi hyvä, että esimerkiksi vanhainkodin asukkaat saisivat valita, hoitaako heitä joissain tilanteissa mies- vai naishoitaja.

Myös päiväkotien lastenhoitajista ja lastentarhanopettajista on valtaosa naisia. Kuitenkin pienet lapset hyötyisivät siitä, että varhaiskasvatuksessa olisi myös ns. miehen malleja. Kun on haastateltu päiväkodeissa työskenteleviä miehiä, on havaittu, että he itse kokevat tuovansa päiväkotimaailmaan miehen mallia, rentoutta sekä jämäkkyyttä.

Edellä olevan perusteella ehdotan, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin, joilla kannustetaan erityisesti miehiä hakeutumaan opiskelemaan ja töihin hoiva-alalle.

Mitä mieltä syntyvyydestä? Miten sitä voisi edistää?

Aloin miettiä syntyvyyttä ja sitä, että syytä sen laskuun etsitään usein naisista. Antti Rinnekin (sdp) kutsui taannoin suomalaisia naisia ”synnytystalkoisiin”. Moni tuntuu yhä ajattelevan, että syntyvyys olisi laskenut erityisesti korkeakoulutetuilla naisilla, jotka ovat muka liian uraorientoituneita ja siksi haluttomia perustamaan perhettä. Se piti ilmeisesti paikkansa joskus muinoin, muttei enää, vaikka moni akateeminen nainen onkin lapseton. Nykyään lapsettomuus on lisääntynyt enemmän vähemmän koulutetuilla naisilla. Kaikista eniten lapsettomuudesta kärsivät kuitenkin kouluttamattomat miehet.

Lapsettomuudesta puhutaan niin naispainotteisesti, että on suorastaan hätkähdyttävä tieto, että lapseton on useimmiten mies. Joka kolmas nelikymppisistä suomalaisista miehistä on lapseton ja naisista vain joka viides. Korkeakoulutuetuista 45-vuotiaista miehistä oli lapsettomia 22% ja vähiten koulutetuista miehistä lapsettomia on 36%. Vähän koulutetuilla miehillä ei ole parisuhdettakaan yhtä usein kuin korkeakoulutetuilla miehillä. Tyypillisin lapseton suomalainen on siis mies, jolla ei ole perusasteen jälkeistä koulutusta, työtä, eikä parisuhdetta. Tästä puhutaan ihmeen vähän.

Lapsettomat sinkut

Koska lapsettomuuteen liittyy pysyvän parisuhteen puuttuminen, siihen ei voi kovin tehokkaasti vaikuttaa poliittisin päätöksin. Tutkimusten mukaan lapsettomaksi jääneistä 42-vuotiaista suomalaisista valtaosa ei ole koskaan asunut puolison kanssa, tai heillä on takanaan lyhyitä avoliittoja. Lähes puolet lapsettomista ei ole elänyt avo- tai avioliitoissa, tai he ovat solmineet avoliiton nelikymppisinä. Neljännes lapsettomista oli elänyt lyhyen aikaa avoliitossa, ja asunut sen jälkeen ilman puolisoa.

Lukiessani tuota tutkimusta löysin siitä itsenikin. Olinhan pitkään ikisinkku, en elänyt parisuhteissa ja biletin, olin tosin koulutettu ja töissä, mutta menin naimisiin vasta juurikin nelikymppisenä. Olisin jäänyt lapsettomaksi, ellen olisi onnistunut saamaan lasta yksinhuoltajana, 34-vuotiaana sinkkuna. No, takaisin asiaan:

Kaksi kolmasosaa kaikista nuoremmista miehistä ja naisista haluaisi mieluiten elää parisuhteessa. Sinkkukotitalouksien määrä on kuitenkin lisääntynyt Suomessa vuosi vuodelta ja Helsingissä jo puolet kotitalouksista on sinkkuja. Hiljattain on uutisoitu, että sinkkunaisista vain neljännes haaveilee parisuhteesta, mutta kaikista miessinkuista parisuhteesta haaveilee jopa puolet. Vain vähäinen seitsemän prosenttia miessinkuista ei halua parisuhdetta. Yleisissä mielikuvissa elää tämänkin suhteen siis ihan vääränlainen mielikuva. Mielikuva parisuhteesta haaveilijasta on populaarikulttuurissa nainen, mikä ei siis vastaa elävän elävän todellisuutta.

Kyselytutkimuksen mukaan alle 35-vuotiaista miehistä yli puolet kertoo lapsettomuutensa syyksi kumppanin puuttumisen. Jäin miettimään, tarkoittaako se sitä, että miehellä ei ole lainkaan seurustelusuhdetta, vai sitä, että mies ei jostain syystä pidä seurustelu- tai tapailukumppaniaan sopivana perheen perustamiseen. Eli ovatko nuo miehet naisten kanssa yhdessä vain ns. parempaa odotellessa vai kokonaan yksin? Nehän ovat kaksi aivan eri asiaa.

Finsex-tutkimuksen mukaan 74% miessinkuista on saanut edellisvuoden aikana seksiä toisen ihmisen kanssa (ja vain 55% naissinkuista). Jotkut tosin ovat saaneet enemmän kuin toiset, mutta aivan yksin he eivät ole kaikki siis olleet.

Seksuaaliterapeutti Anu Kinnusen mukaan tahtomattaan sinkkuna elävät miehet voi jakaa kolmeen kategoriaan. Ensimmäiseen kuuluvat miehet, joilla on elämässään joku nainen, mutta tämä ei täytä toiveita. Toiseen ryhmään kuuluvat miehet ovat olleet parisuhteessa, suhteen muodostaminen on heille helppoa ja he ovat muutenkin sosiaalisesti kyvykkäitä. Näistä kummallakaan miesjoukolla ei luulisi olevan valittamisen aihetta siitä, etteivät he saisi parisuhdetta ja sen myötä lapsia, jos niin haluaisivat.

Kolmanteen sinkkuryhmään kuuluvilla miehillä sen sijaan ei ole välttämättä ollut naissuhteita lainkaan. He kokevat naiset pelottaviksi, mystisiksi ja etäisiksi, eivätkä uskalla ottaa kontaktia heihin. Tilastojen mukaan vuosina 1965–1969 syntyneistä miehistä, joilla ei ollut perusasteen jälkeistä koulutusta, oli 45-vuotiaana lapsettomia selvästi yli kolmannes. Miehillä parisuhteen puuttumiseen liittyy heikompi asema työmarkkinoilla ja epävarmempi toimeentulo. Alle 600 euron nettotuloluokan miehistä puolet ja naisista kolmasosa on yksineläjiä. Vastaavasti ylimmässä tuloluokassa yksineläjiä oli miehistä 9 % ja naisista 16 %.

Pitäisi luultavasti olla erityisesti huolissaan tuosta kolmannesta kategoriasta eli syrjäytymisvaarassa olevista sinkkumiehistä. Siis syntyvyyden näkökulmasta ja miesten oman hyvinvoinnin näkökulmasta. Ilman parisuhdetta olevat naisethan ovat tyytyväisempiä elämäänsä kuin ilman parisuhdetta olevat miehet. Avioliitonkin väitetään lisäävän nimenomaan miehen elinikää ja huono parisuhde ei ainakaan lisää naisen hyvinvointia. Ratkaisu ongelmaan ei siis ole, että ”naisten pitää ruveta olemaan vähemmän nirsoja”, jos he kerran viihtyvätkin ihan hyvin sinkkuina. Ratkaisun pitää löytyä muualta.

No joka tapauksessa tilanne on siis sellainen, että useammat sinkkumiehet kuin sinkkunaiset haluaisivat parisuhteeseen. Lisäksi sinkkumiehet ovat onnettomia ja voivat huonosti, mutta tutkimuksen mukaan pariutuminen on todennäköisempää hyvinvoiville ja onnellisille ihmisille. (Tiesittekö, että tutkimuksen mukaan yli 30-vuotiaina ihmisiä koittaa elämänvaihe, jossa ikävaiheessa enää vain itsensä onnellisimmiksi kokevat sinkut avioituivat? Kaikkien kolmikymppisten pitää äkkiä psyykata itsensä onnellisiksi…) Onneksi omaan onnellisuuteen ja hyvinvointiin voi itse vaikuttaa. Voisivatko siis epätoivotusti sinkut miehet kehittää itseään enemmän sellaisiksi, kuin mitä naiset nykyään toivovat puolisolta? Voisivatko he päästä parisuhteeseen ja saada lapsia kehittämällä omaa hyvinvointiaan ja elintapojaan, kouluttautumalla ja hakeutumalla kaikin voimin työelämään? Miten poliittiset päättäjät voisivat tukea heitä siinä?

Parisuhteessa elävät

Jotta syntyvyys nousee, lapsia voi periaatteessa syntyä useammalle ihmiselle tai niitä voi syntyä harvemmille, mutta sitäkin enemmän. Pariskunnat voisivat periaatteessa saada halutessaan useampia lapsia, kuin niille nykyään syntyy. Tilastojen mukaan vain kymmenesosa lapsettomista elää avioliitossa eli käänteisesti: Suurin osa lapsista syntyy pitkissä ja vakaissa parisuhteissa.

Käytännössä menee niin, että mitä myöhemmin nuoret aikuiset alkavat kokea lasten saamisen ajankohtaiseksi, sitä vähemmän lapsia he ehtivät saada, sillä ikä tulee vastaan. Nuoruus-vaihe elämässä on nyky-yhteiskunnassa pidentynyt, minkä seurauksena ajatus lastensaamisesta ei ole vielä  useimmilla parikymppisillä lainkaan ajankohtainen, vaan sitä aletaan pohtia enemmän vasta kolmikymppisenä. Kun sitten ensimmäisen lapsen saaminen viivästyy, syntyy aikanaan vähemmän toisiakin lapsia.

Naisia rasittaa palkkatyön ja kodin- ja lastenhoidon tuplataakka. On ennustettu, että kun isät ja äidit alkavat jakaa lastenhoitoa tasaisemmin, syntyvyys saattaisi jälleen alkaa nousta. Nykyäänhän, jos nainen jää kotiäidiksi, niin hänelle jää tutkitusti suurempi vastuu kotitöistä ja lastenhoidosta senkin jälkeen, kun hän palaa työelämään. Hoitovapaalla omaksutut sukupuoliroolit jäävät ns. päälle. Tämä kauhistuttaa monia naisia, jotka pelkäävät joutumista perinteiseen naisten rooliin kotona. Ratkaisu ongelmaan olisi asennemuutos, joka toisi tasa-arvon myös kotiin arjen tasolle, sellaiset avioliitot kestävätkin paremmin, joissa mies on alusta asti ottanut paljon vastuuta lastenhoidosta. Perhevapaiden jakaminen tasaisemmin naisten ja miesten kesken voisi olla tämän edistämiseksi sellainen keino, minkä poliittiset päättäjätkin pystyvät syntyvyyden edistämiseksi tekemään.

Uudistusta mutkistaa sitten se, että osa lapsia harkitsevista naisista haluaisi niitä vain siinä tapauksessa, että saisivat mahdollisuuden olla kotona hoitamassa niitä mahdollisimman pitkään. He siis näkevät kotihoidontuen erityisen tärkeäksi lapsiystävälliseksi tukimuodoksi, sillä kotivanhemman puolison tulot eivät välttämättä riitä elättämään perhettä. Jos lapsen etua mietitään, niin tuntuisi oikeudenmukaiselta, että lapsella olisi mahdollisuus kotihoitoon riippumatta vanhempiensa varallisuudesta.

Miehet taitavat luulla vielä tänäkin päivänä, että perheen elättäminen on se rooli, jota heiltä odotetaan lapsiperheessä. Naiset eivät kuitenkaan enää ajattele niin, vaan odottavat ennen kaikkea tasaveroista aikuista jakamaan arjen vastuita. Naiset ovat myös huolissaan omista kyvyistään hankkia oman toimeentulonsa omalla työllään, he eivät halua syrjäytyä työmarkkinoilta perheen vuoksi. Nykyisin työelämä on kuitenkin epävarmaa ja vakituisia työsuhteita on vähemmän kuin ennen ja se haittaa perheen perustamista. Se, että korkeassa sosio-ekonomisessa asemassa olevat miehet saavat useammin parisuhteen ja lapsia, ei johdu naisten näkökulmasta lainkaan rahasta, kuten miehet yleensä virheellisesti luulevat. Se johtuu siitä, että suhteen saamiseksi tarvitaan samanlaisia ominaisuuksia, kuin mitkä auttavat pärjäämään myös työmarkkinoilla, toisin sanoen elämänhallintaa, älyä, itsevarmuutta, määrätietoisuutta ja sosiaalisia taitoja.

Aika moni parisuhde päättyy nykyään eroon ja useasti silloin, kun lapset ovat pieniä. Ero on riski varsinkin naiselle, jos hän joutuu pääasialliseen vastuuseen lapsista. Perheiden kotipalveluja pitäisikin kehittää ja tarjota niitä lapsiperhearjessa kipuileville pariskunnille jo ennakoivasti. Kotitalousvähennystä ei saisi missään tapauksessa leikata, kuten Rinteen hallitus aikoo tehdä, vaan sitä pitäisi pikemminkin laajentaa, jotta perheet voisivat hankkia lastenhoitopalveluita myös yksityisiltä yrityksiltä. Nykyään monet nuoret parit ovat todella yksin arjessä ilman tukiverkkoja, jos he ovat muuttaneet kauas kotiseuduiltaan ja sukulaistensa luota. Unelma lapsiperheestä omakotitalossa voi kääntyä yksinäiseksi painajaiseksi neljän seinän sisällä vieraalla paikkakunnalla ja rankassa univajeessa. Sellainen ajatus kauhistuttaa varsinkin sitä vanhempaa, joka jää kotiin hoitamaan lasta yksin puolison jatkaessa työelämässä.

Lasten saaminen parisuhteessa ei ole kuitenkaan vain naisista kiinni. Netti on pullollaan keskusteluja aiheesta ”mies ei halua lasta”, ”mies ei halua naimisiin”, ”sitoutumishaluton mies” ja ”minä haluaisin lapsia, mutta mies haluaa odottaa”. Monet naiset valittavat, että miehet kypsyvät hitaasti ja ovat haluttomampia sitoutumaan nuorena ja alkamaan yrittää lasta. Uskovatko miehet, että heillä on enemmän aikaa saada lapsi kuin naisilla?

Kun suomalaisille yliopisto-opiskelijoille tehtiin kysely, niin yli puolet vastanneista miehistä ja kolmasosa naisista luuli, että naisen hedelmällisyys laskee huomattavasti vasta yli 45-vuotiaana. He eivät kokeneet ihmeempää kiirettä raskauden yrittämisessä. Todellisuudessa naisen hedelmällisyys alkaa laskea selvästi jo 35-vuotiaana ja harvempi tietää, että myös miehen hedelmällisyys laskee iän myötä. Kun tutkitaan pariskuntien lapsettomuutta, niin lapsettomuuden syy on biologisesti yhtä usein miehessä kuin naisessa. Itse asiassa mies tutkitaan ensimmäiseksi, koska se on helpompaa, ja nainen tutkitaan vasta sitten, jos miehestä ei löydy selkeää syytä.

Se on siis harhaluulo, että myöskään mies voisi useinkaan tulla isäksi pitkälti yli nelikymppisenä. Tilastojen mukaan 98% suomalaisista naisista saa esikoisensa alle 40-vuotiaana ja vain 2% sitä vanhempana. Se rajoittaa miesten isäksi tulemisen mahdollisuuksia, koska pariskunnat ovat Suomessa yleensä saman ikäisiä. Suurimmassa osassa pariskuntia ikäero on miehen ja naisen välillä enintään kolme vuotta. Neljässä viidesosassa se on enintään viisi vuotta ja yli 20 vuoden ikäero on ainoastaan mikroskooppisessa 0,46%:ssa parisuhteista. Viisikymppisen miehen on siis äärettömän epärealistista haaveilla parisuhteesta ja lasten saamisesta kolmikymppisen naisen kanssa. Vastaavasti nelikymppisen miehen on epärealistista haaveilla parisuhteesta parikymppisen naisen kanssa.

Eikö sitten luonto varmista sen, että kun biologinen kello tikittää, viimeistään ainakin naiselle iskee kova vauvakuume? Joo ja ei. Vauvakuume on kyllä tyypillisempää naisille, mutta ikävä kyllä se ei ilmeisesti herää itsekseen. Se syntyy sen sijaan yhtäkkiä sellaisissa tilanteissa, kun joku lähipiirissä elävä henkilö, kuten sisko tai ystävä, saa lapsen. Jos yhä harvempaan perheeseen kaveripiirissä syntyy lapsia, niin todennäköisesti myös vauvakuumeilijoita tulee vähemmän.

Muut keinot saada lapsia

Kolmannet lapset saadaan yhä useammin uudessa parisuhteessa eron jälkeen. Melkein joka kymmenes perhe on Suomessa uusperhe. Uusperheistä vapaa puolet on sellaisia, joissa on vain äidin tuomia lapsia, eikä ollenkaan yhteisiä lapsia. Toiseksi yleisin uusperhetyyppi on äidin lasten ja uusperheen vanhempien yhteisten lasten muodostama perhe, joita on vajaa 40 %. En löytänyt netistä sellaista tutkimusta, josta kävisi ilmi, synytyykö kakkos- ja kolmoskierroksilla lapsia eniten miehille tai naisille, joilla on niitä jo aikaisemmista suhteista, vai niille, joilla ei ole ennestään vielä yhtään. Sattuuko joku tietämään siihen vastauksen? Kai jotkut miehet saavat lapsia useamman eri naisen kanssa, kun kerran joka kolmas nelikymppisistä suomalaisista miehistä on lapseton ja naisista vain joka viides.

Mitä muita keinoja on saada syntyvyys nousuun? Yritin googlailla, syntyykö sivusuhteissa ja pettämisen seurauksena paljon lapsia, mutten löytänyt siitäkään tietoa. Ehkei se ole merkittävä määrä sitten. Niistä miehistä, jotka pitivät ihanteenaan uskollista avio- tai avoliittoa, joka viides on tutkimuksen mukaan kuitenkin ollut jossakin vaiheessa uskoton. Naisilla niin on joka kymmenennellä. Miesten sivusuhteet ovat yleisemmin sinkkunaisten kanssa ja naisten sivusuhteet taas varattujen miesten kanssa.

Sinkkunaiset voivat saada lapsia myös yksin ilman parisuhdetta. Se on tietenkin mahdollista satunnaisissa suhteissa, mutta myös suunnitellusti ja hedelmöityshoitojen avulla. Se keino taitaa olla yleistynyt viime vuosina? On hyvä, että laki mahdollistaa ne Suomessa. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri HUS on tähän asti rajannut parisuhdetta ilman elävät naiset pois hedelmättömyyshoitojen piiristä, mutta muuttanut sittemmin kantaansa. Helsingin hallinto-oikeus totesi, että johtajaylilääkärin vuonna 2015 antama määräys hoitojen rajaamisesta oli syrjivä. Helsingin hallinto-oikeuden päätös oli ensimmäinen, mutta samaa asiaa käsitellään muidenkin yliopistosairaaloiden kohdalla. On ihan oikein, että hedelmöityshoitoja koskevassa lainsäädännössä ei rajata hoitoja seksuaalisen suuntautumisen mukaan eikä myöskään pois itsellisiltä naisilta.

Mitä mieltä sinä olet? Mitä ovat sinun mielestäsi syyt syntyvyyden vähenemiselle ja mitä asialle voisi tehdä?

Lakialoite: Kaupungin vuokra-asuntoja ei pitäisi siirtää sukulaisille

Jätin eduskunnassa lakialoitteen, joka estäisi kaupungin vuokra-asuntojen luovuttamista sukulaisille. Asunnot ovat verovaroin tuettuja ja on tärkeää, että asumisen tuki kohdistetaan sitä tarvitseville oikeudenmukaisemmin.

ARA-vuokra-asunnot on rakennettu valtion tuella ja ne on tarkoitettu vähävaraisimmille ja pienituloisimmille ihmisille. Niihin on valittava asukkaiksi säännösten mukaan ensisijaisesti kiireellisimmässä asunnontarpeessa olevat, vähävaraisimmat ja pienituloisimmat hakijat. Asukkaiden valinta perustuu sosiaaliseen tarkoituksenmukaisuuteen ja taloudelliseen tarpeeseen.

Tällä hetkellä laki mahdollistaa kuitenkin sen, että päävuokralainen siirtää vuokra-asuntonsa vuokraoikeuden ilman erillistä lupaa vuokranantajalta. Vuokraoikeuden voi siirtää puolisolle, vanhemmilleen tai perheeseen kuuluvalle lapselle.

Kun vuokraoikeuden omaava asukas muuttaa pois, hänen sukulaisensa asunnontarve pitäisi arvioida kaupungin asuntotoimistossa, niinhän muidenkin asunnonhakijoiden kohdalla tapahtuu. Se asettaisi kaikki kaupungin asunnon hakijat keskenään tasaveroiseen asemaan.

Nykyään ainoastaan asunnonhakijat käyvät läpi tarveharkinnan ja heidän tulo- ja varallisuustasonsa selvitetään. Jos vuokraoikeuden haltija siirtää vuokraoikeuden lähisukulaiselleen, näitä ei tarkasteta uudelta vuokraoikeuden haltijalta.

Nyt veronmaksajien tukemat asunnot voivat siis päätyä henkilöille, joilla olisi varaa asua myös vapailla asuntomarkkinoilla tai jopa hankkia omistusasunto. Hyvätuloinen henkilö voi asua kaupungin vuokra-asunnossa samaan aikaan, kun paljon pienituloisempi asunnonhakija odottaa jonossa. Se ei ole oikein.

Asuminen Helsingissä on nykyään liian kallista varsinkin pienipalkkaista työtä tekeville. Juuri pienituloisille tällaiset vuokra-asunnot voivat olla lähes ainoa vaihtoehto. Esimerkiksi Helsingissä on monella alalla työvoimapulaa, mutta halukkaat työntekijät eivät pysty muuttamaan kaupunkiin asumisen kalleuden takia.

Vuoden 2018 aikana asuntohakemusten määrä Helsingin kaupunginasunnoille on kasvanut yli 10’000 vuotuisella hakemuksella edellisvuosiin verrattuna. Hekan asuntoja uusille hakijoille välitetään vuosittain n. 2000 – 3000. Vuokraoikeuden siirtoja sukulaisille tapahtuu n. 200-250. Helsingissä kaupungin vuokra-asuntoja ei voi jonottaa, vaan asunnot jaetaan asuntotoimiston virkailijoiden tekemän tarveharkinnan ja arvion mukaan.

Kansainvälinen tyttöjen päivä

Perjantaina 11.10. vietetään Kansainvälistä tyttöjen päivää. Vaikka tasa-arvon eteen on Suomessa ja maailmalla tehty töitä, on hyvä pysähtyä miettimään ongelmia, joita tytöt jokapäiväisessä elämässään kohtaavat.

Syyskuussa 2019 julkaistu THL:n kouluterveyskysely 8.9.-luokkalaisten terveydentilasta paljasti huolestuttavia tietoja tyttöjen jaksamisesta koulussa ja arjessa. Tytöt kokevat ahdistusta ja uupumusta koulussa pärjäämisestä ja sitä myöten tulevaisuuden jatko-opiskelumahdollisuuksista. He murehtivat ilmastonmuutosta ja kantavat huolta myös perheensä jaksamisesta ja taloudellisesta tilanteesta. Lisäksi tytöt kertoivat kohdanneensa poikia enemmän sekä henkistä, että fyysistä väkivaltaa.

Onko kyseessä nuorten tyttöjen parempi kyky analysoida itseään ja tunnistaa erilaisia tunnetiloja itsestään vai voiko ilmiö selittyä jollain muulla? Ainakin kulttuurimme vaatimuksen tyttöjä kohtaan tuntuvat kovilta. Tyttöjen oletetaan olevan hiljaisia, kilttejä ja huolehtivaisia, kun taas poikia kannustetaan enemmän kokeilemaan, haastamaan ja ylittämään itsensä. Kouluterveyskyselynkin mukaan tytöt kantavat todennäköisemmin vastuuta myös toisesta perheenjäsenestään.

Lokakuussa julkaistiin Peking +25-kansalaisjärjestöraportti, Suomi sai siinä huomautuksen epäkohdista liittyen naisten köyhyyteen, naisiin kohdistuvaan väkivaltaan ja palkkaepätasa-arvoon. Naiset jakavat myös perheessä suuremman hoivavastuun.

Kuinka paljon tähän on vaikutusta sillä, miten kasvatamme ja kohtelemme naisia heidän ollessaan lapsia ja nuoria? Yhteiskunta yhä edelleen kannustaa tyttöjä tietyille, usein matalapalkkaisemmille aloille. Naiset kasvavat myös jo nuoresta lähtien kantamaan suuremman vastuun lapsiperhearjen pyörittämisestä. Tasa-arvon puute perheiden sisäisissä arjen vastuissa on nyt alkanut näkyä jopa matalampana syntyvyytenä.

Ainakin osa naisten aikuisena kohtaamista tasa-arvo-ongelmista alkaa siis jo lapsesta opituista asenteista ja kasvatuksesta. Naisia ei tulla näkemään ratkaisevasti enemmän johtotehtävissä tai poliittisessa eliitissä, eivätkä kodin ilmaiset, eläkettä kerryttämättömät työt jakaudu tasaisemmin pelkästään kiintiöitä lisäämällä. Poliittisilla päätöksillä voidaan ehkä nykyhetkessä korjata tasa-arvo-ongelmia, mutta tarvitsemme myös asennemuutosta.

Jotta tytöt rohkaistuvat tavoittelemaan unelmiaan ja vaatimaan tasa-arvoista kohtelua, siihen pitää antaa lapsesta saakka opittua mallia ja rohkaisua. Naispresidentin valinta oli yksi tärkeä askel, mutta tarvitsemme vielä paljon lisää hyviä roolimalleja. Tämän päivän tytöistä kasvaa huomispäivän naisia – ja on meidän kaikkien yhteinen vastuu, millaisen paikan he tässä yhteiskunnassa uskaltavat ottaa. Pidetään mielessä, että ”kiltti tyttö”-kommentti ei ole kehu. Kannustetaan sen sijaan tyttöjä näkymään ja kuulumaan!

Maidon kieltäminen Helsingin kaupungissa ei ole Kokoomuksen hanke, kuten jotkut virheellisesti väittävät

Olen kuullut väitteitä, että Kokoomus ajaisi Helsingissä maidon tarjoamisen lopettamista kaupungin yksiköissä. Se ei pidä paikkaansa. Kuulin tänään myös, että joku väittää, että minä kannattaisin sellaista. Sekään ei todellakaan pidä paikkaansa.

Tarkistin äsken kaupungin aloitesovelluksesta, että yksi kokoomuslainen kaupunginvaltuutettu eli Otto Meri on todellakin laittanut järjestelmään tuollaisen henkilökohtaisen aloitteensa. Omalta osaltani voin kertoa, että en ole sitä missään tapauksessa allekirjoittanut. On todella outoa, että joku edes sellaista väittää ottaen huomion, että olen saanut tappouhkauksiakin, koska olen puolustanut koululaisten oikeutta syödä liharuokaa.

Haluan tässä kuitenkin tehdä selväksi, että kyseinen aloite ei ole Kokoomuksen hanke ja on täysin virheellistä kenenkään yrittää väittää, että se sitä olisi.

Henkilökohtaisesti esimerkiksi jätin Helsingin kaupunginvaltuustolle aloitteen jo 13.11.2013, että koulujen pakollinen ”kasvisruokapäivä” on peruttava. Aloitteen allekirjoitti yhteensä 25 valtuutettua. Silloin kun edellinen valtuusto päätti asiasta, valtuutetuille luvattiin, että asia arvioidaan uudestaan vuoden kokemuksen jälkeen.

Valtuustossa tehtiin siis vuonna 2010 päätös pakollisesta kasvisruokapäivästä kouluissa kerran viikossa. Vastustin sitä silloinkin. Päätöksen yhteydessä valtuutetuille luvattiin seurata kasvisruokapäivän vaikutusta lasten ruokailuun ja arvioida tehty päätös uudestaan, jos sen vaikutukset osoittautuvat negatiivisiksi. Palmialta saadun tiedon mukaan kasvisruokapäivänä kouluissa kului ruokaa vähemmän kuin muina päivinä. Lisäksi Palmialle oli tullut kasvisruokapäivästä paljon kielteistä palautetta sekä oppilailta että heidän vanhemmiltaan.

Saadun palautteen perusteella oli ilmeistä, että kasvisruokapäivä oli epäonnistunut lisäämään kasvisten suosiota nuorten keskuudessa.

Koululounas voi olla joillekin lapsista päivän ainoa ateria. Tavoitteeksi tulisikin asettaa, että koululaisten lounas olisi mahdollisimman houkutteleva ja ravitsemuksellisesti täysipainoinen. Ruokalistaa pitäisi kehittää sellaiseksi, että mahdollisimman moni lapsi käyttäisi maksuttoman lounaan hyväkseen, eikä kävisi ruokatunnilla karkkiostoksilla.

Älkää ymmärtäkö väärin, en vastusta kasvisruokaa, syön sitä mielelläni itsekin. Vihannesten ja hedelmien lisääminen suomalaisten ruokavaliossa on lämpimästi kannatettavaa. Sen pitää kuitenkin tapahtua vapaaehtoisuuden pohjalta, pakon käyttäminen on aina huono keino muuttaa asenteita.

Nuoria pitäisi kannustaa syömään kasvisruokaa lisäämällä herkullisia kasviksia tavalliseen sekaruokavaihtoehtoon. Kouluissa pitäisi palata entiseen käytäntöön, jossa lapsilla on mahdollisuus valita lounaaksi joko kasvis- tai liharuoka. Kouluissa on silloinkin kasvisruokaa tarjolla joka päivä, mutta oppilas saa itse valita, kumpaa ruokaa hän haluaa syödä.

Kun kasvisruokapäivää käsiteltiin valtuustossa viimeksi, päätöksen taustalla vaikutti Vegaaniliiton lobbaus. Sen mukaan lihasta luopuminen parantaa eläinten asemaa yhteiskunnassa ja pienentää suomalaislasten jättämää hiilijalanjälkeä maapallolla. Valtuutetut saivat liitolta parin viikon ajan sähköposteja, joissa se mm. toivoi kasvisruokapäivän lisäävän koululaisten ympäristöystävällisiä asenteita, perustelut olivat siis puhtaasti ideologiset. Keskustelu asiasta kesti valtuustosalissa muistaakseni viisi tuntia ja oli tunteikas, eräskin valtuutettu heilutteli puhujanpöntössä kasviskeittokirjaa.

Mielestäni tällainen asia -koululaisten lounaan sisältö- ei itse asiassa kuulu koko kaupunginvaltuuston toimialaan. Valtuutetut eivät ole siinä asemassa, että heidän pitäisi voida sanella, mitä muut ihmiset saavat syödä. Lisäksi maitotuotteilla voi olla merkitystä luuston kestävyydelle, joten on vieläkin vaarallisempaa alkaa ideologisin, poliittisin päätöksin määräillä, saavatko esimerkiksi lapset ja vanhukset syödä niitä vai ei.

Terveysasemien jonot ovat pahentuneet

Lääkäriin pääsy Helsingin terveysasemilla on heikentynyt rajusti vuoden kuluessa. Jonotilannetta mitataan sillä, kuinka pitkä on jonotusaika kolmanteen kiireettömään vastaanottoaikaan. Se on ollut Töölössä syyskuussa 31 päivää, Laaksossa 42 päivää ja Munkkiniemessä 20 päivää. Heinäkuussa se oli Töölössä 30, Laaksossa 42 ja Munkkiniemessä 42. Vertailun vuoksi esimerkiksi Jakomäessä odotusaika on ollut syyskuussa 8 päivää ja Paloheinässä 12 päivää.

Kaupungin tavoite on, että tuo kolmannen vapaan ajan odotusaika olisi alle kymmenen päivää. Tilanne on siis todella heikko. Lääkärijonot näkyvät tietysti myös kiireellisten lääkärivastaanottoaikojen saatavuudessa. Moni helsinkiläinen joutuukin kääntymään suoraan HUS:n päivystyksen puoleen saadakseen hoitoa sairauteensa. Se puolestaan on johtanut päivystyksen pahaan tukkeutumiseen. Tilanne on huono sekä kuntien että HUS:n kannalta.

Kunnille tämä tarkoittaa tarpeettomia ylimääräisiä kustannuksia, sillä niiden terveydenhoidon menot kasvavat väärästä päästä. On paljon kalliimpaa hoidattaa ihmisiä sairaanhoidossa kuin terveysasemilla. Kaupungin kannattaisi laittaa rahat mieluummin terveysasemien kehittämiseen kuin maksaa erikoissairaanhoidon kuntayhtymälle tästä syystä ylittyneestä budjetista.

Kun olen kysynyt näkemystä ulkopuolisilta asiantuntijoilta, he ovat kaikki sanoneet, että kyse ei ole ensisijaisesti rahan puutteesta, vaan huonosta johtamisesta ja toiminnan organisoimisesta. Mm. Espoossa onkin alettu verrata kaupungin terveyskeskuksen toimintaa yksityisten lääkäriasemien toimintaan ja saatu siitä ideoita, miten terveysasemia voisi kehittää paremmiksi.

Lääkärilehti taas kertoi tänä vuonna, että esimerkiksi Keski-Uudellamaalla on tehty uudistuksia terveyskeskuksen toimintatapoihin, minkä seurauksena potilas pääsee hoitoon käytännössä saman tien ja jonot on saatu purettua. Siellä ei ole perinteistä ajanvarausta eikä jakoa kiireellisiin ja kiireettömiin potilaisiin. Sen sijaan on yhteyshenkilö, jolle potilas voi soittaa. Yhteyshenkilö on sairaanhoitaja, joka työskentelee tiimihuoneessa. Siellä on 2–3 hoitajaa ja 1–3 konsultoivaa lääkäriä, joilta hoitaja voi kysyä neuvoa tai siirtää asian heille. Lääkäri päättää, haluaako hän antaa neuvot hoitajalle, soittaa itse potilaalle tai kutsua käymään vastaanotolla, kenties laboratoriokokeiden kautta. Potilaan hoito alkaa heti, ja hänet hoidetaan pääsääntöisesti samana päivänä.

En osaa maallikkona sanoa, olisiko tuo ratkaisu Helsingin terveyskeskuksen toimintaan vai jokin muu vaihtoehto, mutta jotakin radikaalia on nyt tehtävä. Ellei se onnistu viraston omana työnä, niin ehkä apuun tarvittaisiin ulkopuolisia konsultteja.

Helsingin sosiaali- ja terveysviraston johdosta vastaa Vihreiden apulaispormestari. Syyskuussa sosiaali- ja terveyslautakunnalle esitettiin yllättäen linjauksena yhden keskikokoisen terveysaseman kokonaisulkoistusta ja Kalasataman terveysaseman puhelinpalvelun osaulkoistusta. Ne ovat varmasti hyviä kokeiluja, mutta tarvitaan myös perusteellisempia muutoksia toimintatapoihin. Ulkoistuksista ei ole vielä kuitenkaan päätetty, vaan niiden valmistelua jatketaan.

Kokoomus teki nyt viime kaupunginvaltuuston kokouksessa kaksi aloitetta, joilla yritämme saada virastoa puuttumaan tehokkaammin terveyskeskuksen ongelmiin. Esitämme mm. sitä, että Helsinki selvittää pikaisesti, miten jonojen purku on saatu hoidettua muualla ja ottaa käyttöön samankaltaisia ratkaisuja kiireettömään hoitoon pääsyssä myös Helsingin terveysasemilla.

Miten EU uudistaa turvapaikanhakijoiden oleskelulupamenettelyä?

EU on paininut viime aikoina uuden turvapaikanhakijaongelman kanssa, kun Välimeren maat ovat pelastaneet merestä Eurooppaan pyrkiviä tulokkaita. Sisäministeri (vihr) Maria Ohisalo on edistänyt sellaista kyseenalaista käytäntöä, että EU voisi alkaa kuljettaa rajamaista turvapaikanhakijoita jäsenmaihin odottamaan oleskelulupapäätöksiä.

Välimereltä pelastetut lähetettäisiin jäsenmaihin neljän viikon kuluessa rantautumisesta. Vastaanottajamaat, kuten Suomi, hoitaisivat turvapaikkaprosessit, ja huolehtisivat heidän palautuksistaan, jos oikeutta oleskelulupaan ei todettaisikaan. Tästä tulisi sisäministerien mukaan väliaikainen toimintamekanismi EU:lle. Asia tulee uudestaan esiin EU:n sisäministerien kokouksessa lokakuussa.

En kannata tuota Ohisalon linjaa, eikä sitä kannata muutkaan kokoomuksen eduskuntaryhmässä. Ensinnäkin on osoittautunut vaikeaksi käännyttää pois turvapaikanhakijoita, joille ei ole myönnetty oleskelulupaa. Toisekseen järjestely kannustaisi salakuljettajia tuomaan ihmisiä Välimeren rannoille yhä nykyistäkin enemmän. Yhä useammat siirtolaiset lähtisivät liikkeelle, koska järjestely takaisi heille automaattisen kuljetuksen edelleen Euroopan maihin. Kolmanneksi on olemassa ilmeinen vaara, että tästä väliaikaisesta mekanismista tulisi todellisuudessa pysyvä menettely, eikä turvapaikanhakijoiden vastaanottomenettelyjä pystyttäisi oikeasti uudistamaan.

Kokoomus haluaisi, että EU:n rajavyöhykkeille perustettaisiin pysyviä ulkorajakeskuksia. Niissä turvapaikanhakijat voisivat odottaa, antaako joku EU:n jäsenmaa heille oleskeluluvan ja ottaa heidät pakolaiskiintiön puitteissa maahansa. Näin turvapaikanhakijoista voitaisiin myös paremmin erotella kaikista hädänalaisimmat, jotka ovat eniten avun tarpeessa. Tuon lisäksi niiden turvapaikanhakijoiden karkotusta pitäisi tehostaa, jotka eivät ole saaneet Suomesta oleskelulupaa. Sillä tarkoitetaan laittomasti maassa olevia ihmisiä, joista Suomen viranomaiset ovat heidän henkilökohtaiseen tilanteeseensa perehtymisen jälkeen todenneet, että heillä ei ole tarvetta suojeluun.

On totta, että Suomen on järkevää helpottaa tänne siirtolaiseksi haluavien mahdollisuutta tehdä työtä, yrittää ja maksaa veroja Suomessa. Moni tulija onkin hakeutunut Suomeen alun perinkin väärän järjestelmän piirissä. He ovat ilmoittautuneet turvapaikanhakijoiksi, vaikka heillä on kenties ollut todellisena toiveena päästä tekemään töitä siirtolaisina. Suomen huoltosuhde heikkenee ja väestö vanhenee. Tarvitsemme tänne yhä enemmän työvoimaa ja veronmaksajia, jotta voimme ylläpitää hyvinvointivaltion palveluja ja tulonsiirtoja.

Sen sijaan kaikki laittomasti maassa olevat ulkomaalaiset pitää karkottaa täältä pois nykyistä tehokkaammin.

Viime hallituskaudella käynnistettiin sisäministeri Kai Mykkäsen (kok) johdolla valmistelu, jolla voitaisiin torjua tehokkaammin laitonta maassaoloa. Siihen sisältyi mm. ehdotus, että valmisteltaisiin lainmuutos, jotta turvapaikkatarve voitaisiin käsitellä nopeasti jo rajavyöhykkeellä ilman, että turvapaikanhakijaa päästettäisiin Suomeen maahan ollenkaan. Lisäksi päätettiin selvittää, voiko laittomasta maassaolosta säätää vankeusrangaistuksen. Onko se mahdollista, riippuu siitä, onnistuuko EU uudistamaan paluudirektiiviään.

Lisäksi Mykkäsen johdolla haluttiin tehdä lakimuutos, jolla henkilö, jolla ei ole enää oleskelulupaa, menettäisi Suomessa myös kotikuntansa ja siihen liittyvät palvelut ja oikeudet pois lukien oikeuden välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon, oppivelvollisuusikäisen koulutukseen ja muihin lasten erityispalveluihin. Samoin päätettiin valmistella lakimuutokset, jotka mahdollistaisivat oppilaitoksia erottamaan opiskelijan, jos hän on saanut lainvoimaisen käännytys- ja karkotuspäätöksen.

Saa nähdä, mitä näille kokoomuslaisen sisäministerin alulle panemille uudistuksille tapahtuu, kun vastuu niiden edistämisestä on siirtynyt vihreän ministerin vastuulle. Toivon, että Suomen linja ei muutu ja että nykyinen hallitus jatkaa näiden uudistusten valmistelua.

Toimenpidealoite: Hoitajille laajempi oikeus osallistua terveydenhuollon koulutuksiin, joissa käsitellään reseptilääkkeitä

On oikein, että reseptilääkkeiden mainonta kuluttajille ei ole Suomessa sallittua, vaan kuluttajille saa markkinoida vain itsehoitolääkkeitä. Lääkemarkkinointi ei myöskään saa olla epäasiallista tai houkutella lääkkeen tarpeettomaan käyttöön. Lisäksi on tärkeää, että lääkeyhtiöiden myynninedistämistoimet eivät saa vaarantaa väestön luottamusta lääkäreiden puolueettomuuteen lääkemääräyksien osalta. Siksi lääketeollisuus on sisällyttänyt eettisiin periaatteisiinsa esimerkiksi sen, että koulutusta ei saa antaa sellaisessa paikassa, kuten hiihtokeskuksessa, joka erityisesti houkuttelisi lääkäreitä osallistumaan tilaisuuksiin, eikä niissä saa tarjota huomattavan hyvää ruokaa tai juomaa.

Tämän selkeän lääkemainonnan kiellon lisäksi lääketieteellisten koulutusten sisältö voidaan tulkita lääkkeiden lainvastaiseksi piilomarkkinoinniksi, jos koulutus sisältää lääkeinformaatiota. Siksi nykyisessä lainsäädännössä on tarkasti rajattu se kohdejoukko, jolla on oikeus osallistua koulutukseen, jossa puhutaan reseptilääkkeistä. Kuluttajille  ei saa antaa koulutusta reseptilääkkeistä. Tämäkin on ymmärrettävää, mutta koulutustilaisuuksiin hyväksyttyjen osallistujien joukon määrittely kaipaa kuitenkin uudistusta.

On ongelma, että monet terveydenhuollon ammattilaiset luetaan koulutustilaisuuksien lääkeinformaation osalta lainsäädännössä kuuluviksi kuluttajaväestöön. Se johtaa tilanteeseen, jossa sairaanhoitajat eivät saa osallistua lääketieteelliseen kongressiin, jos siellä käsiteltäviin aiheisiin lukeutuu reseptilääkkeet. Silloin hoitotiimien jäsenet, kuten esimerkiksi lääkärit, hoitajat, fysioterapeutit ja sosiaalityöntekijät, eivät saa käytännössä osallistua yhdessä samoihin koulutustilaisuuksiin, jos niissä käsitellään reseptilääkkeitä.

Nykyään hoitajille on sallittua antaa vain tarvittaessa tietyn lääkkeen oikeaan ja turvalliseen käyttöön liittyvää ohjausta, kuten esimerkiksi koulutus astmapiipun käyttöön ja pistoskoulutus, mutta sen yli menevä koulutus katsotaan reseptilääkkeen piilomarkkinoiniksi. Hoitajat määritellään lääkelaissa siis kuluttajiksi, joihin ei saa kohdistaa reseptilääkemarkkinointia. Rajattu poikkeus tästä ovat sellaiset sairaanhoitajat, optikot ja suuhygienistit, joilla on rajattu lääkkeenmääräämisoikeus.

Moniammatillisilla hoitotiimeillä on kuitenkin nykyaikana yhä suurempi merkitys terveydenhuollossa. Kun väestö vanhenee, potilaiden ongelmat moninaistuvat ja se luo tarvetta moniammatillisen tiimityön lisäämiseen. Potilasta hoidetaan yhä useammin yhteistyössä potilaan ja muun hoitoon osallistuvan henkilökunnan kanssa moniammatillisena tiimityönä.

Siksi ehdotankin eduskunnalle jättämässäni toimenpidealoitteessa, että hallitus antaa hoitajille nykyistä laajemman oikeuden osallistua lääketieteellisiin koulutuksiin, joiden sisältöön kuuluu reseptilääkemarkkinointia. Se parantaisi terveydenhuollon ammattilaisten koulutusmahdollisuuksia ja antaisi hoitotiimeille mahdollisuuden osallistua yhdessä samoihin koulutuksiin, mikä johtaisi potilasturvallisuuden paranemiseen sekä hoitotiimien osaamisen ja laadun kohenemiseen.